Sardiinipurkkipatruunat

Laitoin tämän kysymyksen ensin asekeräilyn puolelle, mutta haluaisin etsiä vastausta nyt esille pulpahtaneeseen kysymykseeni myös täältä. Itselläni oli jonkun kuukauden palveluaseena Ukko-Pekka m/39 valmistunut vuonna 1944 eli pistoolikahvainen kivääri. Tarkkakäyntinen ja hyvä olikin. Eihän siinä mitään, ihan tavallista. Elettiin 1960-luvun puolenväli aikoja, jolloin niillä pääsääntöisesti palveltiin

Vasta nyt tämän hyvän tekstin http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000011&conference=4500000000000751&posting=22000000038316016 luettuni (kirjoitus kannattaa ehdottoamsti lukea, on todella valaiseva!) muistin että ammensimme patruunamme alokkaina muutaman kerran venäläisvalmisteisista isoista vihreistä "sardiinipurkeista", jotka avattiin tarkoitukseen tehdyllä työkalulla kuin peltipurkki konsanaan ja joissa patruunoita oli rasvaisiin papereihin käärittyinä nippuina. Olisiko yhdessä nipussa ollut 10-15 kpl? Sitä en muista. Hylsyt olivat kuparin värisiä. Mutta nallit eivät tahtoneet syttyä! Iskurin piikki ei meinannut riittää ja nalliin tuli vain kolo. Kokeiltiin uudestaan, joku sitten laukesi. Sitten otettiin pikkuisen eteen, johan paukkui. Oli kuulemma kiellettyä! Muistaako kukaan näitä patruunoita? Olivatkohan ne venäläisillä mitoilla 7,62x54R? tai suomalaisilla mitoilla 7,62x53? Oliko todella noita muitakin vaaroja mahdollisesti?

Jos muistan tai tiedät asiasta jotakin, laita jokunen sana, kiitos.
3644
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

..noita laatikoita avattiin ja patruunoita ammuttiin ollessani intissä -71-72, kyllä ne silloin toimi ilman ongelmia.

Äänestä
  • ...ammuin kyseisellä patruunalla I:lkn ampujamerkin. josta rapsahti 3 vrk kuntoisuuslomaaa, joten ihan hyvä patruuna.

    Äänestä

  • Kiitos vastauksestasi! Kyllä niissä meidän sardiinipurkessamme oli runsaasti syttymättömiä. Liekö surkea erä? Toisaalta, emme olleet jalkaväen miehiä ja näillä "pikkupyssyillä" taitomme ei ollut paras mahdollinen. Siirryimme huomattavasti suurempien aseiden ja niiden järjestelmien sulkeisiin ja lopulta jopa ampumaan. Jäin vielä miettimään patruunoinen mittaeroja. Olikohan niitä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vanha-Pekka kirjoitti:

Laitoin tämän kysymyksen ensin asekeräilyn puolelle, mutta haluaisin etsiä vastausta nyt esille pulpahtaneeseen kysymykseeni myös täältä. Itselläni oli jonkun kuukauden palveluaseena Ukko-Pekka m/39 valmistunut vuonna 1944 eli pistoolikahvainen kivääri. Tarkkakäyntinen ja hyvä olikin. Eihän siinä mitään, ihan tavallista. Elettiin 1960-luvun puolenväli aikoja, jolloin niillä pääsääntöisesti palveltiin

Vasta nyt tämän hyvän tekstin http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000011&conference=4500000000000751&posting=22000000038316016 luettuni (kirjoitus kannattaa ehdottoamsti lukea, on todella valaiseva!) muistin että ammensimme patruunamme alokkaina muutaman kerran venäläisvalmisteisista isoista vihreistä "sardiinipurkeista", jotka avattiin tarkoitukseen tehdyllä työkalulla kuin peltipurkki konsanaan ja joissa patruunoita oli rasvaisiin papereihin käärittyinä nippuina. Olisiko yhdessä nipussa ollut 10-15 kpl? Sitä en muista. Hylsyt olivat kuparin värisiä. Mutta nallit eivät tahtoneet syttyä! Iskurin piikki ei meinannut riittää ja nalliin tuli vain kolo. Kokeiltiin uudestaan, joku sitten laukesi. Sitten otettiin pikkuisen eteen, johan paukkui. Oli kuulemma kiellettyä! Muistaako kukaan näitä patruunoita? Olivatkohan ne venäläisillä mitoilla 7,62x54R? tai suomalaisilla mitoilla 7,62x53? Oliko todella noita muitakin vaaroja mahdollisesti?

Jos muistan tai tiedät asiasta jotakin, laita jokunen sana, kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu