Kysyisin sitä kun ostin tuossa kolme viikkoa sitten vuoden ikäisen viljakäärmeen. Alussa käärmeen käsittely onnistui hyvin (siis se pakollinen mitä käärmettä nyt tulee käsitellä)
Viimeaikoina olen saanut käärmeeltä puremia joka kerta kun olen käteni terraan tunkenut. Eihän se käärmeen purema satu ollenkaan, mutta mietin että mistä tälläinen käytös johtuu? Se ei voi johtua siitä että sillä on nälkä koska käärme tekee sitä sen muutama päivä syömisen jälkeenkin.
Olisi hienoa että onnistuisin käärmettäni joskus kädessä pitämään (kaikki nyt varmaan ymmärtää että puhun lyhytaikaisesta käsittelystä, enkä mistään paijaamisesta sylissä)
Jos jollain on jotain ehdotuksia ja neuvoja niin mielelläni otan niitä vastaan. Kopin siivoamisesta ja muista sellaisista asioita ei tule mitään jos käärme aina käden nähdessään tai käden kosketuksesta käy siihen kiinni.

Vastaukset 7
Vanhimmat
näkeekö käärme sun käden kun lähestyt sitä ?? pesetkö kädet ennen kuin otat käärmeen terrasta, koska jos käsiä ei pese käärme voi haistaa ruuan käsissä ja tällöin hyökkää... muuta en nyt kyllä keksi mikä voisi olla, kannattaa vaan rauhallisesti ja varovasti laitaa käsi terraan niin että se huomaa sen...
Juuh, sama ongelma.Mutta käärmehän ei ole käsieläin.Mulla on käärme ja en ole pitäny sitä käessä kuin silloin ku se oli ihan mato.Uskallanko pitää sitä? :Dkuristaako se mua jos se säikkyy?
onko tää joku 5v palsta???aattelin et täält sais munintaohjeita mutta.. siis..ai käärme haistaa ruuan käsuissä kun puree????????????????näinköhän mun kaverin koirakin haistaa esim eilisen sämpylän kun puree mun kaveria jatkuvasti??? SE NYT VAAN EI SATU PITÄMÄÄN KÄDES OLOSTA. JA JOS VAISTOAA ET PELKÄÄT NI AIVAN VARMASTI PAHENEE. laita hanska käteen ja ota reippaasti vaan se. lemmikiksi se on otettu kai??jos vaan kattelua varten niin osta täytetty käärme.tai akvaario.tai jotain.
No jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin jos käsiä ei oo pessy ennen käsittelyä käärme VOI olla hajuista hämillään ja napata kiinni.
Ja käärmettä voi myös vain katsella, mihin kiveen se on hakattu, että sitä pitäis käsitellä kuin pakkotilanteissa (lääkäri, terran pesu jolloin käärme olis kiva saada pois tieltä ja ruokinta, jos sen tekee erillisessä astiassa)..tietenkinhän se on kaikille helpompaa, että käärme sietää käsittelyä, mutta ei mikään käärme pidä erityisemmin käsittelystä..
Ja jos asenne on tuollainen, niin jätä kirjottamatta kokonaan ettei meiltä muilta matelijaharrastajilta mene maine..
Etkö ole saanut seksiä, kun olet noin äkäisellä päällä? Luulin, että tämä ei ole 5v. keskustelu palsta, vaan sellainen, missä voi puhua asiallisesti aiheista ja auttaa muita käärmeharrastelijoita ilman, että käydään haukkumaan toisia. Jos saat toisten tietämättömyydestä niin paljon iloa ja luulet itse olevasi kaikkitietävä, niin hae professorin tutkintoa ja kirjoita kirja itsesi ylimielisyydestä.
Tänään 27.12.2012 minun (poika viljakäärmeeni) oli hyvin erikoinen/omituinen.
Nimittäin kun minun isäni laittoi hänen kätensä teraarioon kun oltiin ottamassa sitä vähän ulkoilemaan,niin käärmeeni yhtä äkkiä säikähti pahasti ja teki todella äkkinäisen liikkeen! Ja sitten me jätimme terraarion ovet auki,ja käärme liikkui hyvin hitaasti luukulle,ja sitten se jämähti paikalleen.Kun minä ja isäni laitoimme kätemme sinne,niin sitten käärmeeni teki hyökkäys liikkeen!
Tietäisittekö syyn minun poika viljakäärmeeni käyttäytymiseen?
Ei tarvitsekkaan apua! Nimitääin käärmeeni on jo ihan kunnossa :)