Virtsatientulehdus

Olin poikakaverini kanssa yhdynnässä monta kertaa. Seuraavana päivänä hänellä todettiin virtsatientulehdus. Oli oireillut jo aijemminkin. FHänellä tuli verta virtsassa, mutta ei ollut kipeä. Hän sai lääkkeet siihen.Nyt minua askarruttaa, että tarttuikohan se minuunkin. Oireita ei kyllä ole..
Onko kenelläkään kokemusta?
2876
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

mietin asiaa,, voiko yhdyntä. ärsyttää virtsarakkoa?
olemme päivittäin olleet yhdynässä, ja huomaan että pitää käydä useimmin vessassa ja jotakin on pikkusta kirvelyä virtsaputken päässä väliajan ,ei kipuja virtsatessa.ikä 50 veee
vai onko jo jotaa vaihdevuosi juttuu ja inkontenssii? ei kyllä karkaile, paitsi hyvin aivastaessa hehe

Äänestä
  • Minulla ainakin yhdyntä on aiheuttanut tulehduksia, liittyy tähän ikään, 55v, siis on vaihdevuosijuttu.
    Muutenkin minulla on ollut lasten syntymästä lähtien vaikeutuva ponnistusinkontinenssi, siis aivastaessa, hypellessä ja jopa seksin aikana on ollut karkailua. Vaiva paheni niin, että viime keväänä lopulta sain gyneltä lähetteen tutkittavaksi. Kaksi päivää sitten olin TVT-leikkauksessa, ja nyt on suuret odotukset, että nuo kaikki vaivat olisivat takanapäin, kunhan toivun pari viikkoa.
    Paikallisia emätinpuikkoja pitää kyllä käyttää limakalvojen kuivuuden takia, sekin sitten vähentää emättimen ja virtsarakon ärsytystä yhdynnän aikana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Käpy kirjoitti:

Olin poikakaverini kanssa yhdynnässä monta kertaa. Seuraavana päivänä hänellä todettiin virtsatientulehdus. Oli oireillut jo aijemminkin. FHänellä tuli verta virtsassa, mutta ei ollut kipeä. Hän sai lääkkeet siihen.Nyt minua askarruttaa, että tarttuikohan se minuunkin. Oireita ei kyllä ole..
Onko kenelläkään kokemusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu