Kuusiaita

Olen istuttanut kuusiaidan n 20sm taimista. Kuinka nyt hoidan aitaani jotta saan kukoistavat kuuset? olen kerran kesäkuussa nakellut kanankakkaa ja vettä onkin tullut luontoäidin hoitelemana.
2872
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jätä nyt ne lannoitteet pois, koska kuusi pärjäilee kyllä suomalaisessa maastossa ihan ilman lannoitteita. Pääasia, että pidät huolen juurien kosteudesta juurtumisvaiheessa. Eli jos maaperä on hiekkaa kosteutta enemmän ja jos savista kosteutta vähemmän.

Koska kuusi ei mikään nopea kasvaja ole anna sen nyt jonkun vuoden juurtua, kasvaa vartta ja voimistua. Nyrkkisääntönä on ensin viisi vuotta kasvua ja sitten vasta leikataan.

Aloita leikkaus kasvuvaiheessa sivuilta, ja kun aita on halutussa korkeudessa alat myös leikkaamaan päältä. Paras leikkausaika on talvella.

Jotkut sanovat, että jos lisäät aitasi juurelle kuusimetsän turvetta se voimistaisi kuusiaidan kasvua?!

Olethan muistanut pitää kuusien taimet vapaina rikkaruohoista etteivät ne tukahduta taimia?

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta. Olen rikkakasvit nyppinyt pois, niitä nyt ei vielä mahdottomasti kasvakkaan kun uuteen multaan istutettin. Niinhän minäkin kuulin jälkeen ettei pitäisi lannoitella jotta juurtuisi kunnolla, mutta toinen sanoo toista ja toinen toista... Ajattelin haketta laittaa kuusien alle? Eikös se kangaskin olisi hyvä levittää alle niin pitäisi rikat loitolla ja sen päälle vaikka haketta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


oikuusipuu kirjoitti:

Olen istuttanut kuusiaidan n 20sm taimista. Kuinka nyt hoidan aitaani jotta saan kukoistavat kuuset? olen kerran kesäkuussa nakellut kanankakkaa ja vettä onkin tullut luontoäidin hoitelemana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu