Neuvoa siis olisin kysellyt. Pitäisi istuttaa aurinkoiseen paahtavaan paikkaan näkösuojaksi ns. aita. Ei tarvitsisi kasvaa kuitenkaan yhtenäisenä, vaan jonkinlaiset erilliset pensaatkin kävisivät. Lähinnä jotain norjanangervotyyppistä ratkaisua tarkoitan. Tilaa olisi kasvaa myös leveyttä ja korkeutta saisi tulla lähemmän 2 m. Olisiko hyviä ehdotuksia? Maa on savipohjaista..
Kiitos jo etukäteen !
Kiitos jo etukäteen !
Vastaukset 4
Vanhimmat
Voisit istuttaa muutaman aroniapensaan (marja-aronia tai koristearonia). Ne viihtyvät auringossa, kukkivat valkoisin tertuin kesäkuussa ja saavat upean syysvärityksen. Niistä saa joko vapaasti kasvavan aidanteen tai muotoonleikatun tiiviin pensasaidan.
Aroniat ovat parhaimmillaan multavassa maassa eli kannattaa sekoittaa saven joukkoon vähän hiekkaa ja (turve)multaa tai kompostia.
Etsi googlella myös erilaisia syreenejä ja jasmikkeita, nekin ovat kauniita ja kasvavat aika korkeiksi.
Tosi nopeakasvuinen pensas savimaahan. Juurtumisen jälkeen vuosikasvu 2 metriä. Mitä enemmän leikkaat sen tiiviimäksi tulee. Saat siitä 1-6 metriä korkean aidan. Ainoa haitta on keväisin jättimäiset "palmunkissat" jotka jonkinverran roskaavat.
Tsekkaa mammuttiheinä. Maatyypistä en osaa sanoa käykö.
Onko mammuttiheinästä tullut joku talvenkestävä lajike ?????????