Kusettaako

If vakuutus mainostaa näilläkin sivuilla 50 % alennusta autovakuutuksesta. Jos oikein ymmärrän, niin kyse on kaskosta, josta ainakin itse sain suoraan 70 % alennuksen. Eli antaako If- vakuutus tästä 70%:lla alennetusta 50 %. Mainoksestahan saa äkiä mielikuvan, että alennus olisi myös liikennevakuutuksesta. Näinhän se ei taida olla.
141499
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

kaskovakuutuksen saa siihen 70% alennukseen vielä lisäksi 50% alennuksen. Eli jos kasko tekee 70 bonareilla yhteensä vaikka 400 euroa niin saa sen 200 euroon. Laske ifin sivuilla vakuutuksen hinta, siellä otetaan huomioon tällähetkellä tuo alennus. Liikennevakuutukseen ei tuu mitään alennuksia ja siinähän if on kaikista kallein.

Äänestä
  • Oletteko saaneet viime aikoina liikennevakuutukseen alennusta, kun olette ottaneet uutta vakuutusta. Erityisesti silloin, kun teillä on ollut toinen auto, jossa on ollut bonuksia. Aikoinaan onnistuin saamaan Nordealta liikennevakuutukseen 30 % alennusta kovan veivaamisen jälkeen. Vielä en ole ottanut sinne yhteyttä.

    Äänestä

Alennukset on peräkkäisiä ja vain ensimmäisen vuoden voimassa. Todellakin koskeen vain vapaaehtoista kaskovakuutusta. Liikennevakuutukseen ei kyseinen kampanja olisi lain mukainen. Bonuksia ei pidä sotkea alennuksiin.

Äänestä
  • olla, kieltääkö laki, vai ovatko yhtiöt sopineet tiukasta linjasta. Kuten edellä kerroin, sain aikoinaan Nordeasta alennusta. Autokauppias kertoi, että heillä oli jonkinmoinen kampanja asian tiimoilta.

    Äänestä

  • mahtaa kirjoitti:

    olla, kieltääkö laki, vai ovatko yhtiöt sopineet tiukasta linjasta. Kuten edellä kerroin, sain aikoinaan Nordeasta alennusta. Autokauppias kertoi, että heillä oli jonkinmoinen kampanja asian tiimoilta.

    Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut bonus asetuksen, jota on yksityisten vakuutuksen ottajien vakuutuksissa noudatettava. autot, moottoripyörät kuuluvat bonusasetuksen piiriin. Mopot, traktorit, kelkat, mönkijät jne ei kuulu. Yrityksellä asetus on suositus eikä sitä suositusta ketään noudatakaan.
    Se että olet saanut alennusta ei kerro mitään. Kaskon bonuksista ei ole asetusta, siksi se onkin yleensä vähintään 50%. Jos olet saanut liikennevakuutukseen bonuksia "taskusta" niin hyvä on. Tapa on kuitenkin asetuksen vastainen ja ei yleisesti toiminnassa. Ole hiljaa vaan ja nauti bonuksen tuomista eduista.

    Äänestä

  • sos ja terveyministeri kirjoitti:

    Kuuleehan sitä juttuja pöytälatikkobonuksista, joita jotkut saavat, kun rohkenevat kysyä.

    Äänestä

  • sos ja terveyministeri kirjoitti:

    Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut bonus asetuksen, jota on yksityisten vakuutuksen ottajien vakuutuksissa noudatettava. autot, moottoripyörät kuuluvat bonusasetuksen piiriin. Mopot, traktorit, kelkat, mönkijät jne ei kuulu. Yrityksellä asetus on suositus eikä sitä suositusta ketään noudatakaan.
    Se että olet saanut alennusta ei kerro mitään. Kaskon bonuksista ei ole asetusta, siksi se onkin yleensä vähintään 50%. Jos olet saanut liikennevakuutukseen bonuksia "taskusta" niin hyvä on. Tapa on kuitenkin asetuksen vastainen ja ei yleisesti toiminnassa. Ole hiljaa vaan ja nauti bonuksen tuomista eduista.

    meni vessasta alas kun liityttiin EU:hun. Bonusjärjestelmä on vakuutusyhtiöille vapaaehtoinen kilpailukeino. Voivat antaa sellaisen bonuksen kuin haluavat.

    Äänestä

  • bonusasetukset kirjoitti:

    meni vessasta alas kun liityttiin EU:hun. Bonusjärjestelmä on vakuutusyhtiöille vapaaehtoinen kilpailukeino. Voivat antaa sellaisen bonuksen kuin haluavat.

    millaisen bonuksen kakkosatoon saisi ja mistä. Huhuja on, mutta mikä on todellisuus.

    Äänestä

Käytännön kusetus ei ole siinä kumpaan vakuutukseen -50% on. Kusetus on siinä mikä on sinulle edullista.
-50% on hyvä tarjous, mutta mistä? Lähtöhinnoissa voi olla satojen eurojen edut vakuutusyhtiöiden kesken. Laskin itse oman autoni, eikä Ifin laskuri joulua tuonut. Fennian hinta on silti 40€ halvempi.
Riippuu kaikesta onko todellisuudessa tarttumisen arvoinen hinta. Prosentit on prosentteja ja euroilla maksetaan. :)

Äänestä
  • saa 50% ja kun siihen on ensin saanut 70% bonukset, niin hyöty on olematon.

    Äänestä

  • kaskoon kirjoitti:

    saa 50% ja kun siihen on ensin saanut 70% bonukset, niin hyöty on olematon.

    Miten voit niin väittää???
    Jos kaskon lähtöhinta on 1000€ (yleensä on ja voi olla 2t tai 3t) ja siitä otetaan 70% jää 300€.
    Tästä pois 50% on 150€. On se aika paljon rahaa yhdestä autosta. Kotitalouskaupassa kuluttajat pitävät 100€ säästöä usein vakuutusyhtiön vaihdon edellytyksenä. Mitä pienenpi paketti sitä vaikeampi on säästöä asiakkaalle tehdä. Jos sinulla olisi kerrostalo irtamisto, liikenne ja kasko - minä tarjoaisin sinulle saman paketin 150€ halvemmalla, niin todennäköisesti käteltäisiin.

    Äänestä

  • UPDATE_8573792 kirjoitti:

    ajan saa alennusta. Ja paljonko on alennusprosentti, jos liikennevakuutuskin on mukana. Paljonko? Ja kaikki ei edes ota kaskoa halpaan autoon.

    Äänestä

kun täällä taitaa olla porukkaa, joka maksaa kiltisti kaiken, mitä yhtiöt laskuttaa. Vai onko niin, että ne, jotka kuviot hallisevat, pitävät suunsa kiinni.

Äänestä

-25€ alennus POP Vakuutukseen koodilla MUEMSE

www.popvakuutus.fi/ref/MUEMSE

Äänestä

Kommentoi aloitusta

if-vakuutus kirjoitti:

If vakuutus mainostaa näilläkin sivuilla 50 % alennusta autovakuutuksesta. Jos oikein ymmärrän, niin kyse on kaskosta, josta ainakin itse sain suoraan 70 % alennuksen. Eli antaako If- vakuutus tästä 70%:lla alennetusta 50 %. Mainoksestahan saa äkiä mielikuvan, että alennus olisi myös liikennevakuutuksesta. Näinhän se ei taida olla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu