täytyykö??

pitääkö olla jonkinlainen lupa panoksia ostaessa?
51455
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Lupa täytyy olla.

Äänestä
  • Ampuma-aselaki 9.1.1998/1

    Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

    61 § (29.6.2001/601)
    Patruunoiden hankkiminen ja hallussapito

    Hankkimislupa, yksityinen valmistamislupa, hallussapitolupa ja rinnakkaislupa oikeuttavat hankkimaan ja pitämään hallussa sellaisia muita kuin erityisen vaarallisia patruunoita, jotka soveltuvat käytettäviksi ampuma-aseessa, jonka lainaamiseen luvanhaltijalla on oikeus siten kuin 87 §:n 1 momentissa säädetään. Lupaviranomainen voi kuitenkin sisällyttää lupaan ehdon, jonka mukaan lupa ei oikeuta hankkimaan ja pitämään hallussa keräilykokoelmaan kuuluvaan tai muistoesineenä säilytettävään aseeseen soveltuvia patruunoita.

    87 §
    Ampuma-aseen ja aseen osan lainaaminen

    Ampuma-aseen saa lainata toiselle seuraavasti:

    1) haulikon saa lainata vain sille, jolla on oikeus haulikon, kiväärin tai yhdistelmäaseen hallussapitoon;

    2) kiväärin tai yhdistelmäaseen saa lainata vain sille, jolla on oikeus kiväärin tai yhdistelmäaseen hallussapitoon;

    3) pienoiskiväärin tai mustaruutiaseen saa lainata vain sille, jolla on oikeus haulikon, kiväärin, pienoiskiväärin, pistoolin, revolverin, yhdistelmäaseen tai mustaruutiaseen hallussapitoon; (29.6.2001/601)

    4) pistoolin tai revolverin saa lainata vain sille, jolla on oikeus pistoolin tai revolverin hallussapitoon;

    5) pienoispistoolin tai pienoisrevolverin saa lainata vain sille, jolla on oikeus pistoolin, pienoispistoolin, revolverin tai pienoisrevolverin hallussapitoon;

    6) kaasuaseen saa lainata vain sille, jolla on oikeus kaasuaseen hallussapitoon;

    7) merkinantopistoolin saa lainata vain sille, jolla on oikeus merkinantopistoolin hallussapitoon;

    8) 6 §:n 2 momentin 12 kohdassa tarkoitetun muun ampuma-aseen saa lainata vain sille, jolla on oikeus vastaavan ampuma-aseen hallussapitoon;

    9) taskuaseen saa lainata vain sille, jolla on oikeus taskuaseen hallussapitoon;

    10) erityisen vaarallisen ampuma-aseen saa lainata vain sille, jolla on oikeus toimintatavaltaan ja muuten vastaavan ampuma-aseen hallussapitoon;

    11) kaasusumuttimen saa lainata vain sille, jolla on oikeus kaasusumuttimen hallussapitoon.

    Sille, jolle ampuma-ase lainataan, saadaan samalla luovuttaa myös tarpeellinen määrä aseessa käytettäviksi soveltuvia muita kuin erityisen vaarallisia patruunoita.

    Jos ampuma-aseen hallussapitoon oikeuttavaan lupaan on sisällytetty ehto, jonka mukaan aseella ei saa ampua, lainaksiantajan on ilmoitettava siitä lainaajalle. Lainaajan on noudatettava ehtoa.

    Aseen osan saa lainata toiselle, jos hänelle 1 momentin mukaan saisi lainata ampumaaseen, jossa lainattava aseen osa on suunniteltu ja valmistettu käytettäväksi. Aseen osan saa lisäksi lainata sille, jolla muuten on oikeus kyseisen aseen osan hallussapitoon

    -------------------------
    Esimerkiksi kiväärin hallussapitoluvalla saa ostaa minkä tahansa kaliiperin kiväärin, pienoiskiväärin, mustaruutiaseen ja haulikon panoksia. Haulikon hallussapitoluvalla saa ostaa vastaavasti haulikon, pienoiskiväärin ja mustaruutiaseen panoksia.

    Äänestä

  • asiasta kirjoitti:

    Ampuma-aselaki 9.1.1998/1

    Jälleenlataajat omissa touhuissaan häärää. Tarvitaan ruutiaselupa. Sillä saa ruuteja ja nalleja. Luodeille ja hylsyille ei lupia tarvita.

    Äänestä

Eli periaatteessa sen aseen lupa pitäisi olla mukana. Tai jos esim. kiväärin patruunat kyseessä niin jonkin kiväärin lupa, kaliiperin ei tarvitse olla sama. Innokkaimmat myyjät merkkaavat jopa luvan numeron ylös.

Olenpa kyllä itse ostanut patruunoita vain jotakin ampujan lisenssiä tai seuran papereita vilauttamalla.

Äänestä

joo joo

Äänestä

Kommentoi aloitusta

lupa olla kirjoitti:

pitääkö olla jonkinlainen lupa panoksia ostaessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu