Hirvien sairaudet

Tänä syksynä suomen hirvikanta oli suurimmillaan kuin aikoihin. Meillä pohjois-hämeessä tavattiin yhdessä saaliiksi saadussa hirvessä sekä kolmessa passeista läpi päästetyissä hirvissä vakavia kapiin viittaavia oireita. Tosin kapi on vain pienpetojen ongelma mutta näiltä hirviltä puuttui karvat lähes täysin.
Saaliiksi saatu nuori sonnimulli oli muuten hyvä kuntoinen mutta karvoitus oli jäljellä ainoastaan lavoilla ja päässä ja niistäkin se lähti suurina tukkoina nyppimällä. Hirvi haisi myös tavattoman pahalle ja eläinlääkäri vaati hirven monttuun ja tilalle saatiin uusi lupa. Ihonäyte on tutkituttavana helsingissä.
Tiedustelisin onko muilla hirviporukoilla ollut havaintoja samanlailla oireilevista hirvistä?
Yksi syy tähän voi olla myös paha hirvikärpäs vuosi.
83534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

nyljetyissä nahoissa on ollut hyvin paljon reikiä. Metsästämme Etelä-Pohjanmaalla Kauhavalla, ja täällä on kyllä ollut valtavasti hirvikärpäsiä, joten reiät ja nahkojen huono laatu ovat varmasti enemmän tai vähemmän niiden syytä. Karvattomia hirviä ei ole näkynyt.

Äänestä
  • Ammuin karvattoman spikoiran kun oli asettautunut taloksi taloni alle.Oli kuin pullataikinamöykky koko supi.Vaan tauti tarttui koiriin.Eikä se ole mikään kapi,bakteeri se kuulemma on.Eikä ole vieläkään lähtenyt vaikka ollut koiralla jo kaksi vuotta.Ja hilseilee aivan hirveästi koko koira.Ammun jokaisen supikoiran ja villikissan kun saan tilaisuuden.Liekö sitten samaa kuin kertomallasi hirvellä?

    Äänestä

  • reijät on varmaan hirvikärpästen syytä. nahan laatu huononee, eikä monet nahkurit ota semmoisia vastaan. karvattomia hirviä ei ole täällä etelässä kohdatt, ainakaan vielä. niinhän se valitettavasti on, että luonto hoitaa liikakannan. tai no ei valitettavasti, jonkunhan senkin on hoidettava jos ei ihmiset hoida. mutta onhan noi taudit ikäviä.

    Äänestä

  • Net reiät hirven nahassa on mennävuotisia osumia varsinkin sorsastus aikana on liipasin sormi herkässä..muuta en tiiä..

    Äänestä

  • himometsästäjä kirjoitti:

    Ammuin karvattoman spikoiran kun oli asettautunut taloksi taloni alle.Oli kuin pullataikinamöykky koko supi.Vaan tauti tarttui koiriin.Eikä se ole mikään kapi,bakteeri se kuulemma on.Eikä ole vieläkään lähtenyt vaikka ollut koiralla jo kaksi vuotta.Ja hilseilee aivan hirveästi koko koira.Ammun jokaisen supikoiran ja villikissan kun saan tilaisuuden.Liekö sitten samaa kuin kertomallasi hirvellä?

    varoppa ettei tartu alapäähäs..siinä onki selittämistä...

    Äänestä

mitään tuohon viittaava eteläisessä lapissa ja en ole kuullut ylempääkään moisia uutisia.Meidän porukka kaatoi hieman yli 30 elukkaa ja kaikissa nahat olivat luodinreikiä lukuunottamatta ehjiä ja hyvä karvaisia.

Äänestä

tuli ja selvisi että se oli hirvikärpästen aiheuttama allerginen iho reaktio.

Äänestä

no nyt on hyvä syy tappaa kaikki hirvet...vai mitä lahtarit..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Haverisen Jokke kirjoitti:

Tänä syksynä suomen hirvikanta oli suurimmillaan kuin aikoihin. Meillä pohjois-hämeessä tavattiin yhdessä saaliiksi saadussa hirvessä sekä kolmessa passeista läpi päästetyissä hirvissä vakavia kapiin viittaavia oireita. Tosin kapi on vain pienpetojen ongelma mutta näiltä hirviltä puuttui karvat lähes täysin.
Saaliiksi saatu nuori sonnimulli oli muuten hyvä kuntoinen mutta karvoitus oli jäljellä ainoastaan lavoilla ja päässä ja niistäkin se lähti suurina tukkoina nyppimällä. Hirvi haisi myös tavattoman pahalle ja eläinlääkäri vaati hirven monttuun ja tilalle saatiin uusi lupa. Ihonäyte on tutkituttavana helsingissä.
Tiedustelisin onko muilla hirviporukoilla ollut havaintoja samanlailla oireilevista hirvistä?
Yksi syy tähän voi olla myös paha hirvikärpäs vuosi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu