Kenen rahoilla steiner-koulut rakennetaan?

Tietääkö kukaan kenen rahoilla Steinerkoulut rakennetaan. Tuli vain mieleen että ainakan Tampereen uudessa Steinerkoulussa on käytätty huomattavasti kallimpia materiaaleja kuin normaaleissa peruskouluissa. Esimerkiksi pääaulan kattolammpujen hinta on noin 1000€/kpl ja niitä on muistaakseni lähemmäs kymmenen kappaletta. Ja koulun ilmanvaihto on järjestetty painovoimaisesti kellaritilan kautta, jonka eristykset ovat myös maksaneet kymmeniä tuhansia. Eli ilma otetaan pihalla sijaitsevat tornin kautta kellariin jonka on tarkoitus viilentää kesällä ja lämmittää ilmaa talvella. Siis koko koulun kokoisen kellarin on oltava aina tyhjä ja siisti. Siellä ei saa säilyttää mitään tavaroita. Aika kalliita hukkaneliöitä. Samoin materiaalihukka on valtava kun yksikään luokka ei ollut suorakulmainen vaan monikulmio.

Tässä siis vain järjestelyjen rahallista puolta. Eli kuka kaiken maksaa?? Toki tuosta ilmanvaihdosta voisi keskustella enemmänkin. Esim . mitä tapahtuu kun joku luova lapsi keksii heittää jauhopussin ilmanotto torniin ja luokat täyttyvät jauhoilla. Tai kun rotat päättävät muuttaa asumaan mukavaan lämmitettyyn kellariin johon kulkee suora reitti pihan kautta. :D
81323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

kelvannut ihan jo valmiit rakennukset koululle :) Ehkä tuo sitten on jotenkin ekologista tms. :)

Äänestä

Jotkut onnekkaat Steinerkoulut saavat valtionapua ihan saman verran kuin muutkin koulut. Lopun ja "ylimääräisen laadukkuuden" maksavat sitten vanhemmat. Niin yksinkertaista. Eli ihan vapaaehtoista toimintaa meille, jotka olemme tämän koulun valinneet.

Äänestä

Valtio viimekädessä maksaa. Steinerkoululla on paljon "ystäviä", jonkin verran vanhemmat pienillä myyjäistuotoilla ym. Oma lapseni on steinerkoulussa.

Mutta todella paljon valtio maksaa eli me työssäkäyvät veronmaksajat- steinerkoulusta peruskouluun siirtyvien oppilaiden hoidosta: steinerkoulussa koulukiusaamista, masennusta, aspergeroppilaita jne, joita ei hoideta asianmukaisella ja säädyllisellä tavalla. Pitkittyessään näiden oppilaiden sairauksien hoito tulee yhteiskunnalle kalliiksi. Harpun soitto ei riitä!

Äänestä

Varaton steinerkouluyhdistys hankkii kaupungin takuumieheksi isolle velalle, ei pysty hoitamaan velkaansa, kaupunki jeesaa ja jeesaa, lopulta koulu konkurssiin menossa, kaupunki tietty jeesaa yhä ja maksaa viulut. Nyt koulukiinteistö kaupungin. Onnistunut operaatio kaikkiaan.

Avittajina kaupunginisiä ja virkamiehiä, luottamusmiehiä ja -naisia, päätökset julkisuudelta piilossa, tietenkin, kuten steinerilaisuuteen kuuluu.

Äänestä
  • ovat Lahden päättäjät lakkauttaneet Steiner-koulun velkoja maksaessaan!!!

    Äänestä

Suomessa toimii tällä hetkellä 26 steinerkoulua. Suurin osa vuokratiloissa. Vantaan, Tampereen ja Lahden koulut ovat omissa varta vasten steinerkouluiksi suunnitelluissa rakennuksissa. Valtion säästää steinerkoulujen kohdalla, koska niissä kannatusyhdistys vastaa yleensä itse mm. rakennuksista. Valtion tuki kattaa opetustoiminnan ja yleensä kaikki muu tulee tukimaksuilla, talkootyöllä, varainhankintaprojekteilla ym.

Lahden koulun kriisi on historiaa ja pitää kyllä sinänsä paikkansa. Tampereen ja Vantaan koulun rakennuksia ei ole tarvinnut kaupungin maksaa. Espoon steinerkoululle kaupunki itse puolestaan rakennutti uuden koulurakennuksen joka on siis Espoon kaupungin omistama ja samaa Holttisen suunnittelemaa orgaanista aerkkitehtuuria kuin Tampereen koulukin.

Äänestä
  • steinerkoulut saavat rahaa lahjoituksina, koulumaksuina sekä valtiolta. valtion osuus on kuitenkin hyvin pieni ja aika nihkeästi myöntävät. Ehkäpä jotkut jutut tuntuvat tosi hienoilta muihin kouluihin verrattuna mutta loppupeleissä koko systeemi vie vähemmän rahaa kuin vastaava peruskoulu...

    Äänestä

  • mamax4 kirjoitti:

    steinerkoulut saavat rahaa lahjoituksina, koulumaksuina sekä valtiolta. valtion osuus on kuitenkin hyvin pieni ja aika nihkeästi myöntävät. Ehkäpä jotkut jutut tuntuvat tosi hienoilta muihin kouluihin verrattuna mutta loppupeleissä koko systeemi vie vähemmän rahaa kuin vastaava peruskoulu...

    Valtaosa opetusluvan saaneiden steinerkoulujen rahoituksesta tulee valtionosuuksina, jotka lasketaan oppilasmäärien mukaan. Ilman opetuslupaa oleva steinerkoulu ei saa mitään valtionosuuksia, vaan se toimii täysin lahjoitusten ja talkootöiden varassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ollut paikalla näkemässä kirjoitti:

Tietääkö kukaan kenen rahoilla Steinerkoulut rakennetaan. Tuli vain mieleen että ainakan Tampereen uudessa Steinerkoulussa on käytätty huomattavasti kallimpia materiaaleja kuin normaaleissa peruskouluissa. Esimerkiksi pääaulan kattolammpujen hinta on noin 1000€/kpl ja niitä on muistaakseni lähemmäs kymmenen kappaletta. Ja koulun ilmanvaihto on järjestetty painovoimaisesti kellaritilan kautta, jonka eristykset ovat myös maksaneet kymmeniä tuhansia. Eli ilma otetaan pihalla sijaitsevat tornin kautta kellariin jonka on tarkoitus viilentää kesällä ja lämmittää ilmaa talvella. Siis koko koulun kokoisen kellarin on oltava aina tyhjä ja siisti. Siellä ei saa säilyttää mitään tavaroita. Aika kalliita hukkaneliöitä. Samoin materiaalihukka on valtava kun yksikään luokka ei ollut suorakulmainen vaan monikulmio.

Tässä siis vain järjestelyjen rahallista puolta. Eli kuka kaiken maksaa?? Toki tuosta ilmanvaihdosta voisi keskustella enemmänkin. Esim . mitä tapahtuu kun joku luova lapsi keksii heittää jauhopussin ilmanotto torniin ja luokat täyttyvät jauhoilla. Tai kun rotat päättävät muuttaa asumaan mukavaan lämmitettyyn kellariin johon kulkee suora reitti pihan kautta. :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu