Sähkön kilpailutuksella hyvä tuntipalkka

Nyt on taas hyvä aika kilpailuttaa sähköyhtiö vuodenvaihteen korotusten jälkeen. Kilpailutus onnistuun 15 minuutissa ja omalla kohdalla tämän kilpailutuskierroksen tuntipalkaksi näyttää muodostuvan muutama satalappunen.

Lue lisää:
http://www.sijoitus.org/saastaminen/saastovinkit_kilpailuttaminen.php
32407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hyvin toimii kilpailu,itse sain kokonaista 14 euroo hyötyä vuodessa.

Äänestä
  • Sähkön kilpailutus ei kannata, sillä siirtomaksuihin ei voi vaikuttaa.

    Äänestä

  • Sähköisä kirjoitti:

    Sähkön kilpailutus ei kannata, sillä siirtomaksuihin ei voi vaikuttaa.

    Itse kilpailutin sähkön ja eihän se säästö iso ole, mutta meidän perheelle 300e vuodessa on rahaa.
    Sähköyhtiömme alkoi ihan sikailemaan hinnoittelullaan (vuosikulutuksemme 15000kwh) ja siksi kilpailutin nytkin ja lopputuos oli aluksi juuri tuo 300e säästöä vuodessa. Alkuperäinen yhtiökin tuli sitten vastaan ja loppujen lopuksi erotus jäi aika pieneksi, mutta silti katsoin tästä kilpailutuksesta olevan hyötyä, koska meillä on halvempaa sähköä, eikä vaiva ollut todellakaan suuri.
    Jollen olisi kilpailuttanut, maksaisimme tuon 300e lisää nyt sähköstämme. Naapurini ei kilpailuttanut, vaan hyväksyi tuon sähköyhtiön tarjousen heti kyseenalaistamatta sitä lainkaan ja maksaa nyt 2senttiä kalliimpaa hintaa. sähköstään

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SSV12 kirjoitti:

Nyt on taas hyvä aika kilpailuttaa sähköyhtiö vuodenvaihteen korotusten jälkeen. Kilpailutus onnistuun 15 minuutissa ja omalla kohdalla tämän kilpailutuskierroksen tuntipalkaksi näyttää muodostuvan muutama satalappunen.

Lue lisää:
http://www.sijoitus.org/saastaminen/saastovinkit_kilpailuttaminen.php

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu