Mäntyharjulla - ei Mäntyharjussa

Pari riviä alempana oleva aloitus toi mieleen vanhan kysymyksen: pitääkö sanoa Mäntyharjulla M-julta, M-julle) vai Mäntyharjussa (M-justa, M-juun).

Perinteinen vastaushan kuuluu, että kumpikin vaihtoehto käy.

Jossakin vaiheessa täällä oli koulussakin opetettu, ettei moista kaksinaisuutta voi sietää. Paikallisten mänttien - ja muidenkin - tuli opettajan mielestä käyttää muotoa Mäntyharjussa.

Jossakin määrin koulun oppi olikin tehonnut aikanaan, mutta onneksi se ei ole tuhonnut Mäntyharjulla-sarjaa.

Täällä on toisaalata sanottu iät ja ajat Mäntyharjulla (aivan kuin Pertunmaalla, Kangasniemellä, Hirvensalmella, Pieksämäellä jne), niin sanotaan nykyäänkin ja sanotaan vastaisuudessakin. - Se on ymmärrettävää, sillä eihän täällä olla missään harjussa, siis harjun sisässä.

Olemme siis Mäntyharjulla, lähdemme Mäntyharjulta ja tulemme jälleen Mäntyharjulle. Sillä siisti.
12210214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 122

Vanhimmat

Sammoo mieltä. Minkähä takija jotkut sitte sannoo olevasa jossakii harju sisässä?

Äänestä
  • Ei muuta.

    Äänestä

Painetuissakin teksteissä näkee väliin kunnan nimen sisäisessä paikallissijassa: Mäntyharjussa jne.

Äänestä
  • että näin

    Äänestä

  • mäntyharjussa kirjoitti:

    että näin

    Minäkin asun(valitettavasti)vielä maailman surkeimmassa peräkylässä!Toivoa poispääsystä on olemassa!Mäntyharjusta,Mältyharjulta,ihan mistä vaan, kunhan pääsee pois täältä!

    Äänestä

  • mäntyharjussa kirjoitti:

    että näin

    Olisikohan niin, että kaikenlaiset surkimukset asuvat Mäntyharjussa, mutta ne, joilla menee elämässä lujaa, asuvat Mäntyharjulla.

    Äänestä

  • mari -.. kirjoitti:

    Olisikohan niin, että kaikenlaiset surkimukset asuvat Mäntyharjussa, mutta ne, joilla menee elämässä lujaa, asuvat Mäntyharjulla.

    Mä oon sit luuseri :D

    Äänestä

  • johan oli filosofiaa kirjoitti:

    Mä oon sit luuseri :D

    Olet kaukana luuserista, kun asut MäntyharjuLLA.

    Äänestä

  • mari -.. kirjoitti:

    Olisikohan niin, että kaikenlaiset surkimukset asuvat Mäntyharjussa, mutta ne, joilla menee elämässä lujaa, asuvat Mäntyharjulla.

    on vastattu ja joku on kehittänyt erehtymättömän testin paljastamaan luuserit joukostamme. Ehdotan keksijälle Nobel palkintoa. HALLELUJAH!

    Äänestä

  • rukouksiimme kirjoitti:

    on vastattu ja joku on kehittänyt erehtymättömän testin paljastamaan luuserit joukostamme. Ehdotan keksijälle Nobel palkintoa. HALLELUJAH!

    Tuohon on todettava kuitenkin, että MAHDOLLISET luuserit. Meillähän ei juurikaan ole luusereita.

    Äänestä

  • äkkiä kirjoitti:

    Minäkin asun(valitettavasti)vielä maailman surkeimmassa peräkylässä!Toivoa poispääsystä on olemassa!Mäntyharjusta,Mältyharjulta,ihan mistä vaan, kunhan pääsee pois täältä!

    kun ne vielä pysähtyy siellä.

    Äänestä

  • mari -.. kirjoitti:

    Olisikohan niin, että kaikenlaiset surkimukset asuvat Mäntyharjussa, mutta ne, joilla menee elämässä lujaa, asuvat Mäntyharjulla.

    Suomen kieliopin mukaan kirjoitetaan Mäntyharjulla. Miltä kuulostaisi esim jos kävelet Mäntyharjussa. Minä ainakin haluan kävellä Mäntyharjulla, siis siellä harjun päällä. En sisässä.

    Äänestä

  • äkkiä kirjoitti:

    Minäkin asun(valitettavasti)vielä maailman surkeimmassa peräkylässä!Toivoa poispääsystä on olemassa!Mäntyharjusta,Mältyharjulta,ihan mistä vaan, kunhan pääsee pois täältä!

    Jollet pärjää Mäntyharjulla tervemenoa Helsinkiin, siellä sossu hoitaa niitä junantuomia muitakin jotka eivät kotipaikallaan pärjänneet ja sen on näköistäkin. Ja tämä on kunnianosoitus muillekin maalaispaikkakunnalle jääneille ihmisille jotka pitävät sitä varsinaista Suomea asuttuna. Vaikka helpompaa kait olis heittää hanskat kädestä joillain ihmisillä omatunto, kunnia ja ylpeys ja ylipäätään elämä virkamiehestä vapaana maksaa enemmän kuin sen 900 e/kk tai jotain vastaavaa.

    Äänestä

nimenomaan Mäntyharjussa/-sta on se perinteisempi muoto. Kumpikin tosin käy, ja se on ihan ok. Onhan muitakin paikkakuntia, joista, eikä joilta ollaan, esim. Lahdesta.

Äänestä
  • Vaikeaahan nyt on sanoa, mikä on perinteisempi, mutta kyllä oikeammalta tuntuu nykypäivänä sarja Mäntyharjulla, Mäntyharjulta, Mäntyharjulle.

    Oma kielitaju kyllä sanoo, että tulen Lappeenrannasta Mäntyharjulle ja menen Mäntyharjulta Lappeenrantaan ja että on mökki Mäntyharjulla (ei suinkaan Mäntyharjussa).

    Äänestä

Multa joku kysyi aikoinaan tuohon kysymykseen viitaten että oonkos mieluummin paskassa vai paskalla ja sen jälkeen olen vieraillut aina Mäntyharjulla

Äänestä
  • Osaako kukaan sen paremmin perustella!

    Äänestä

  • Tarkoitus oli vastata juuri tähän sanomaan, mutta yhdistyi vahingossa aloitukseen.

    On tosiaankin osuvasti lohkaistu ja osuttu asian ytimeen. Tuon luettuaan kuka tahansa järkevästi ajatteleva tietää, missä on ollessaan täällä.

    Jos joku erehtyy väittämään olevansa juuri Mjussa, sitä voi valaista tuolla esimerkillä. Eiköhän sitten muista, että on Mjulla.

    Äänestä

  • Tämä on niin paljon pedagogista sovellutusta osoittava esimerkki, että tuskin on kaukana todellisuudesta se, joka otaksuu asialla olevan joko entisen, nykyisen tai tulevan opettajan, joka on jakanut tai jakaa tiedonjanoisille lapsukaisille opin ja taidon kultajyviä.

    Äänestä

  • Tuo oli hyvä- HAH-HAH-HAA.

    Pelastit päiväni ja tästä lähin olen aina Mäntyharjulla, toivottavasti niin ovat muutkin.

    Äänestä

  • t. omppeli kirjoitti:

    Tämä on niin paljon pedagogista sovellutusta osoittava esimerkki, että tuskin on kaukana todellisuudesta se, joka otaksuu asialla olevan joko entisen, nykyisen tai tulevan opettajan, joka on jakanut tai jakaa tiedonjanoisille lapsukaisille opin ja taidon kultajyviä.

    Sitä suuremmlla syyllä on on otettava varteen tässä keskustelussa annettu ohje: Mäntyharjulla, -lta, -lle

    Äänestä

Siinä on erittäin valaiseva esimerkki. Sen muistaakin helposti, kun toiminta on niin jokapäiväistä.
Tuonkin luettuaan valtaosa meistä on luultavasti mieluummin Mäntyharjulla.

Äänestä

Paikallislehti näkyi peräti etusivun mainoksessaan julistavan: Mäntyharjussa ja Pertunmaalla.

Äänestä

Epäilijät voivat tarkistaa vaikkapa Googlella, mitä sen avulla löytyvistä teksteistä ilmenee.

Valtaisassa enemmistössä niistä käytetään muotoja Mäntyharjulla, Mäntyharjulta, Mäntyharjulle.

Kansan enemmistö ei voi olla väärässä. Niinpä kirjoitamme tästä lähin: Mäntyharjulla.

Äänestä
  • It`s all right.

    Äänestä

Aivan sama kunhan pääsee pois Mäntyharjusta,Mäntyharjulta,Mäntymetsästä,Mäntypinosta,yleensäkin kaikesta mikä liitty mäntyyn (kaikki kunnia sille puulle).On tää tosi kumma paikka!

Äänestä
  • Ei Mäntyharjulla kaivatakaan!

    Mene sinne missä sinulla on asiat hyvin eikä tarvitse täällä Mäntyharjulla valittaa.

    Äänestä

  • Luusereita kirjoitti:

    Ei Mäntyharjulla kaivatakaan!

    Mene sinne missä sinulla on asiat hyvin eikä tarvitse täällä Mäntyharjulla valittaa.

    Kiitos ystäväiseni!En tule kaipaamaan tätä onnetonta kylää!Enkä valita enää onnettomasta peräkylästä nimeltään Mäntyharju!

    Äänestä

  • Luusereita kirjoitti:

    Ei Mäntyharjulla kaivatakaan!

    Mene sinne missä sinulla on asiat hyvin eikä tarvitse täällä Mäntyharjulla valittaa.

    Luuseri on sama, meni se minne tahansa. Lähtisivät, mutta niistä ei ole edes lähtijöiksi.

    Äänestä

  • Parasta käydä nyt vain kiltisti koulua. Ei kannata tulla tänne mollaamaan kotiseutua.

    Äänestä

  • Kyllähän täältä pois pääsee lähtemään. Eihän sille mitään voi, jos muualle ei huolita.

    Äänestä

  • mari ,.. kirjoitti:

    Luuseri on sama, meni se minne tahansa. Lähtisivät, mutta niistä ei ole edes lähtijöiksi.

    No,mutta kyllä se aurinko risukasaankin paistaa. Tosin paskakasaankin se paistaa, mutta vain pinnalle. Paskakasan alla suurinosa tunnutte asuvan.
    Mikä tekee ihmisestä voittajan? Riittääkö että on voittanut itsensä vai pitääkö voittaa myös teidän pallinaamojen odotukset?
    Oletteko itse voittajia? Otteko täyttäny omat tavoitteet/odotukset ?

    Loppujen lopuksi te itseä voittajina pitävät tuutte olemaan luuserina luuserien paikalla.

    Eihän meistä kenestäkään ollu lähtijöiksi!.
    Eihän me oltu minnekkään lähössäkään!



    (MäntyharjuSSA asuvan voittajan nimitys luuserista = asut MäntyharjuSSA mutta et pidä Mäntyharjusta)

    -ei meijän tytöt huoria ole, ne vaan tykkäs antaa puolelle kylää?-

    Äänestä

  • Pluureseita kirjoitti:

    Kiitos ystäväiseni!En tule kaipaamaan tätä onnetonta kylää!Enkä valita enää onnettomasta peräkylästä nimeltään Mäntyharju!

    Helsingissä kaikki niin paljon paremmin. Laita postikortti Hesasta kun pääset sinne Vantaalle.

    Äänestä

Tarkennetaanpa kuitenkin vielä, kun meillä sentään vielä pysähtyy jokunen junakin.
Joku voi jäädä junasta MäntyharjuSSa, siis Mäntyharjun asemalla.
Ei tosin enää, mutta joskus vuosikymmeniä aikaisemmin aikaisemmin hän saattoi jäädä junasta myös Mouhulla, Varpasessa ja Mynttilässä (tällaiset asemathan ovat vieläkin olemassa Mäntyharjun alueella) ja silloin hän jäi pois MäntyharjuLLa, mutta ei suinkaan Mäntyharjussa

Äänestä
  • Aseman välitön läheisyys selittänee sen, että joissakin kunnan asiakirjoissa on päiväyksessä paikkana "Mäntyharjussa".

    Äänestä

  • Tuossa onkin ongelman ydin. Jos teen ostoksia tai sataa lunta tai joku töpeksii Mäntyharjussa, niin se tapahtuu kunnan keskustassa. ("Mäntyharjulla" käy muuten tässäkin tapauksessa.) Jos sellaista väitetään tapahtuvan Mäntyharjulla, niin silloin se voi tapahtua missä tahansa ympäri laajaa kuntaa. Siellä tosin ei töpeksitä eikä juuri tehdä ostoksiakaan, mutta luntahan sielläkin sataa. ;-)

    Äänestä

  • Kun kunnassa jotakin huomionarvoista tapahtuu, se sattuu tavallisesti Mäntyharjussa eli keskustan taajamassa. Milloinkas viimeksi muualla kunnassa on tapahtunut jotakin suurta haloota herättävää.

    Äänestä

  • william p kirjoitti:

    Tuossa onkin ongelman ydin. Jos teen ostoksia tai sataa lunta tai joku töpeksii Mäntyharjussa, niin se tapahtuu kunnan keskustassa. ("Mäntyharjulla" käy muuten tässäkin tapauksessa.) Jos sellaista väitetään tapahtuvan Mäntyharjulla, niin silloin se voi tapahtua missä tahansa ympäri laajaa kuntaa. Siellä tosin ei töpeksitä eikä juuri tehdä ostoksiakaan, mutta luntahan sielläkin sataa. ;-)

    Eli jos olet keskustassa tai lähellä siinä,olet kusessa? Mutta jos tulet jostai sivusta olet menossa kuselle?

    Äänestä

  • kyttäläläinen. kirjoitti:

    Kun kunnassa jotakin huomionarvoista tapahtuu, se sattuu tavallisesti Mäntyharjussa eli keskustan taajamassa. Milloinkas viimeksi muualla kunnassa on tapahtunut jotakin suurta haloota herättävää.

    Minun hommani tapahtuvat uteliaan kyylän silmiltä piilossa.

    Äänestä

Suomenkieli
mäntyharju,mäntyharjussa,mäntyharjulla,mäntyharjulta,ym..se ja sama ku.kunta pysyy samana.

Äänestä
  • ja edelleen aion asua.
    Mäntyharju on vireä kehittyvä tasapuolisesti yritys-ja maatalousvaltainen mökkikuntana positiivisesti tunnettu kunta keskellä eteläistä Suomea.
    MäntyharJULTA on lyhyt matka ja hyvät tiet ympäri Suomen ja helppo palata takaisin samoja teitä.
    MäntyharJULLA on toistaiseksi hyvät palvelut eikä tarvitse lähteä perustarpeita hakemaan lähikaupunkeihin.

    Mäntyharjulla asuu useita ikänsä MäntyharJUSSA asuneita ja me heitä yritettäköön ymmärtää.
    Monesti ruoho EI ole vihreämpää aidan toisella puolella!!!

    Äänestä

  • MäntyharJULLA 25 vuotta kirjoitti:

    ja edelleen aion asua.
    Mäntyharju on vireä kehittyvä tasapuolisesti yritys-ja maatalousvaltainen mökkikuntana positiivisesti tunnettu kunta keskellä eteläistä Suomea.
    MäntyharJULTA on lyhyt matka ja hyvät tiet ympäri Suomen ja helppo palata takaisin samoja teitä.
    MäntyharJULLA on toistaiseksi hyvät palvelut eikä tarvitse lähteä perustarpeita hakemaan lähikaupunkeihin.

    Mäntyharjulla asuu useita ikänsä MäntyharJUSSA asuneita ja me heitä yritettäköön ymmärtää.
    Monesti ruoho EI ole vihreämpää aidan toisella puolella!!!

    Olen syntynyt ja kasvanut M:harjulla. Tosin olen sieltä ollut pois jo yli neljäkymmentä vuotta. Mutta käyn silloin tällöin M:harjulla. Olen aina sanonut olevani syntyisin Mäntyharjulta. Mäntyharjulle on kiva aina piipahtaa. Muistan hyvin harjunlinnankin. Sinne muistaakseni (isäni kertoman mukaan) aikoinaan miehet kokoontuivat, kun lähtivät sotaan.
    Mäntyharjun pojat lähti reissulle.

    Äänestä

  • .............. kirjoitti:

    Olen syntynyt ja kasvanut M:harjulla. Tosin olen sieltä ollut pois jo yli neljäkymmentä vuotta. Mutta käyn silloin tällöin M:harjulla. Olen aina sanonut olevani syntyisin Mäntyharjulta. Mäntyharjulle on kiva aina piipahtaa. Muistan hyvin harjunlinnankin. Sinne muistaakseni (isäni kertoman mukaan) aikoinaan miehet kokoontuivat, kun lähtivät sotaan.
    Mäntyharjun pojat lähti reissulle.

    Edellisestä viestistäni jäi pois a Siis Olen syntynyt MÄNTYHARJULLA.

    Äänestä

  • .............. kirjoitti:

    Edellisestä viestistäni jäi pois a Siis Olen syntynyt MÄNTYHARJULLA.

    Harjulinna on rakennettu 50-luvulla, joten se niistä kertomuksista. Pitäjänuutisissa näyttää olevan "horjuva" käytäntö, mutta osaa siellä joku kirjoittaa oikein Mäntyharjussa.

    Äänestä

  • Asemalta kirjoitti:

    Harjulinna on rakennettu 50-luvulla, joten se niistä kertomuksista. Pitäjänuutisissa näyttää olevan "horjuva" käytäntö, mutta osaa siellä joku kirjoittaa oikein Mäntyharjussa.

    Sotaan lähdettiin paikalta, jolla sijaitsi 1950-luvulla rakennettu Harjulinna, joka taas ilmeisesti tarpeettomana purettiin jo 1960-luvulla.

    Äänestä

  • .............. kirjoitti:

    Olen syntynyt ja kasvanut M:harjulla. Tosin olen sieltä ollut pois jo yli neljäkymmentä vuotta. Mutta käyn silloin tällöin M:harjulla. Olen aina sanonut olevani syntyisin Mäntyharjulta. Mäntyharjulle on kiva aina piipahtaa. Muistan hyvin harjunlinnankin. Sinne muistaakseni (isäni kertoman mukaan) aikoinaan miehet kokoontuivat, kun lähtivät sotaan.
    Mäntyharjun pojat lähti reissulle.

    Taitaa täällä olla vielä vanhemmankin sukupolven edustaji atäällä kirjoittelemassa.
    Eipä olisi ihme, jos muistaisi vielä sellaiset liikkeet kuin Laukkarinen, Ruoka-Aitta ja Kataja.
    Mäntyharjulla on mukava piipahtaa ja ilo asua.

    Äänestä

  • veli_pantelei kirjoitti:

    Taitaa täällä olla vielä vanhemmankin sukupolven edustaji atäällä kirjoittelemassa.
    Eipä olisi ihme, jos muistaisi vielä sellaiset liikkeet kuin Laukkarinen, Ruoka-Aitta ja Kataja.
    Mäntyharjulla on mukava piipahtaa ja ilo asua.

    Onhan sekin eri asia onko kusessa vai kusella... joten itse ainakin olen Mäntyharjulla....

    Äänestä

  • mäntyharjulainen kirjoitti:

    Onhan sekin eri asia onko kusessa vai kusella... joten itse ainakin olen Mäntyharjulla....

    vielä se kukkii huumorinkukkakin kun oikein kastelee :))

    Äänestä

  • mäntyharjulainen kirjoitti:

    Onhan sekin eri asia onko kusessa vai kusella... joten itse ainakin olen Mäntyharjulla....

    Hyvä esimerkki. Sen kuultuaan tai luettuaan kuka tahansa haluaa asua Mäntyharjulla.

    Äänestä

MÄNTYHARJU!!!
Mäntyharju-paikka
Mäntyharjulla-paikalla
Mäntyharjussa-paikassa
Mäntyharjulle-menossa
Mäntyharjusta-tulossa

Ent.Mäntyharjulainen-(PAIKALLA OLLUT JA ASUNUT)äidinkielenopettaja JO OPETTI TAIVUTUSMUODOT meille kalkkiksille -70luvul.(silloin)nakkisodan aikaan!!!tai jotakin sellaista.Silloin myös oli toiset oppilaat hyvin open lellikkejä,mut näinkin tyhmä ku mä opin taivuttamaan sanoja ja ymmärtämään niiden merkityksen.


Muistot vain m:harjusta.(paikasta) jonne tulen huomella.

Äänestä

Kyllä sopisi kunnioittaa vanhoja perinteitä. Vanhastaan mäntyharjulaiset ovat asuneet MÄNTYHARJUSSA.

Sitten nämä kuntaan muuttaneet pillifarkut ovat alkaneet puhua, että Mäntyharjulla, mikä on aivan järkyttävää!

Jos ei kieli taivu muotoon MÄNTYHARJUSSA, niin sopii ostaa menolippu vaikka Pertunmaalle!

Äänestä
  • Iät js ajat täällä on asuttu MäntyharjuLLA, ihan yhtä varmasti kuin että eräät naapurimme asuvat PertunmaaLLA ja HirvensalmeLLA.

    Äänestä

  • Jatketaan ajatuksen kulkua:
    Eräs tuli Kangasniemestä Hirvensalmeen, olin sitten Pertunmaassa ja lopuksi saapui Mäntyharjuun.

    Nyt jo tietää asuvansa Mäntyharjulla.

    Äänestä

  • Tuossa näkyy OIKEA asenne, kaiken on oltava kuten ennen ja toisinajattelijat eivät ole tervetulleita kunnan kehittämiseen..mistähän se muuttotappio mahtaa johtua...sinusta !!!

    Äänestä

  • 1500 -luvulta suku ja aina Mäntyharjulla.
    Joku Vieno/ Ärjy opetti pentuja aivan oman
    oppinsa mukaan. Kuulemma perheen (huonoin)
    laitettiin opettajakoulutukseen.?!!!

    Siitä se karkea M:jussa.

    Äänestä

  • Jotkut menevät lomalle Thaimaaseen....... Elleivät sitten Pertunmaaseen? Maa-sana viittaa siis siihen että Ruotsin laivat suuntaavat matkallaan Ahvenanmaaseen? Muita ärsyttävyyksiä on pistäytyä Briteissä. Britti on ihminen ja tarkemmin Englannin kansalainen, briteissä käynti kuulostaa maksulliselta tuntihommalta. Sama koskee kyllä jenkkejä. Käykö joku lomallaan ruotsalaisissa tai vaikka norjalaisissa? Eikö ketään vaivaa hölöttää mitä sattuu vai tästäkö alkaa se ettei koulu huvita.

    Äänestä

kouluopetus meni näin.
täällä ei ole näkyvää harjua kuten punkaharju tms.
voisi ehkä ajatus olla harjuna nyk. srk.keskuksen mäki.
ei tunnettu. Salpausselän harjujen jäämiä vain.
silloin nimenä olisi ollut harjulla.
kovin tökkii kaikille sana jussa.
kierrämme viisammat aina kun voimme
sanalla mäntyharju ilman ainaista riitasointua.

Mäntyharju / 2010

Äänestä
  • Merkitystä ei tässä ole sillä, onko täällä jokin harju. On sama asia, kuin kysyttäisiin, missä Kangasniemellä on kangas tai Pertumaalla Perttu.
    Oikein tai ainakin oikeammin on Mäntyharjulla (-lta, -lle) kunnasta puhuttaessa.

    Äänestä

  • Jos jossakin kouluopetuksessa on vaadittu koko pitäjää tarkoitettaessa käyttämään muotoa "Mäntyharjussa" vedoten jonkin harjun olemassaoloon tai enemmänkin sen puutteeseen, ollaan ehdottomasti jouduttu harhateille.
    Sen osoittavat tässä keskustelussa esitetyt esimerkit ja näkemykset, joista paistaa läpi myös yleinen kielitaju.

    Äänestä

Sanotaan : Karankamäessä, koska kyseessä on kylän nimi. Jos Mäntyharju olisi kylän nimi, oltaisiin Mäntyharjussa. Kun se kuitenkin on kunta, sanotaan yksiselitteisesti : Mäntyharjulla.

Voidaan kyllä sanoa: Mäntyharjussa, mutta silloin tarkoitetaan keskustan "kylää" tai taajamaa.

Esim. sellaisilla kunnan nimillä kuin Hirvensalmi ja Pertunmaa tällaista hienojakoisuutta ei ole; muodot Hirvensalmessa ja Pertunmaassa eivät ole hyväksyttäviä kunnasta tai jostakin sen osasta puhuttaessa..

Äänestä
  • Joopa joo, mutta mä ainaski ratsastelen aina Ristiinalla. Ja uin Joroisilla. Ja lakaisen Harjavallalla. Sekä viäntelen asjoita Savonlinnalla.

    Pohtíkaapas nyt kunnolla nuo sijapäätteet ennenkuin maailmanloppu tuloo.

    Äänestä

Etteks te saaamarin mäntykarjut hiffaa että se taivutus on ihan makuasia. HelsigiSSÄ ja RiihimäeLLÄ. MItään vakiintunutt muotoa mäntykarjujen kotikylästä ole, vaan iät ja ajat on käytetty molempia muotoja. Tosin inessiivi kuulostaa luontevammalta ja sitä käytän itsekin.

Äänestä

Siis Riihimäellä yhtä perustellusti kuin Mäntyharjulla.

Äänestä

Kirjoitetussa tekstissä useimmiten Mäntyharjulla. Paikallislehti näyttää tosin usein käyttävän (väärin) inessivimuotoa (-ssa).

Äänestä
  • No voi helevetti.
    Perseellä, perseessä,perseestä/mätäharjulla,mätäharjussa,mätäharjusta.Kai se on pääasia ettei tarvi notkua siellä jumalan selän takana.Sehä on possessiivisupjektiadjektiivi: mätäharju on perseestä.

    Äänestä

  • onks ompplkseilla joku perustelu?

    Äänestä

Se on kuulkaa sama. Mäntyharju on kotikuntani ja tulikohan tuo posessiivisuhviksi
oikein. Meillä täällä on semmoinen murre (ei koira), että sallii taivutella vähän
sanoja jokaisen suuhun sopivaksi.

Äänestä

Suomenniemessä, Pertunmaassa, Hirvensalmessa ja Mäntyharjussa, niinkö?
Älkää nyt hölmöjä ehdottako, kyllä oikein on MäntyharjuLLA.
Joka muuta mieltä on, osoittaa kielitajun puutetta samoin kuin sitä, ettei ole oikea mäntyharjulainen.
Itseään arvostava aito mäntyharjulainen sanoo asuvansa MäntyharjuLLA.

Äänestä

Kielikellon verkkosivuilta löytyy ajantasainen luettelo Suomen kuntien nimistä ja niiden paikallissijataivutuksesta. Luettelossa taivutukset:
Mäntyharju : -ssa, -lla
Punkaharju : -lla

Äänestä

Näin se on, että meille vähän vanhemmille sopii paremmin tämä Mäntyharjussa- muoto, johon olemme oppineet.
Nuoremmat ovat taas näköjään kääntäneet tämän Mäntyharjulla- muotoon.

Äänestä
  • Nykyään moni käyttää lyhennettä mävi joka ei kyllä tarkoita mäntyharjua vaan mäntyharjun virkistystä. esim . tulemme huomenna mäviin tai mites teillä menee sillä mävissä.

    Äänestä

Se taitaa olla kohta Mikkelissä, mikkeliin, mikkelistä xDDDDDDD

Äänestä

Johtotason varmaan kannattaa tehdä selvitystyönsä vaikka työajallaan minkä tittelin saa vai saako mitään.
Mäntyharju ikävä kyllä mahdollisesti liitetään soten avulla jatkossa Mikkeliin.
Ehdotankin seuraavaa: Mäntyharjulle otetaan joka kuukausi n.30 pakolaista, kymmenen vuoden päästä ollaankin liki kymmenen tuhannen asukkaan kunta;-)
nim. Havukka-ahon ajattelija..

Äänestä
  • Johtotason varmaan kannattaisi muuttaa asennettaa, jos Mikkeliin liitetään.
    Mäntyharju ikävä kyllä kuuluisi liittää kaatopaikkaan. Minäkin ehdotan seuraavaa: Mäntyharjuun vietäisiin kaikki Etelä- Savon jätteet, saataisiin kunnalle kerättyä varoja jätemaksuilla ja tietysti ei saastutettaisi kun yhtä paikkaa. Katsoppas, paska menisi sinne minne kuuluukin. Kerätyillä varoilla voitaisiin sitten ostaa vaikka johtoportaalle uusia edusutus juttuja.

    Äänestä

  • no haista nyt.. kirjoitti:

    Johtotason varmaan kannattaisi muuttaa asennettaa, jos Mikkeliin liitetään.
    Mäntyharju ikävä kyllä kuuluisi liittää kaatopaikkaan. Minäkin ehdotan seuraavaa: Mäntyharjuun vietäisiin kaikki Etelä- Savon jätteet, saataisiin kunnalle kerättyä varoja jätemaksuilla ja tietysti ei saastutettaisi kun yhtä paikkaa. Katsoppas, paska menisi sinne minne kuuluukin. Kerätyillä varoilla voitaisiin sitten ostaa vaikka johtoportaalle uusia edusutus juttuja.

    Minä taas ehdotan että joka mäntyharjulaisen hyöty kunnalleen ja ympäröivälle valtiolle mitataan vaikka työssäkäynti-veronmaksu-keskikalja-hölötys-indeksillä ja katsotaan kuka tekee Mäntyharjusta ja Suomesta sitä mitä tilanne on. Kuka tätä maata hilaa roskikseen.

    Äänestä

mäntyharjussa mäntyharjusta mäntyharjuun
ainoat oikeat muodot

Äänestä
  • Noita muotoja (Mäntyharjussa ,-sta,-un) voidaan kyllä käyttää, kun tarkoitetaan keskustan taajamaa. Kun puhutaan kunnan muista osista, ne eivät sovi käytettäviksi.

    Jos ollaan vaikkapa Nironkylässä, Nurmaalla, Ollikkalassa tai Halmeniemellä, ei suinkaan olla Mäntyharjussa, vaan Mäntyharjulla.

    Taajamasta puhuttaessa voidaan käyttää sekä muotoa Mäntyharjussa että Mäntyharjulla. Näin ollen muoto Mäntyharjulla on jokaisessa tapauksessa oikein.

    Tällainen hienojako nimien käytössä on olemassa ja se on varsin kiistaton

    Sääntöä kyllä näkee ja kuulee rikottavan, jopa alueella leviävien lehtien sivuilla. Siihen syyllistyvät todennäköisesti sellaiset muualta tulleet tai ulkopaikkakuntalaiset, joilla ei ole riittävästi paikallistuntemusta.

    Äänestä

  • Näin se on.

    Äänestä

  • paljasjalkainen1 kirjoitti:

    Näin se on.

    Siis paljasjalkainen mäntyharjulainen on aina ollut kotoisin Mäntyharjusta.

    Äänestä

  • paljasjalkainen1 kirjoitti:

    Siis paljasjalkainen mäntyharjulainen on aina ollut kotoisin Mäntyharjusta.

    Hän on siis ollut kotoisin kunnan keskustasta eli Kyttälän kylästä.

    Äänestä

  • paljasjalkainen1 kirjoitti:

    Siis paljasjalkainen mäntyharjulainen on aina ollut kotoisin Mäntyharjusta.

    Niin no ymmärrän tuon. Mitenkä sitten jos hänellä on jalkineet jalassa. silloin ei voi tuntea Mäntyharjua kehollaan.

    Äänestä

minä asun ainaki mäntyharjussa

Äänestä

häntämurju se on

Äänestä

Jos meikäläinen asuu Halmeniemellä, niin hän asuu samalla Mäntyharjulla.

Jos hän asuu Halmeniemessä, niin hän asuu samalla Mäntyharjussa.

Tämän esimerkin pitäisi havainnollistaa asia.

Äänestä
  • Onks tolla nyt hirveen suurta merkitystä ?

    Äänestä

Se joka väittää asuvansa Mäntyharjussa, tuntee asuvansa surkeassa tuppukylässä haudutellen surkeita ajatuksiaan..

Se joka väittää asuvansa Mäntyharjulla, kokee asuvansa suuressa kunnassa tuntien siitä ylpeyttä.

Äänestä

Mikä oikein on "Mäntyharjun virkistys" (lyhenne mävi), josta edellä mainittiin ja joka ilmeisesti on Mäntyharjulla.
Onko se - ehkä puhekielessä - jokin olutbaari tai vastaavanlainen juottola? Nimi voisi viitata sellaiseen.

Äänestä

mie sanon just niinku ite haluan ja olen mäntyharjussa.

Äänestä

Ei täällä olla missään harjun tai maan sisässä, vaan sen päällä, siis MÄNTYHARJULLA.

Kun taas olemme potalla, olemme kakalla. Eihän meistä kukaan tahtone potassa ja kakassa olla.

Äänestä
  • Asiaa!

    Äänestä

Hyvin kirjoitettu!

Äänestä

Yksi mestariopettaja tokaisi, että pitää sanoa "Mäntyharjulla kunnia seisoo" eikä suinkaan "Mäntyharjussa kunnia seisoo". Olen samaa mieltä.

Äänestä
  • Jos se Mäntyharjussa - siis asemankylällä - seisoo, niin seisoo se silloin Mäntyharjullakin.

    Äänestä

Mäntysalolla väkisinmaattuna ei tarkoita telttaretkeilyä, jos ohisalko seisookin pystyssä.

Äänestä

Mitä tarkoitit?

Äänestä

Vähemmän suositeltavaa muotoa Mäntyh...ssa näkee jopa käytettävän paikalls- ja aluelehdessä.
Saman logiikan mukaan niiden pitäisi kirjoitaa: olen/ tulen/ menen Kangasniemestä, Hirvensalmessa, Savitaipaleeseen, Pieksämäestä, Suomenniemessä jne. Ei kuulosta suomen kieleltä.

Äänestä

Jos on kyseessä mökki, niin kyllä se on yleensä Mäntyharjulla.
Jos se on maan sisässä, luolamainen ja vielä harjumaisemassa, niin sitten se on Mäntyharjussa.

Äänestä

Lähtee kuin Atte potalta ei potasta ;-)

Äänestä
  • Noin on. Attehan on ollut kakalla eikä - toivon mukaan - kakassa.

    Äänestä

Muodoilla on ero käytössä:

Kunnan nimeä käytettäessä tulee kyseeseen vain muoto Mäntyharjulla, aivan kuin Hirvensalmella, Kangasniemellä, Punkaharjulla jne.

Jos sana tarkoittaa jotakin muunlaiata paikkaa kuin kuntaa tai pitäjää, siis vaikka kylää, tai maatilaa, silloin on päätteenä -ssa, esim. Leppäniemessä, Pärnämäessä, Koirakivessä jne. Jos tiuossa nimessä on kysessä todella niemi tai mäki tai vastaava,
sanotaan kuitenkin -lla, esim Halmeniemellä., tai Vaimosniemellä Kangasniemellä.

Äänestä

Se joka arvostaa Mäntyharjua kotiseutunaan antaen arvoa myös sen muille asukkaille, asuu laveasti Mäntyharjulla.

Se joka tuntee asuvansa surkeassa tuppukylässä kaltaistensa parissa, voi usein tunnustaa asuvansa Mäntyharjussa.

Ei pitäisi väheksyä kotiseutuaan.

Äänestä

Täytyy käydä kesällä Mikkelillä ja Ristiinalla.

Äänestä

Meikäläinen on asunut M-harjussa. Tyttöystävät asuvát Hirvensalmessa ja Kangasniemessä. Vaimo on kotoisin Juvasta.

Äänestä

Jos joku asuu Karankamäessä, Pitkämäessä, Pehkumäessä, Partaharjussa, Kuloharjussa, Mäntyharjussa jne., hän asuu sennimisessä kylässä, kaupunginosassa tai talossa.

Jos joku asuu Pieksämäellä, Räntämäellä, Mäntyharjulla jne., hän asuu sennimisessä kaupungissa tai kunnassa.

Siiksi muoto Mäntyharjussa tarkoittaa käytännössä suurin piirtein Kyttälän kylää.
Muoto Mäntyharjulla viittaa kuntaan kokonaisuudessaan.

Valitettavasti usein näkee käytettävän erheellisesti muotoa Mäntyharjussa yhteyksissä, joissa ilmeisesti tarkoitetaan koko kuntaa.

Äänestä

Pappa asui sotaaikana mäntyharjuun kaivetussa korsussa. Hänestä voitiin silloin käyttää muotoa, " asui mäntyharjussa ".

Äänestä

Minäpä asun sekä Mäntyharjulla että Mäntyharjussa. Jos olen kellarikerroksessa, olen maan sisään kaivetussa osassa, siis Mäntyharjussa. Yleensä vietän aikaani mieluummin pinnan yläpuolella olevalla tasolla, eli Mäntyharjulla.

Äänestä
  • Tuo vastaus - Anonyymi 06.12.2021 - osoittaa oivaltamista ja erinomaista päättelykykyä. Meikäläinen taas asuu vajaan kilometrin päässä torilta, voi siis siistä sanoa: Mäntyharjussa.

    Kun asun siis Mäntyharjussa, asun myös Mäntyharjulla.

    Äänestä

Olen viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni Mäntyharjulla.
Mäntyharjulta aikanaan lähdin maailmalle.
Silloin tällöin menen käymään Mäntyharjulla.

Äänestä

Taloni tilan nimi mäntyharju, se ei sijaitse mäntyharjulla. Sijainti on pellon reunaa. Sanon silti asuvani mäntyharjulla ja olen mäntyharjulainen

Äänestä

Kotini oli lähes kymmenen kilometrin päässä kunnan keskustastaa, siis Mäntyharjulla.
Kouluni oli kunnan keskustassa, siis Mäntyharjussa,
Mäntyharjulta lähdin maailmalle.
Talviaikanakin tulen usein Mäntyharjulle hiihtelemään. Tulen silloin junalla Mäntyharjuun.

Äänestä
  • Minäkin harjottelin kielioppia Mäntyharjulla. Tulin ensin Mäntyharjulle ja sitten Mäntyharjulla. Terkkuja, Miisa Mikkelistä

    Äänestä

Paikallislehdessä kerrotaan tänään, että kunnan virallisesti käyttämä nuo on "Mäntyharjussa".

Siitä syntyy mielikuva, että ollaan harjun sisässä, möyritään siellä kuin myyrät. Jos reitti sattumoisin johtaa valoon ja maan pinnalle, häivytään kiireesti tuttuihin pimeisiin pohjamutiin. Ei nimittäin haluta olla Mäntyharjulla, vai mitä?

Äänestä

Niillähän on selvä merkitysero:
- Mäntyharjussa tarkoittaa: Asemankylän alueella;
- Mäntyharjulla tarkoittaa: Mäntyharjun kunnan alueella.

Näin on ollut perinteisesti.

Äänestä

Arvostan monen muun tavoin Mäntyharjun suuruutta , mainetta ja valovoimaisuutta käyttämällä kunnan nimeä ulkoisissa paikallissijoissa, siis Mäntyharjulla jne.

Äänestä

Mäntyharjun Herrat näyttävät asuvan Mäntyharjussa, kansa taas asuu Mäntyharjulla.

Äänestä

Asun mäntyhirsistä tehdyssä talossa harjun päällä, joka on mäntyvaltainen puustoltaan. Lisäksi talo sijaitsee mäntyharjussa. Voin siis sanoa asuvani, " mäntyjen sisällä mäntyharjulla mäntyharjussa ".

Äänestä

Pieksämäellä, Haukivuorella, Mäntyharjulla . Ulkoinen paikallissija kuntien nimissä.

Äänestä

Mäntyharjulla on oikein.

Äänestä

Väärän sisäisen paikallissijan muoto Mäntyharjussa on tarttunut tänne kuin kakka laituriin..
Onkohan niin, että vain valveutunut mjulainen osaa käyttä oikeaa ulkoisen paikallissijan muoto Mäntyharjulla. tarkoittaessaan kotikuntaansa?
Jos vielä jossakin painotuotteessa tulee teen tuo väärä muoto, loppuu kyllä sen lukeminen tämän kirjoittajan osalta.

Äänestä

Kyllä minustakin käydään haudalla, ei haudassa. Jälkimmäisessä ei käväistä.

Äänestä

Tässäkin ketjussa on nyt neljä säännönvastaista viestiä. Mitkä sijapäätteet siellä menetettiin jää nyt arvoitukseksi.

Äänestä

On kummallista, ettei minkään muun sellaisen kunnan kohdalla, jossa ollaan -lla/-llä, ei käydä moista keskustelua. Siitä on edellä runsaasti esimerkkejä..
Ymmärätisihän tuon vielä sellaisessa tapauksessa, jos täällä kunnassa olisi jokin maanpiunnan muodostelma, jonka nimi olisi myös Mäntyharju.. Sekaannusten välttämiseksi voisi silloin käyttää kunnan nimestä puhuttaessa -ssa.muotoa. Sellaista ei nyt ole.
Kyllä MÄntyharjussakin voidaan olla. Silloin ollaan Mäntyahrjun rautatierasemalla.

Luulisi että ihmiset osaavat käyttää oikein oman kotikuntansa nimeä. Kaikenlaisia pahvipäitä sitä onkin joukossamme.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kuppilan filosofi kirjoitti:

Pari riviä alempana oleva aloitus toi mieleen vanhan kysymyksen: pitääkö sanoa Mäntyharjulla M-julta, M-julle) vai Mäntyharjussa (M-justa, M-juun).

Perinteinen vastaushan kuuluu, että kumpikin vaihtoehto käy.

Jossakin vaiheessa täällä oli koulussakin opetettu, ettei moista kaksinaisuutta voi sietää. Paikallisten mänttien - ja muidenkin - tuli opettajan mielestä käyttää muotoa Mäntyharjussa.

Jossakin määrin koulun oppi olikin tehonnut aikanaan, mutta onneksi se ei ole tuhonnut Mäntyharjulla-sarjaa.

Täällä on toisaalata sanottu iät ja ajat Mäntyharjulla (aivan kuin Pertunmaalla, Kangasniemellä, Hirvensalmella, Pieksämäellä jne), niin sanotaan nykyäänkin ja sanotaan vastaisuudessakin. - Se on ymmärrettävää, sillä eihän täällä olla missään harjussa, siis harjun sisässä.

Olemme siis Mäntyharjulla, lähdemme Mäntyharjulta ja tulemme jälleen Mäntyharjulle. Sillä siisti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu