Partamonneissa paiseita tai syyliä

Mikä ihme tauti voi olla partamonneissa. Eli ovat samasta poikueesta ja ikää ehkä 5-6 vuotta.Terveen oloisia muuten, mutta kolmessa monnissa on aivan kuin paiseita tai syyliä. Eli "iho" ihan kuin muutenkin, mutta kehossa ympäriinsä noin 2-3 pattia. Akvaarioliike ei osaannut kertoa mikä tauti olis. Epäili loisia. Laitoin lois lääkkeen ja patit ovat vieläkin. Voisiko olla kyse kasvaimista. Jännä vaan, että kaikkii kolmeen tullut. Tosin akvaariossa on vielä yksi partamonni, joka on näiden kolmen isä ja siinä ei ole yhtään paisetta.
Kertokaa mitä voisi olla?
3501
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Partikset on niin sisäsiittoisia, että helposti kasvavat kasvaimia, valitettavasti. Minulla on tuo yksi iso naaras, jolla niitä on ollut vuosia ja päässä on tosi iso patti, luulin että oli satuttanut itsensä, kun paranikin välissä nyt on tullut takaisin (kasvanut taas). Anna kalojen olla jos syövät, voi olla tosin myös "sotavammoja" jos ovat samassa altaassa. Lääkitystä ei kannata laittaa, jos ei tulehdu. Meillä tuo kyllä syö hyvin ja on virkeä, toisella ei ole mitään (ovat nykyään eri altaissa).

Äänestä
  • jos mahd. linkkaa kuva!

    Äänestä

  • fish KING kirjoitti:

    jos mahd. linkkaa kuva!

    Mutta en edelleenkään osaa ottaa kuvia, tai no kameraa osaan käyttää, mutta kaksi vuotias piirtää paremmin kuin minun ottamat kuvat. Tuo meidän neitokainen on alunperin mitä ilmeisemmin satuttanut päänsä, parani melkein kokonaan kun siirsin sen tuolta toisen tuon partisrouvan raivon alta pois. Nyt on taas alkanut kasvamaan uudestaan, mutta eipä haittaa menoa, syö hyvin jne. Ja tuo paukamaan alkaa kasvamaan ns. normaalia partiksen väriä, eli ilmeisesti jonkin sortin kasvain se on (tai sitten sitä saa*anan tubia, mikä tuolla riehui pari vuotta takaperin).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kamaki kirjoitti:

Mikä ihme tauti voi olla partamonneissa. Eli ovat samasta poikueesta ja ikää ehkä 5-6 vuotta.Terveen oloisia muuten, mutta kolmessa monnissa on aivan kuin paiseita tai syyliä. Eli "iho" ihan kuin muutenkin, mutta kehossa ympäriinsä noin 2-3 pattia. Akvaarioliike ei osaannut kertoa mikä tauti olis. Epäili loisia. Laitoin lois lääkkeen ja patit ovat vieläkin. Voisiko olla kyse kasvaimista. Jännä vaan, että kaikkii kolmeen tullut. Tosin akvaariossa on vielä yksi partamonni, joka on näiden kolmen isä ja siinä ei ole yhtään paisetta.
Kertokaa mitä voisi olla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu