Espoossa kolmeviikkoa aurinko on jo porottanut selkeeltä taivaalta, pitäisiköhän alkaa jo kevyt kastelu.
Kolme viikkoa satamatta
Ruti kuivaa
2346
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos on kovin kuiva kevät, niin yleensä olen viimeistään vappuna kastellut istutukset. Sillä tavalla saa lannoitteet imeytymään maahan ja kasvit puhkeat heti eloon. Monesti tuo kevätkastelu on ainoa jonka teen (no kasvimaalla toki). Samoin jos on ollut todella kuiva loppukesä, niin kannattaa kastella talvenkestävyyden parantamiseksi. Eikä mitään kevyitä kasteluita kannata tehdä, vaikka keväällä pienkin määrä tuntuu laukaisevan kasvun. Mielummin kuivan kesän aikana kastelee vaikka kaksi kertaa kunnolla ja jättää sen pinnan kostuttelun väliin. Tekee kasveille huonoa ja antaa rikkasiemenille otollisen alustan itää. Kuorikate pidättää hyvin kosteutta, joten vanhempia istutuksia ei yleensä tarvitse kastella laisinkaan jos sitä käytetään. Perennapenkissä toki lajit vaikuttavat kastelutarpeeseen, mutta pariin viime vuoteen ei suomen yleisimmät perennat ole oikeassa paikassa kastelua tarvinneet laisinkaan. Eli anna vettä vaan, mutta levitä lannoitteet ja kalkit ensin jotta saat ne imeytymään. Auringon paisteessa typpeä haihtuu pois jos lannoite jätetään maan pinnalle.
Kitään lämpimästä täydentävästä vastauksesta, ja hyvää ihanaa kevättä, ja kesää sinulle.