Punamuurahaisista riesaa

Mikähän houkuttelee punamuurahaisia talon kivijalkaan ja seinustalle joka vuosi tähän samaan aikaan? Ollaan asuttu tässä jo 13 v, mutta ongelma on ilmaantunut vasta viime vuosina.
Ovat siinä ainoastaan auringon paistaessa näin keväällä ja alkukesällä, muuten katoavat jonnekin (heti trafiikki vähenee, kun on pilvistä ja myös illemmalla, kun aurinko siirtyy muuanne) ja loppukesästä niitä ei juuri enää seinustalla näy, ainakaan tällaisin määrin.
Pesät talon ympäristössä ovat vuosien varrella lisääntyneet ja kasvaneet, että ehkä ne tarvitsis sitten siirtää(?)

Tänä vuonna punamurkkuja tuntuu kyllä olevan tavallistakin runsaammin, ovat alkaneet kiertää taloa nyt myös kuistin puolelle.
Niitä on kyllä myös ihan ympäri pihaa, yrittävät tunkea nykyään myös hevosten säilörehupaaliin.
Aiemminkin olen huomannut keväällä pihassa enemmän trafiikkia, mutta sitten tuntuvat siirtyvän joiltain paikoilta muuanne.
Tulevatkohan talon seinustalle jonkun lahovian takia (liki 90-vuotias hirsitalo, jota ei ole ainakaan meidän aikana korjattu mitenkään)?

Pitkään meillä oli myös mustia muurahaisia sisätiloissa, etenkin keittiössä. Toisessa päässä taloa on hiekkaisessa maaperässä paljon pesiä.
Tänä vuonna ei sitten jostain syystä ole taas ollut noita pikkumuurahaisia...

Ja mitään maahan laitettavaa muurahaismyrkkytököttiä en haluais pihaan laittaa, kun pihamaalla liikkuu taas kissat ja koira.
Onko mitään luonnonmukaisempaa keinoa?
Suolaa ja mäntysuopaa olen jo kokeillut.
Raidia olen käyttänyt aiempina kesinä, mutta harmittaa, kun siinä seinän vieressä ja lähistöllä kasvaa taas paljon vattua ja metsämansikkaa. Pelkään, että myrkyt kulkeutuu niihin, pidemmällekin.
Nyt olen käyttänyt sellaista miedompaa sumutetta, jolla varoaika 14 vrk, mutta en tiedä onko yhtä tehokasta.

Pesiä pitää sitten ehkä todennäköisesti siirtää, mutta en haluaisi myöskään täysin muurahaisvapaata pihaa, kun tuntuvat pitävän taas käärmeet loitolla, joita täällä on lähistöllä muuten aika paljon.

Mutta miksi ovat kiinnostuneita juuri tuosta seinästä? Voivatkohan punamuurahaiset tehdä talon alle pesää, vai vaeltavatko vaan ja hakevatko siitä jotain aineita?

Vähän harmillista, kun alkavat sitten tunkea jostain koloista myös taloon sisään.
Tänäänkin olen imuroinut niitä keittiöstä ihan urakalla.
41002
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olisikohan kyse vain parveilusta eli jokavuotisesta parittelusta? Pystytkö kuvailemaan näitä "punamuurahaisia" yhtään?

Sisätiloissa olevat muurahaiset ovat luultavasti mauriaisia, joita eksyy sisään usein ruoan ja lämmön takia. Jos talossa on kosteusvaurioita, niin pesiminenkin on mahdollista.

Äänestä

Kun ei myrkyt kelpaa, niin sitten on vain murkkuja katseltava.

Äänestä

ne muurahaiset on todennäköisesti mauriaisia eli sokerimuurahaisia punamuurahainen on sama laji kuin kekomuurahainen ja monikuningattarinen ja mauriaiset yksikuningattarisia

Äänestä

Todennäköisesti kosteus/homevauriosta on kyse... Kannattaisi tutkia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


talossa kirjoitti:

Mikähän houkuttelee punamuurahaisia talon kivijalkaan ja seinustalle joka vuosi tähän samaan aikaan? Ollaan asuttu tässä jo 13 v, mutta ongelma on ilmaantunut vasta viime vuosina.
Ovat siinä ainoastaan auringon paistaessa näin keväällä ja alkukesällä, muuten katoavat jonnekin (heti trafiikki vähenee, kun on pilvistä ja myös illemmalla, kun aurinko siirtyy muuanne) ja loppukesästä niitä ei juuri enää seinustalla näy, ainakaan tällaisin määrin.
Pesät talon ympäristössä ovat vuosien varrella lisääntyneet ja kasvaneet, että ehkä ne tarvitsis sitten siirtää(?)

Tänä vuonna punamurkkuja tuntuu kyllä olevan tavallistakin runsaammin, ovat alkaneet kiertää taloa nyt myös kuistin puolelle.
Niitä on kyllä myös ihan ympäri pihaa, yrittävät tunkea nykyään myös hevosten säilörehupaaliin.
Aiemminkin olen huomannut keväällä pihassa enemmän trafiikkia, mutta sitten tuntuvat siirtyvän joiltain paikoilta muuanne.
Tulevatkohan talon seinustalle jonkun lahovian takia (liki 90-vuotias hirsitalo, jota ei ole ainakaan meidän aikana korjattu mitenkään)?

Pitkään meillä oli myös mustia muurahaisia sisätiloissa, etenkin keittiössä. Toisessa päässä taloa on hiekkaisessa maaperässä paljon pesiä.
Tänä vuonna ei sitten jostain syystä ole taas ollut noita pikkumuurahaisia...

Ja mitään maahan laitettavaa muurahaismyrkkytököttiä en haluais pihaan laittaa, kun pihamaalla liikkuu taas kissat ja koira.
Onko mitään luonnonmukaisempaa keinoa?
Suolaa ja mäntysuopaa olen jo kokeillut.
Raidia olen käyttänyt aiempina kesinä, mutta harmittaa, kun siinä seinän vieressä ja lähistöllä kasvaa taas paljon vattua ja metsämansikkaa. Pelkään, että myrkyt kulkeutuu niihin, pidemmällekin.
Nyt olen käyttänyt sellaista miedompaa sumutetta, jolla varoaika 14 vrk, mutta en tiedä onko yhtä tehokasta.

Pesiä pitää sitten ehkä todennäköisesti siirtää, mutta en haluaisi myöskään täysin muurahaisvapaata pihaa, kun tuntuvat pitävän taas käärmeet loitolla, joita täällä on lähistöllä muuten aika paljon.

Mutta miksi ovat kiinnostuneita juuri tuosta seinästä? Voivatkohan punamuurahaiset tehdä talon alle pesää, vai vaeltavatko vaan ja hakevatko siitä jotain aineita?

Vähän harmillista, kun alkavat sitten tunkea jostain koloista myös taloon sisään.
Tänäänkin olen imuroinut niitä keittiöstä ihan urakalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu