Vanhan paikalle uutta

Laitoin ison perennapenkkini matalaksi. Isolle alueelle kylvettiin nurmi ja istutettiin isompia ja pienempiä pensaita. Koska maa oli ennestään hyvin multava ja kuohkea, ei tarvinnut kuin upotella pensaiden alkuja.

Nyt kysynkin, tuliko tehtyä virhe, kun yksi pensaista on tuoksuvatukka taustalla. Leviääkö hyvässä isossa vanhassa perennapenkissä kuin rutto ja miten sen voisi estää?
3370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tietysti juurimatto sen tuoksuvadelman juuriston ympärille on yksi vaihtoehto.

Toinen on tietysti se, että aina,kun sopimattomalla alueella on juurivesan alku, niin nyppäätte sen pois.

Tuo tuoksuvadelmakin on 2-vuotinen kasvi. Eli tänä kesänä tulevat juurivesat kukkivat ensi kesänä. Jos kaikki juurivesat hävitätte, niin koko tuoksuvattu häviää pikkuhiljaa ;))

Äänestä
  • Olet sotkenut nyt kaksi kasvia keskenään. Kirjoittaja ei varmastikaan ole tarkoittanut vadelmaa joka on kaksivuotinen vaan isoa pensasta, joka leviää valtavilla juurillaan eli tuoksuvatukkaa.

    Siinä ei versojen katkaisu auta yhtään mitään.

    Äänestä

  • oikaisu kirjoitti:

    Olet sotkenut nyt kaksi kasvia keskenään. Kirjoittaja ei varmastikaan ole tarkoittanut vadelmaa joka on kaksivuotinen vaan isoa pensasta, joka leviää valtavilla juurillaan eli tuoksuvatukkaa.

    Siinä ei versojen katkaisu auta yhtään mitään.

    Myös tuoksuvattu on kaksivuotinen, kuten muutkin vatut. Minä käsitin edellisen tarkoittavan vesojen juurineen pois nyppäämistä, eikä katkaisemista.

    Molemmat tavat ovat kylläkin huonoja keinoja. Versojen katkaiseminen ei hillitse vatun leviämistä yhtään, ja vesojen pois kaivaminenkin vain vähän (aina sinne joku juuren pala jää).

    Minä suosittelisin tuoksuvatukan siirtoa johonkin aivan muualle, missä se saa vapaasti rehottaa. Homma kannattaa tehdä mahdollisimman pian, niin kauan kun sen koko juuriston vielä pystyy kaivamaan ylös.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


virhe? kirjoitti:

Laitoin ison perennapenkkini matalaksi. Isolle alueelle kylvettiin nurmi ja istutettiin isompia ja pienempiä pensaita. Koska maa oli ennestään hyvin multava ja kuohkea, ei tarvinnut kuin upotella pensaiden alkuja.

Nyt kysynkin, tuliko tehtyä virhe, kun yksi pensaista on tuoksuvatukka taustalla. Leviääkö hyvässä isossa vanhassa perennapenkissä kuin rutto ja miten sen voisi estää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu