Eroon pensaista

Pihallamme on noin puolen hehtaarin alueelle levinnyt pensaita (sekalaisia, mutta mm. ruusuja). Miten ne saisi hävitettyä sieltä pois? Alueelle jättäisimme mielellämme muutaman siellä olevan (tällä hetkellä pensaiden välissä) puun, joten mahdollisessa myrkytyksessä pitäisi huomioida nekin.

Mitä myrkkyä voisi käyttää (sen hyvät ja huonot puolet) tai onko muita toimivia menetelmiä hävitykseen? Käsin juuria ei saa kaivettua ylös millään, sen verran laajalla alueella niitä on.
2940
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

...vastaa myrkkykysymykseesi, mutta raivatessamme kurtturuusuja isolta alalta käytimme kaivinkonetta joka tehokkaasti repi juuriston pois keväällä jolloin maa oli vielä märkä (tai sama myöhään syksyllä sateiden alettua).

Kannattaisi selvittää mitä puskia alueella kasvaa, koska osalla on niin pinnalliset juuret että ne lähtevät ihan ulkoilun merkeissä eli käsin repimällä ja osa kuten juuri ruusut luikertelevat sitkeästi pitkin maata laajalla alalla.

Taimivaiheessa olevat pensaat kuolisivat tehokkaasti RoundUpilla.

Äänestä

työhön, joka on melkoinen, jos joudut pienen puutarhalapion kanssa työskentelemään. Sinuna lähtisin hommaan hitaasti kiiruhtaen. Jos saat moottoriapuvoimaa, voit kertarysäyksellä päästä näkemään, miten laaja se pensasosuus on. Ruusut nostaisin ensin pensaina ylös ja siirtäisin sivuun, odottamaan niille sopivaa istutuspaikkaa. On helpompi työskennellä, kun ruusupensaat on nostettu vaikkapa muovisaaveihin. Paljasjuurisina tarvitsevat vettä.

Jos aijot myrkyttää maaston, se on helppo tapa päästä pensaista eroon. Vie vain pitkän ajan, ennen kuin voit olla varma,että pensaistosi on todella kuollut. Myrkyn levittäminen on tarkkaa työtä, kotieläimet ja naapurin kissakin voi olla vaaravyöhykkseessä.(ehkä liiottelen), kun en ole käyttänyt koskaan mitään vastaavaa.

Minusta omin käsin raivattu ja tehty työ on kunniakasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pensaiston omistaja kirjoitti:

Pihallamme on noin puolen hehtaarin alueelle levinnyt pensaita (sekalaisia, mutta mm. ruusuja). Miten ne saisi hävitettyä sieltä pois? Alueelle jättäisimme mielellämme muutaman siellä olevan (tällä hetkellä pensaiden välissä) puun, joten mahdollisessa myrkytyksessä pitäisi huomioida nekin.

Mitä myrkkyä voisi käyttää (sen hyvät ja huonot puolet) tai onko muita toimivia menetelmiä hävitykseen? Käsin juuria ei saa kaivettua ylös millään, sen verran laajalla alueella niitä on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu