Valmiina palvelemaan,kadotun maailman puolesta

Mitä tarvitaan,että voimme olla hyviä palvelioita?Ensimmäinen on palava rakkaus,palava rakkaus Jeesusta kohtaan ja kadotetuja kohtaan.Toisena on armo,näkemään ihmiset niin kuin Jeesus näkee,palvelemaan ja samalla välittämällä sääliä heitä kohtaan.Kolmantena on näky,tehtävä,tarkoituksen,eli mikä on "juts mun juttu".Tässä joitakin ajatuksia tännekin,olen käytänyt Nicky Cruz erästä kirjaa lähteenä.
1129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

On myös eri lahjoja, joita palvelijalla on.

Laittaisin tuohon listaan vielä nöyryyden, vaikka tulee muistaa, ettei meidän tarvitse nöyristellä.

Listaa voisi Raamatullisestikin jatkaa, koska sieltä löytyy myös palvelijan "vaatimukset".

Minulle vain tuli, aloitustasi katsellessa mieleen, kuinka suomalaiset ovat tuon laulun saaneet "mä mato matkamies maan...".
Siinähän ryvetään oikein itsesäälin kurakossa ja sehän on jo Jumalan aliarvioimista, kun itsensä matoseksi alentaa, meilkein jumalolennosta, joksin meidät luotiin.

No tuo viimenen ohitti roimasti aloitustasi, mut,mut, ei vaivuta epäuskoon, meille on luotettu suuri vastuu, kun enkelitkään eivät siihen kelpaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mies68 kirjoitti:

Mitä tarvitaan,että voimme olla hyviä palvelioita?Ensimmäinen on palava rakkaus,palava rakkaus Jeesusta kohtaan ja kadotetuja kohtaan.Toisena on armo,näkemään ihmiset niin kuin Jeesus näkee,palvelemaan ja samalla välittämällä sääliä heitä kohtaan.Kolmantena on näky,tehtävä,tarkoituksen,eli mikä on "juts mun juttu".Tässä joitakin ajatuksia tännekin,olen käytänyt Nicky Cruz erästä kirjaa lähteenä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu