Tuuhea vanhaksi mennyt koivuangervo leikattiin viime syksynä lähes maan tasalta poikki ja nyt se on kevään aikana kasvanut jo n.puoli metriä. Pitäisikö/täytyisikö sitä tässä vaiheessa jo vähän leikata, vaiko vasta syksymmällä? Pensas toimii pihaa jakavana aidanteena.
Pitäiskö
leikata
3368
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
En ymmärrä miksi sitä pitäisi leikata ?
Jos olisi minun pihalla, niin voisin ensi keväänä vähän leikata, mutta ei alas asti joka vuosi !
Tai ei leikkausta lainkaan, mikäli ei jotain erityistä syytä siihen.
Ei sitä todellakaan leikata joka vuosi. Nyt jouduttiin leikkaamaan kun se oli niin vanha, että siinä oli vaan luutamaiset varret ja vihreät tupsut yläoksissa. Nyt tämä uusi alku on tosi kaunis, mietin vaan tulisiko siitä tanakampi jos sitä leikkaisi heti alusta asti (vain latvoja) Ehkä annan sen olla noin.
Alasleikattu pensas on hyvä leikata ensimmäisenä kesänä. Se todellakin tanakoituu leikkauksesta, ekä lumi paina ensi talvena ohuita hentoja versoja pitkin maan pintaa.
Lyhennä kesäkuun lopussa noin puolet tämän kesän kasvusta. Seuraavina vuosina voit antaa sen kasvaa vapaasti.