Äitienpäivät boikottiin

En haluaisi enää viettää äitienpäivää. Tuntuu, että se on vain kauppiaitten rahastusta. Ärsyttää, kun aina pitää ajatella mitä pitäisi ostaa lahjaksi...
42389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ilmoitin lapsille jo hyvissä ajoin, että äitien päivää ei "juhlita". Lapset olivat erittäin tyytyväisiä, kun säästyivät "pakko" lahjan ostolta. Äitien päivä on joka päivä, johon ei lahjoja tarvita.

Äänestä

En ole ikinä ostanut lahjaa äitienpäivänä, koska äitini on sanonut, ettei tarvitse. Samoin joulunakin.

Ihmettelenkin miksi tuttuni (naispuoliset erityisesti) stressaavat ostaessaan lahjoja vanhemmilleen, kun suurin osa heistä kertoo, että vanhemmat aina sanovat, etteivät tarvitse ostaa mitään. Sitten he selittävät, kuinka vanhemmat oikeasti haluavat jotain, mutta sanovat tuon vain kohteliaisuudesta... Enpä usko!

Samoin, jos joku kutsuu syntymäpäivilleen ja sanoo että lahjoja ei tarvita/haluta. Silloinkin löytyy niitä, jotka väen vängällä tuppaavat lahjoja päivänsankarille. On se kumma jos ei puhetta ymmärretä! Mielestäni on päivänsankarin toiveen kunnioittamista olla tuomatta lahjoja, jos niitä ei toivota. Yleensä nämä lahjojen tuppaajat ovat myös niitä, jotka kernaimmin haluavat lahjoja myös muilta.

Äänestä
  • En ole koskaan ostanut äidilleni lahjaa, vaan olen tehnyt jotain itse. Äitini on sanonut tuhansia kertoja että itse tehty lahja on kaikkein ihaninta mitä voi saada, mutta sitäkään ei tarvitse olla.
    Olemme kaikki hänen lapsensa lahjoja joista hänelle riittää iloa jokaiseen päivään, niin hän ei tarvitse muuta.
    Silti teen aina jotain pientä itse lahjaksi, kirjon liinan tai teen jotain muuta mihin löytyy tarvikkeet kotoa. Kaikki antamani itse tehdyt lahjat ovat esillä jossain päin äidin kotona ja äitini arvostaa niitä ennemmän kuin osto lahjoja...

    Äänestä

Kuules nyt, Äitienpäivää on vietetty jo silloin kun, kapitalismi ei kukoistanut, vaan oli tuo
juhla vilpitön juhlapäivä.
Kapitalismin ja kauppiaitten kukkarolle on sitten
keksitty mm. Isänpäivä, Ystävänpäivä ja muut tyhjänpäiväiset kotkotukset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyllästynyt akka kirjoitti:

En haluaisi enää viettää äitienpäivää. Tuntuu, että se on vain kauppiaitten rahastusta. Ärsyttää, kun aina pitää ajatella mitä pitäisi ostaa lahjaksi...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu