Kristuksen tunteminen, Filipp.3:1-7

TÄRKEINTÄ ON KRISTUKSEN TUNTEMINEN
Filipp. 3:1-7
--
3:1 Sitten vielä, veljeni, iloitkaa Herrassa! Samoista asioista teille kirjoittaminen ei minua kyllästytä, ja teille se on turvaksi.

3:2 Kavahtakaa noita koiria, kavahtakaa noita pahoja työntekijöitä, kavahtakaa noita pilalleleikattuja.

3:3 Sillä oikeita ympärileikattuja olemme me, jotka Jumalan Hengessä palvelemme Jumalaa ja kerskaamme Kristuksessa Jeesuksessa, emmekä luota lihaan,

3:4 vaikka minulla on, mihin luottaa lihassakin. Jos kuka muu luulee voivansa luottaa lihaan, niin voin vielä enemmän minä,

3:5 joka olen ympärileikattu kahdeksanpäiväisenä ja olen Israelin kansaa, Benjaminin sukukuntaa, hebrealainen hebrealaisista syntynyt, ollut lakiin nähden fariseus,

3:6 intoon nähden seurakunnan vainooja, lain vanhurskauteen nähden nuhteeton.

3:7 Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi.
6182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat
Aloittaja

Samat asiat toistuvat Paavalin kirjeissä.
Yksi asia, jota hän usein toistaa, on iloitseminen.
Keskellä vainoja pelko tahtoo vallata mielen. On kuitenkin mahdollista iloita vaikeuksienkin keskellä ”Herrassa”.
Viholliset eivät voi eroittaa meitä Hänestä; ” Lapsukaiset, te olette Jumalasta ja olette voittaneet heidät; sillä hän, joka teissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa” (1.Joh. 4:4).

Samaan hengenvetoon Paavali myös uudelleen muistuttaa, mikä voi erottaa meidät Kristuksen yhteydestä.
Paavalia ei kyllästytä samoista asioista kirjoittaminen ja varoittaminen, koska se on turvaksi lukijoille (1).

On kysymys ”judaisteista”, juutalaiskristillisistä lainkiivailijoista. He vaativat, että pakanatkin on ympärileikattava. Eli samasta vaarasta on kyse filippiläisten suhteen, kuin mistä voimme lukea galatalaiskirjeessä.
Paavali nimittää niitä, jotka luulevat oikean uskon riippuvan leikkauksesta, ”koiriksi”, ”pahoiksi työntekijöiksi” ja ”pilalleleikatuiksi” (2).

Oikea usko riippuu ”sydämen ympärileikkauksesta” (3).
Sellainen ihminen palvelee Jumalaa Hengessä ja totuudessa ja hänen ainoa kerskaus on Jeesus Kristus (3).
Paavalilla oli kyllä aihetta luottaa ”lihaankin” , ts. ansioihin.

Hänen ansioluettelonsa on pitkä.
Hän sanoo: ”... olen ympärileikattu kahdeksanpäiväisenä ja olen Israelin kansaa, Benjaminin sukukuntaa, hebrealainen hebrealaisista syntynyt, ollut lakiin nähden fariseus, intoon nähden seurakunnan vainooja, lain vanhurskauteen nähden nuhteeton” (5,6). Tämä kaikki on kuitenkin turhaa kerskausta ja arvotonta Kristuksen Jeesuksen tuntemisen rinnalla.

Äänestä
  • Aloittaja

    OIKEA VANHURSKAUS
    Filipp. 3:8-11
    --
    3:8 Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana - että voittaisin omakseni Kristuksen

    3:9 ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;

    3:10 tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta,

    3:11 jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista.
    --
    Kaiken sen, mistä Paavali ennen oli niin ylpeä, näyttää nyt menettäneen merkityksensä.
    Vain yksi asia merkitse hänelle jotakin; Paavali tahtoo voittaa omakseen Kristuksen, uskon kautta tulla liitetyksi Häneen ja tulla osalliseksi hänen vanhurskaudestaan (9).

    Paavali tahtoo oppia tuntemaan Kristuksen ja Hänen ylösnousemuksensa voiman ja päästä vihdoin osalliseksi Herran voitosta, ylösnousemiseen kuolleista (10,11).

    Paavali osoittaa nöyrää ihmettelyä sanoessaan ”jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista”.
    Tämä ei tarkoita, että hän epäilisi ylösnousemuksen todellisuutta, vaan se on ihme ja yksin Jumalan suurta armoa, että hänkin saa olla kerran mukana ylösnousseitten pyhien joukossa.
    --
    Virsi 547
    1.
    Joka aamu on armo uus,
    miksi huolta siis kantaa!
    Varjot väistyy ja vajavuus,
    Jeesus voimansa antaa.
    Kiitos Herran, hän auttaa tiellä,
    meidän kanssamme nyt ja aina on,
    täällä suo Isän suosion,
    rauhan luonansa siellä.

    2.
    Joka aamu on armo uus,
    huolet voimme siis heittää.
    Rangaistuksenkaan ankaruus
    ei voi armoa peittää.
    Herran hoidosta kiittäkäämme,
    kun hän taivasta varten kasvattaa,
    murheen allakin armahtaa,
    hänen turviinsa jäämme.

    3.
    Kaikki entinen katoaa,
    itkun, riemunkin aiheet,
    moni arvoitus ratkeaa,
    uudet alkavat vaiheet.
    Kohta koittaa jo päivä Herran,
    se on hänellä yksin tiedossaan.
    Siksi kiitosta veisaamaan,
    hänen voitto on kerran!

    Äänestä

  • tapio522 kirjoitti:

    Odotinkin sinulta virttä ;)

    Kuuntelin hengen korvilla veisuusi.

    Äänestä

Alkaa olla harvinaista aarretta saada lukea evankelistojen kirjoituksia:).

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tapio522 kirjoitti:

TÄRKEINTÄ ON KRISTUKSEN TUNTEMINEN
Filipp. 3:1-7
--
3:1 Sitten vielä, veljeni, iloitkaa Herrassa! Samoista asioista teille kirjoittaminen ei minua kyllästytä, ja teille se on turvaksi.

3:2 Kavahtakaa noita koiria, kavahtakaa noita pahoja työntekijöitä, kavahtakaa noita pilalleleikattuja.

3:3 Sillä oikeita ympärileikattuja olemme me, jotka Jumalan Hengessä palvelemme Jumalaa ja kerskaamme Kristuksessa Jeesuksessa, emmekä luota lihaan,

3:4 vaikka minulla on, mihin luottaa lihassakin. Jos kuka muu luulee voivansa luottaa lihaan, niin voin vielä enemmän minä,

3:5 joka olen ympärileikattu kahdeksanpäiväisenä ja olen Israelin kansaa, Benjaminin sukukuntaa, hebrealainen hebrealaisista syntynyt, ollut lakiin nähden fariseus,

3:6 intoon nähden seurakunnan vainooja, lain vanhurskauteen nähden nuhteeton.

3:7 Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu