kuusiaitani on noin 2.5m korkea ja sitä ei ole leikattu tiettävästi koskaan eli voinko leikata kerralla noin 1m verran pois kerta laakista tai miten se kannattaisi leikata? ja millon se pitäisi leikata? miten leikkaan sivuista pois kuinka paljon kerralla ennimmillään????
kuusiaidan leikkuu!?
ripe82
41168
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Leikataan lepokaudella kahden "ämmän" välissä eli marraskuulta maaliskuulle.Kuusi ei tee uutta kasvua vanhasta puusta,vaan edellisen kasvukauden kasvusta leikataan puolet,latva typistetään kun haluttu korkeus on saavutettu.
Latvan voi katkaista mistä haluaa, siitä kuusi ei suutu. Ylimmät oksat ryhtyvät kasvamaan ylöspäin muodostaakseen uuden latvan, joten töppökin pää peittyy ajan mittaan ja yläreunan voi muotoilla mieleisekseen jokavuotisilla leikkauksilla.
Sivuista voit leikata edellisen vuoden kasvuja, syvemmältä ei enää kasva uusia versoja. Kaikki puutuneen näköinen on vanhaa, eikä enää työnnä uutta kasvua.
Itselläni on kartion muotoon leikattu, yksinäinen kuusi. Leikkaan joka vuosi samaan muotoon kun viimeiset lumet ovat sulamassa, pituuskasvua en enää anna tehdä vaan pätkäisen tylysti poikki(kork. n. 2 m).
20 vuotta vanhat pihakuuset kaadettiin puolesta välistä sähkölankojen vuoksi eikä yksikään kuollut, joten rohkeasti vaan hommiin!
Kuinka monta vuotta siitä on kun katkaisitte ne kuuset? Meinaan vaan, että jonkun aikaa kestää ennen kuin laho on tehnyt tehtävänsä.
http://puutarha.net/index.asp?s=/artikkelit/1175/kuusiaidan leikkaaminen.htm
En suosittele leikkaamaan latvaa noin rajusti. Tulee näyttämään tosi hurjalta (kurjalta), en haluais et kukaan pilaisi omaa/mahdollisesti myös muiden ympäristöään tuolla tavoin...