Suru

Osaako kukaan sanoa,mitä voi laittaa hautajaisiin?Pitääkö aina olla mustat vaatteet,vai voiko mennä jonkun muun värisissä?Entä miten sukulaissuhteet vaikuttavat? Mustalle kun aika vähän,ainakin minulla, käyttöä myöhempään tarpeseen.
2376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Muutkin värit käy. Lähiomaisille musta on suositelluin väri, mutta myös tummat värit (harmaa, sininen, violetti, vihreä) käyvät. Myös valkoinen käy paidan värinä, mikäli sitten muu vaatetus on tummaa. Muuta huomioonotettavaa hautajaispukeutumisessa on, että koruja käytetään hyvin hillitysti, tai mieluiten ei ollenkaan, mikäli et niitä normaalistikaan käytä. Suuret ja roikkuvat korvakorut kannattaa vaihtaa pieniin ja kaulakoru yms. mieluiten hillittyjä ja jalometallia kuin suuria näyttäviä trendikoruja.

Äänestä
  • Edellinen vastaus olikin jo aika tyhjentävä. Siihen voin lisätä ainoastaan, että hautajaisvaatetuksessa pääasia on osoittaa vainajan läheisille, että ottaa osaa heidän suruunsa. Ei siis pidä mitenkään tälläytyä niin kuin iloisiin juhliin tälläydytään.

    Mustat perusvaatteet (hame/housut paita/jakku) ovat kyllä valitettavan tarpeelliset, kun hautajaisia väistämättä on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kirivati kirjoitti:

Osaako kukaan sanoa,mitä voi laittaa hautajaisiin?Pitääkö aina olla mustat vaatteet,vai voiko mennä jonkun muun värisissä?Entä miten sukulaissuhteet vaikuttavat? Mustalle kun aika vähän,ainakin minulla, käyttöä myöhempään tarpeseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu