Ostospaikat

Moikka!

Piipahdan vain hetkeksi Brysseliin ja aikaa ei ole liiemmin kierrellä, mutta mieli tekisi silti pienille ostoksille. Minne kannattaa suunnistaa? Muistikuvani mukaan Brysselissä oli jokin hyvä ostoskatu, mutta kertoisiko joku tarkemmin.

Kiitos kaikille avusta!
31303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

...ostoksia samoissa kaupoissa kuin Suomessa ja kaikkialla muuallakin (eli Zara, H&M, Mango jne.), niin Rue Neuve ihan Brysselin keskustassa on oiva paikka; pienen kävelymatkan päässä juna-asemalta ja Grande Placelta. Myös Porte de Namurin metroaseman läheltä löytyy vastaava ostoskatu Chaussee d'Ixelles, tosin siellä löytyy myös hieman etnisempää tarjontaa Matongen afrikkalaisesta kaupunginosasta. Luksusta ja kalliita merkkituotteita taas on tarjolla esimerkiksi Avenue Louisen (metroasema Louise) ympäristössä.

Se onkin sitten kyseenalaista, kannattaako aikaansa tuhlata pyörimällä samoissa kaupoissa, joissa on mahdollisuus pyöriä kotikylälläkin, vai kannattaisiko mieluummin keskittyä tutustumaan ihan oikeasti kaupunkiin ja sen nähtävyyksiin...

Äänestä
  • Lämmin kiitos tiedoista. Samoissa kaupoissa ei olekaan tarkoitus kierellä kuin Suomessa. Nähtävyydet sitten erikseen.

    Äänestä

ja mm. keskustan kävelykatujen kaupat täynnä IHANIA tavaroita, mutta hinnat olivat selaiset, etä päätä huimasi. Ainakin, os ahluaa aitoa Brysselin pitsiä tai posliinia, tinasaotilaita tai muuta. Norjan hinnat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


smemmu kirjoitti:

Moikka!

Piipahdan vain hetkeksi Brysseliin ja aikaa ei ole liiemmin kierrellä, mutta mieli tekisi silti pienille ostoksille. Minne kannattaa suunnistaa? Muistikuvani mukaan Brysselissä oli jokin hyvä ostoskatu, mutta kertoisiko joku tarkemmin.

Kiitos kaikille avusta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu