mihin hävisi pesäpallo

Koko menneenä kesänä ei kuulunut mitään pesäpallonpeluusta kunnassa. Missä ovat pelaajat? Ovatko pallot hävinneet, ovatko mailat katkenneet?
Kaiveleeko edellisen kesän tulos?
Onko pesäpallo nyt lopultakin väistynyt kuvioista Mäntyharjulla?
Mitä sen sijaan on odotettavissa? Ruvetaanko pelaamaan pöytätennistä? Sitä voi tyynellä pelata ulkonakin.
343839
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

liikaa ahneutta ja junioriyuön laiminlyöminen. Siinähän se! Jatkossa yksi junnuporukka ja huhujen mukaan vanhat pierut kokoavat jengii Kuhasen johdolla.

Äänestä
  • Voihan siellä pelata, mutta mitään edustusjoukkuetta tuskin enää tulee. Eipähän tarvita sponsoreitakaan.

    Äänestä

Sinne pekkolan selälle ja toivottavasti tosi syvälle. Se aivottomien peli!

Äänestä

Toivottavasti helevetin kauas!

Äänestä

Peli rajoittuu nykyään koulujen liikuntatunneille. Sen aika entisellä tasolla tuntuu olevan ohi. Eipä näy muuten monikaan kaipaavan.

Äänestä

Paikkakunnan pesäpallo näkyy nyt olleen vahvasti alasajolla ja ehkei enää nouse sarjatasolle. Kovin näkyvästi siinä ei myöskään ole ollut naisten eikä tyttöjen joukkueita.

Jäntevällähän on ollut perinteisenä lajina jalkapallo.

Virkistys saisi nyt puolestaan ruveta panostamaan johonkin muuhun palloilulajiin, vaikkapa lentopalloon, joka sinänsä onkin jo vahvalla pohjalla ja jota voidaan pelata sekä ulkona että sisällä.

Äänestä

Pari kertaa,kun olen ollut pelin aikana kentän reunalla, on tultu tivaamaan tai kauppaamaan pääsylippua. Ei ole tullut ostetuksi ja samalla on pelin seuraaminen jäänyt niillä kerroilla.
Muuten ei ole paljoa kiinnostanut.
Se ei ole muutenkaan yleisöpeli. Kouluihin ja nuorisolle se sopii kyllä hyvin liikunnan muodoksi.
Seuratasolla siihen ei täällä kannata enää panostaa, vaan tilalle on keksittävä uutta ja haastavampaa. Sitä kai onkin jo keksitty. Kenttä alkaa muutenkin olla jo täynnä, kun paikkakunnalla on kaksi laaja-alaisesti toimivaa urheiluseuraa, joten markkinarakoa tässä ei paljoa ole, ja se on hyvä asia.

Äänestä

Olihan kylällä pesäpalloa pelattu jo varmaan vuosikymmeniä, vaikka eipä sillä ole juuri kultaa ja kunniaa kuntaan juostu, eipä liioin hopeaakaan.

Hyvä että on kuitenkin ollut peli-intoa ja pelaajia samoin kuin sponsoreita. Tehtiinhän siinä kuitenkin kuntaa tunnetuksi. Tehdään tämän jälkeen muilla tavoin.

Äänestä

Jos halutaan pelata mailalla ja pallolla, niin pelattakoon pesäpallon sijasta vaikkapa sählyä. Siinä pääsee harvemmin pallokaan häviämään.

Äänestä

Peli loppuu, kun näkyvät pelaajat loppuvan. Vanhat lopettavat, nuorilla ei ole kiinnostusta.

Äänestä

Enpä jää kaipaamaan sitä typerää peliä.
Ei täällä pesistä pelaa kuin ahdasmieliset juntit. Tälläiset jätkät tunnisti hyvin, kun koulussa pelattiin pesistä. Monesti teki mieli lyödä näiden vesseleiden päätä pallon sijaan.

Äänestä

Oli tylsää seurata paikallisotteluja, kun kenttäkuulutuskin oli väliin pantu palvelemaan kotijoukkuetta. Yleisöähän kuulutuksen pitää palvella, tasapuolisesti.

Äänestä

Jos tästä keskustelusta voi jotakin päätellä pitäjän pesäpallon peluusta ainakin kilpailumielessä, niin vaikuttaapa siltä, ettei asialla enää ole kannatusta.

Äänestä

MäVillähän on nykyään niin paljon toimintaa, ettei siinä pesäpalloa enää kaivata.

Äänestä

Hävinnyt ei ole, vaan on varastossa paketoituna mailan ja räpylän kanssa.
Eipä tunnu olevan käyttäjiä.

Äänestä

Kirjoittelu viittaa siihen, ettei pesäpallo nauti kovin suurta suosiota - enää.
Onhan täällä kuitenkin moni viihtynyt sen parissa, on kuluttanut ehkä satojakin tunteja vuodessa pallon lyömisen ja pyydystämiseen sekä kilpailemaan pallon kanssa. Pesäpallo on silloin ollut henki ja elämä.
Kuinkahan niillä nyt asiat sujuvat, kun harrastus on loppunut, ovat siirtyneet muualle pelaamaan,ovatko ruvenneet pelaamaan muuta pallopeliä vai ovatko - pahimmassa tapauksessa - ruvenneet ryypiskelemään tai koheltamaan autolla?
Koemme hieman myötätuntoa heitä kohtaan.

Äänestä

Hevon v....n!Toivottavasti. älä jankkaa!

Äänestä

kaikella on aikansa - allt har sin tid

Äänestä

Täältä ainakin häviämässä, pakattuina eteisessä.

Äänestä
  • Mailat, pallot ja räpylät on otettu jälleen esiin. On kertailtu pelisääntöjä.
    Moni luuli esim., että laittomalla tarkoitetaan ohilyöntiä.Samoin eräät kyselivät, missä on toisen käden räpylä. Joku etsi kartalta nelospesää.
    Joka tapuksessa toiveikkaita ollaan etenkin asiantuntevan kotiyleisön edessä, jota toivotaan paljon.

    Äänestä

  • jallu g- kirjoitti:

    Mailat, pallot ja räpylät on otettu jälleen esiin. On kertailtu pelisääntöjä.
    Moni luuli esim., että laittomalla tarkoitetaan ohilyöntiä.Samoin eräät kyselivät, missä on toisen käden räpylä. Joku etsi kartalta nelospesää.
    Joka tapuksessa toiveikkaita ollaan etenkin asiantuntevan kotiyleisön edessä, jota toivotaan paljon.

    Noita sääntöjähän eivät tunne kaikki yleisöstäkään.
    Kaudesta tulee varmaan tappiollinen, ainakin juoksujen osalta. Hyvä kuitenkin että yritetään.

    Äänestä

  • toeppo . kirjoitti:

    Noita sääntöjähän eivät tunne kaikki yleisöstäkään.
    Kaudesta tulee varmaan tappiollinen, ainakin juoksujen osalta. Hyvä kuitenkin että yritetään.

    Joukkueen kausi on alkanut mukavasti. MäVi on voittanut tunnetuista pesäpallokaupungeista Kouvolasta ja Jyväskylästä vierailleet joukkueet.
    Minkä' takia muuten kenttäkuuluttajan pitää kuulutuksen kautta selostaa oman joukkueen toilaukset vierailijoille?

    Äänestä

MäVillä on kyllä yritystä, mutta minkäs sille voi, että on vieläkin taitavampia pesäpallonpelaajia.
On myös kannustavaa yleisöä.

Äänestä

Pesäpallo ei kylältä ole minnekään hävinnyt eikä toistaiseksi häviäkään.
Kesän peleissä oli vähän epäonneakin. Ei mennyt parhaalla mahdollisella tavalla, mutta ei suuria odoteltukaan. Joka tapauksessa pelit antavat aihetta jatkaa pelaamista kylällä. Harrastajiakin riittää.

Äänestä
  • Edelleen sitä pelataan, mutta nuorison parissa kiinnostus vähenee. Muutama vuosi varmaan mennään vielä, mutta ylempiin sarjoihin tuskin ylletään.

    Äänestä

Kunnassa on viime vuosina levinnyt kiinnostus lentopalloon ja sählyyn ja niissä on saavutettu merkittäviä tuloksia. On aika luonnollista silloin, ettei kaikkiin lajeihin riitä pelaajia. Siinä on pesäpallo kärsivänä osapuolena,

Äänestä

Joitakin pesäpalloja voi hävitä kentän takaiseen metsikköön ja jopa talojen pihalle. Varsinkin pitkillä lyönneillä, joita ei kukaan ehdi ottaa kopeiksi, pallot sattuvat häviämään.
Pallojen häviämistä vähentäisi, jos kentän takareunassa olisi puolentoista metrin korkuinen verkkoaita.

Kotijoukkueellahan on varalla palloja kadonneita varten. Joskus niitä joudutaan ottamaan käyttöön, joten pallon häviäminen ei estä pelin jatkamista.

Äänestä

Pesäpallon peluu oli. jo vuosia aika kituliasta.
Seuran toimihenkilöt ja muut innokkaat seuran jäsenet näkivät kyllä paljon vaivaa pelaamisen ylläpitämiseksi.

Kuntalaisten parissa se ei kuitenkaan erityisempää suosiota nauttinut.

Meikäläinen on seurannut kaiken kaikkiaan ehkä kolmea paikallisen seuran ottelua muutaman minuutin ajan. On riittänyt.

Äänestä

Pesäpallon pelaaminen pantiin alulle Aseman kentällä, jossa paikallista nuorisoa, ennen kaikkea Yhteiskoulun oppilaita, rupesi sitä pelaamaan. Alkuperäisistä pelin harrastajista moni siirtyi sittemmin muualle, Maaltapakohan oli ajan ilmiö.

Kumma kyllä pelin harrastus jatkui ja lopulta päästiin maakuntasarjaankin.

Noin kertoi muuan pelin paikallishistoriaa tunteva.

Äänestä

Mielenkiinto pesäpalloon on täällä vuosien mittaan hiipunut, Se on ollut seurausta ennen kaikkea väestön vähenemisestä.

Pesäpallo on varsin monipuolinen laji. Siihen sisältyy juoksemista, pallon lyömistä, pallon heittämistä ja sen kiinniottamista. Sitä paitsi siihen kuuluu pelitaktiikkaa.
Pelinä se on kehno siitä syystä, että sisäpuolella oleva joukkue on toimeton lukuunottamatta niitä, jotka ovat kiertämässä pesältä pesälle tai lyöntivuorossa.

Ikäviin asioihin siinä kuuluu mm. pallon häviäminen.

Äänestä

Koulussa pesäpalloa pelattiin siten, että aluksi kaksi oppilasta valitsi joukkueensa siten, että kumpikin kutsui vuoron perään joukkueeseensa yhden pelaajan.
Meikäläinen oli aina viimeisten kutsuttujen joukossa.

Tuotiin selvästi julki se, ketä pidetään hyvänä, ketä huonona. Toistaiseksi pesäpallo ei siksi ole kuulunut mieliharrastuksiin.

Äänestä

Kun pesäpallon pelaaminen piirikunnallisella tasolla aloitettiin joskus 65 vuotta sitten kylällä, täällä oli väkeä yli kaksikertaisesti se , mitä on nyt, ja alle kaksikymppisiä oli varmaan kolminkertaisesti nykyinen määrä.

Ei ollut mitään muuta joukkuepeliä kylällä, vähäistä potkupallon harrastamista lukuun ottamatta. Nyt lyödään jääkiekko ja huidotaan salibandyssa.

Kerta kaikkiaan ei riitä enää kiinnostusta eikä harrastajia pesäpalloon, ei ainakaan tarpeeksi.. Tämän on moni jäljellä oleva alan harrastaja murheellisella mielin todennut..

Pesäpallo on yleensäkin menettänyt suosiotaan muiden palloilulajien levitessä. Etenkin tämä koskee salibandya, mitä on suosinut liikuntahallien rakentaminen,

Äänestä

Eikö sitä pesäpalloa voisi lyödä Kisalassa.
Ei nykyajan ihmiset mihinkään pallokentille lähde moisen marginaalisen lajinharrasstuksen takia.

Äänestä

Pelattiinhan pesäpalloa aikoinaan koulussa. Oli maila, oli pallo ja oli yksi, parhaassa tapauksessa kaksi räpylää, syöttäjällä ja siepparilla.

Pallon perässä juostiin, mutta koppeja ei otettu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


toeppo. kirjoitti:

Koko menneenä kesänä ei kuulunut mitään pesäpallonpeluusta kunnassa. Missä ovat pelaajat? Ovatko pallot hävinneet, ovatko mailat katkenneet?
Kaiveleeko edellisen kesän tulos?
Onko pesäpallo nyt lopultakin väistynyt kuvioista Mäntyharjulla?
Mitä sen sijaan on odotettavissa? Ruvetaanko pelaamaan pöytätennistä? Sitä voi tyynellä pelata ulkonakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu