soittajia Kuopiolaiseen bändiin =)

Jeps ja Hello Hallo!

Olemme kaksi 1991-vuoden tyttöstä. Päätimme vähänaikaa sitten perustaa bändin ja tässä sitä ollaan. Itse olen solisti ja taidan myös hieman kitaraa. Toinenjäsen on sitten aloitteleva kitaristi. Oikea hiomaton timantti. Emme siis ole vielä mitään mestareita, joten paineita ei tarvitse ottaa! Minulla on solistina kokemusta muutamista bändeistä, mutta mikään niistä ei ole oikein iskenyt.

Haemme siis nyt seuraamme railakkaaseen rumpalia, basistia, syntikansoittajaa ja ehkä vielä kitaristiakin. ainahan se on hienoa jos bändissä on kaksi kitaristia. =)
Ensisijaisesti haemme tyttöjä, mutta jos olet poika ja saat meidät vakuutettua miksi juuri sinä sopisit joukkoomme, niin welcome =)

Musiikki tyylimme tulisi todennäköisesti olemaan jotain pop-rock painotteista. "Lillix / McFly" -henkistä. Tietenkin rockimpikin on jees, mutta nyt kun ei tullut muita esimerkkejä mieleen. >_<

Bändikämppää meillä ei vielä ole. Ei ole ollut ajankohtaista vielä etsiä. =)

Harjoituksia olisi näin kevään ajan vain viikonloppuisin. Minä asustan kesän alkuun asti Varkaudessa ja toinen jäsen on kiireinen lukiolainen. Sitten kesällä voisi olla viikollakin ja kun koulut alkavat sitten taas syksyllä, niin viikollakin varmasti löytyy joku päivä. (Olen muuttamassa silloin vakituisesti takaisin Kuopioon)

Sanoitustaitoa meiltä löytyy, mutta sävellystä ei ole vielä kerennyt kehittyä. Siitä siis olisi iso apu ja ilo!

Ai niin!! Ja omaa musiikkia olisi tarkoitus lähteä työstämään, mutta covereitakin tietenkin mukaan mahtuu =) Kieli olisi sitten Englanti. Siitä ei jousteta mihinkään suuntaan.

Ottakaa yhteyttä sähköpostitse tai sitten ihan tuolla pikaviestillä =)

Terveisin: Wrai and Cindy

ps: Bändin nimi on Juizyez, mutta siitäkin voidaan vielä neuvotella =)
1229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tere!!! tääl kohta 40 v laulaja kitaristi ! Etsiskelee bändiä!?? en tiedä kummas olen parempi!! rumpalikin on mut asuu siilis...mä asun kuopios ite...treeneis vedetty ccr, purplea,black sabbathia, juicea yms...ilmoitelkaa itserstänne jos yntään innosti... terkuin rane buick8569@gmail.com

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Wrai kirjoitti:

Jeps ja Hello Hallo!

Olemme kaksi 1991-vuoden tyttöstä. Päätimme vähänaikaa sitten perustaa bändin ja tässä sitä ollaan. Itse olen solisti ja taidan myös hieman kitaraa. Toinenjäsen on sitten aloitteleva kitaristi. Oikea hiomaton timantti. Emme siis ole vielä mitään mestareita, joten paineita ei tarvitse ottaa! Minulla on solistina kokemusta muutamista bändeistä, mutta mikään niistä ei ole oikein iskenyt.

Haemme siis nyt seuraamme railakkaaseen rumpalia, basistia, syntikansoittajaa ja ehkä vielä kitaristiakin. ainahan se on hienoa jos bändissä on kaksi kitaristia. =)
Ensisijaisesti haemme tyttöjä, mutta jos olet poika ja saat meidät vakuutettua miksi juuri sinä sopisit joukkoomme, niin welcome =)

Musiikki tyylimme tulisi todennäköisesti olemaan jotain pop-rock painotteista. "Lillix / McFly" -henkistä. Tietenkin rockimpikin on jees, mutta nyt kun ei tullut muita esimerkkejä mieleen. >_<

Bändikämppää meillä ei vielä ole. Ei ole ollut ajankohtaista vielä etsiä. =)

Harjoituksia olisi näin kevään ajan vain viikonloppuisin. Minä asustan kesän alkuun asti Varkaudessa ja toinen jäsen on kiireinen lukiolainen. Sitten kesällä voisi olla viikollakin ja kun koulut alkavat sitten taas syksyllä, niin viikollakin varmasti löytyy joku päivä. (Olen muuttamassa silloin vakituisesti takaisin Kuopioon)

Sanoitustaitoa meiltä löytyy, mutta sävellystä ei ole vielä kerennyt kehittyä. Siitä siis olisi iso apu ja ilo!

Ai niin!! Ja omaa musiikkia olisi tarkoitus lähteä työstämään, mutta covereitakin tietenkin mukaan mahtuu =) Kieli olisi sitten Englanti. Siitä ei jousteta mihinkään suuntaan.

Ottakaa yhteyttä sähköpostitse tai sitten ihan tuolla pikaviestillä =)

Terveisin: Wrai and Cindy

ps: Bändin nimi on Juizyez, mutta siitäkin voidaan vielä neuvotella =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu