Mitään tehtävissä...

... kun koko rappis haisee kissan pissalle, ja haju tunkeutuu omaan kämppään. Hävettää kun tulee tuttavia kylään. Kaikki kommentoivat. Masentaa, sillä pidän puhtaudesta. Ei tunnu puhtaalta ikinä, kun kusi haisee väkevästi!
Lasten kaverit kommentoivat. Aika noloa...?
Isännöitisijä on lähettänyt naapurille jolla 4 kissaa kirjeen, mut ei auttanut. Naapuria on myös jututettu asiasta. Mikä seuraavaksi?
6704
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kanssani? Kerrosta alempana asuu kissanomistaja. Heillä oli kerran ovi auki ja näin sisälle. Oli siinä eteisessä monta kissan laatikkoa. Lisäksi heillä on koirakin. Rappukäytävässä haisee varsinkin viikonloppuisin kissan pissa aika tavalla. Varmaan johtuu osittain siitä, että he ovat poissa viikonloppuisin ja lehti on postiluukussa koko viikonlopun. Ilmeisesti heillä on se väliovi auki myös. Postiluukun kautta hajut tulevat. Olen vasta talvella muuttanut tähän taloon, joten en ihan ole kaikkea nähnyt. Mutta luulisin, että on lisäksi ainakin yksi lapsikin. Edellisessä asunnossa pystyin jättämään välioven auki. Nyt on laitettava se kiinni vaikka menisin vain roskia viemään. Muuten koko kämppä haisee kissan pissalle. Onneksi, kun molemmat ovet on kiinni, haju ei tule sisään. Ei ainakaan pahemmin, kun en ole itse huomannut. Käsittääkseni kissan pissa ei haisisi, jos hiekka vaihdettaisiin tarpeeksi usein!?

Äänestä
  • Todella epämiellyttävää. Hiekkahan kuuluu pitää puhtaana, eli poistaa ulosteet ja pissat laatikosta lapiolla. Kissa on puhdas eläin. Se on väärin (eläinrääkkäystä?) kissaa kohtaan kun sen pitää mennä haisevaan laatikkoon tekemään tarpeensa. Senhän pitää astua siihen! Usein kissat protestoivat, pissaamalla sitten muualle. Ei taideta asua samassa talossa. Koiraa niillä ei ole.

    Äänestä

  • ??.. kirjoitti:

    Todella epämiellyttävää. Hiekkahan kuuluu pitää puhtaana, eli poistaa ulosteet ja pissat laatikosta lapiolla. Kissa on puhdas eläin. Se on väärin (eläinrääkkäystä?) kissaa kohtaan kun sen pitää mennä haisevaan laatikkoon tekemään tarpeensa. Senhän pitää astua siihen! Usein kissat protestoivat, pissaamalla sitten muualle. Ei taideta asua samassa talossa. Koiraa niillä ei ole.

    soittaisitte eläinsuojeluyhdistykseen. Ei ole tuo kissojen elämä kummoista, kun ovat muuten kyllä siistejä. Meidän mutsin kissan loorassa ei tarvinnut olla kuin yksi p....kikkare, niin hienoperse protestoi :DD Viime viikonloppuna yllätin kissan vessasta naapurin ruusulehtikasasta.

    Äänestä

Jotkut ottavat kissoja lapsille leikkikaluiksi(mikä on väärin), näin itse yhden kissan omistajana voin sanoa että meillä ei haise kissan kusi eikä paska, joka kerta kun kissa käy tarpeillaan, kaikki menee viemäristä alas saman tien.(emme koskaan,siis koskaan jätä kissaa yksin kotiin)

Äänestä
  • kissan omistajista on vastuullisia ja siistejä. Eräs kaverini käy silloin tällöin hoitamassa yhtä kissaa, kun omistaja on pari päivää matkoilla. Vaihtaa hiekat ja katsoo, että on syötävää. Varmaan seurusteleekin kissan kanssa. Ei tässäkään tapauksessa omistaja ole jättänyt kissaa yksin, ainakaan kauaksi aikaa. Joskus itse kullekin tulee pakollisia menoja. Itselläni on koira, sille on etsittävä aina kokoaikainen hoitaja. Kissa on siinä mielessä helpompi. On minulla joskus 80-luvulla ollut kissakin. Vähän aikaa. Jouduin sitten palauttamaan kissan, kun pojan kanssa molemmat oltiin allergisia kissoille. Koirille ei olla. Silloin otin aina pissat ja kakat pois heti hiekkalaatikosta. Ja vaihdoin hiekkaa useasti.

    Äänestä

Pistä kissa,komeroon siksi aikaa kun käyt nuolemassa portaan puhtaaksi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


..?? kirjoitti:

... kun koko rappis haisee kissan pissalle, ja haju tunkeutuu omaan kämppään. Hävettää kun tulee tuttavia kylään. Kaikki kommentoivat. Masentaa, sillä pidän puhtaudesta. Ei tunnu puhtaalta ikinä, kun kusi haisee väkevästi!
Lasten kaverit kommentoivat. Aika noloa...?
Isännöitisijä on lähettänyt naapurille jolla 4 kissaa kirjeen, mut ei auttanut. Naapuria on myös jututettu asiasta. Mikä seuraavaksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu