syreenin ensileikkaus

Istutin eilen pihasyreenin piiskataimia tarkoituksena kasvattaa vapaasti kasvavina. Koska niitä pitäisi leikata ensikertaa, vai pitääkö lainkaan?
51385
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Toissa keväänä istutin kaksi komeaa syreeni pensasta ja nyt ne ovat jo 1.5 m ja kasvavat hyvin
Anna olla vaan ja kastele niitä että juurtuvat hyvin.

Äänestä
  • Olivatko syreenisi astia- vai piiskataimia?

    Äänestä

Piiskataimille ja muillekin avojuurisena istutettaville kannattaa tehdä istutusleikkaus. Tällä tasataan versoston ja juuriston suhdetta, kun kumminkin osa juuristosta on taimen ylösnoston ja säilytyksen aikana vaurioitunut ja kuivettunut. Pieni juuristo ei jaksa ylläpitää pitkän verson runsasta lehdistöä. Taimet myös haarottuvat paremmin kun versoja hieman typistää. Leikkaa versoista n. 1/3 pois, pitkistä piiskoista voi ottaa enemmänkin. Pakollista leikkaaminen ei tietenkään ole, mutta varmistaa hyvän juurtumisen ja tasaisen kasvuunlähdön.

Äänestä

valita, kumpaa neuvoa tottelet. Oliko taimi vedessä, että sai juuriinsa kunnolla kosteutta? Piiskataimien kohtalona voi olla joskus jopa kuoleminen kuivuuteen. Saattaisi olla viisasta syreenin mielestä, että latvoisit sitä hieman. Silloin sen "ajatukset" olisivat mullan alla, eikä sen tarvitsisi ruveta "miettimään" pituuskasvua. Yleensä syreeni lähtee helposti kasvamaan, mutta tämä kasvun alkuun saattaminen on se hankalin hetki, jolloin pitää pähkäillä, mitä kasville tekee. Saattaa jo ensi keväänä antaa kukkanupunkin. Minulla lähti nuokkusyreeni kasvamaan pelkän oksan maahan törväisyn jälkeen. Muutaman vuoden kuluttua ihmettelin, mikäs toi tommonen kukka onkaan, joka vaaleanpunaisena nuokkuu muitten syreenien keskellä. Iloinen yllätys.

Äänestä

Piiskataimille kuuluisi aina tehdä istutusleikkaus. Edellinen kirjoittaja kertoikin miten ja miksi.

Piiskataimia myydään lähinnä niiden edullisuuden takia (vrt. hintaa astiataimeen). Todennäköisesti piiskataimet on alunperin "kehitetty" viherrakentajien massaistutus tarpeisiin. Eli voisi sanoa että se hyvin haaronut astiataimikin on ollut joskus "piiskataimi". Taimistolla sitä on leikattu ja saatu sillä haaromaan.

Niin...toki kotipuutarhassa jokainen saa tehdä niinkuin parhaaksi näkee. Esimerkiksi jos haluat kasvattaa syreenisi rungolliseksi, älä missään nimessä leikkaa! Myöhemminkin kannattaa karsia alempia oksia pois jotta kasvi pysyy runkojohteisena :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ellenoora kirjoitti:

Istutin eilen pihasyreenin piiskataimia tarkoituksena kasvattaa vapaasti kasvavina. Koska niitä pitäisi leikata ensikertaa, vai pitääkö lainkaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu