ITSE KYPSYIN RÄPELTÄMISEEN < OLISI JOSKUS NASTAA NÄHDÄ KUN SUOMI OIKEASTI VOITTAISI ARVOKISOISSA KUUDEN KETJUSSA < ENSIN KANADAN 3-2.SITTEN RUOTSIN 5-3.SITTEN USAN 7-2 JA VENÄJÄN 3-2 JA SITTEN VIELÄ MOSKOVAN BALTIKA CUPISSA SAKSAN 10-3
0Äänestä
jääkiekossa
ensi vuonna Suomi putoaa jo jatkolohkon jälkeen, seuraavana vuonna putoaa jo alkulohkon jälkeen karsintasarjaan. Ja sitä seuraavana vuonna Suomi pelaakin jo B-sarjassa. Itse ainakin uskon vakaasti, että Suomi pelaa joskus jääkiekon MM-kisojen B-sarjassa, mikäli tällaiset esitykset jatkuvat, valitettavasti.
0Äänestä
kisajärjestelyt
Mikäli sääntö isäntämaan itseoikeutetusta osallistumisesta säilyy vuoteen 2011, putoaminen 1. divisioonaan on teoreettinen uhka ainoastaan MM-kisoissa vuosina 2010 ja 2013. Vuosien 2012 ja 2013 kisat on jo myönnetty Suomelle ja Ruotsille niin, että nämä maat toimivat yhteisisäntinä eli jakavat kisat keskenään.
Toivottavasti Suomen kiekkokulttuuria ei päästetä rappeutumaan näistä turvaverkoista huolimatta.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ITSE KYPSYIN RÄPELTÄMISEEN < OLISI JOSKUS NASTAA NÄHDÄ KUN SUOMI OIKEASTI VOITTAISI ARVOKISOISSA KUUDEN KETJUSSA < ENSIN KANADAN 3-2.SITTEN RUOTSIN 5-3.SITTEN USAN 7-2 JA VENÄJÄN 3-2 JA SITTEN VIELÄ MOSKOVAN BALTIKA CUPISSA SAKSAN 10-3
ensi vuonna Suomi putoaa jo jatkolohkon jälkeen, seuraavana vuonna putoaa jo alkulohkon jälkeen karsintasarjaan. Ja sitä seuraavana vuonna Suomi pelaakin jo B-sarjassa. Itse ainakin uskon vakaasti, että Suomi pelaa joskus jääkiekon MM-kisojen B-sarjassa, mikäli tällaiset esitykset jatkuvat, valitettavasti.
Mikäli sääntö isäntämaan itseoikeutetusta osallistumisesta säilyy vuoteen 2011, putoaminen 1. divisioonaan on teoreettinen uhka ainoastaan MM-kisoissa vuosina 2010 ja 2013. Vuosien 2012 ja 2013 kisat on jo myönnetty Suomelle ja Ruotsille niin, että nämä maat toimivat yhteisisäntinä eli jakavat kisat keskenään. Toivottavasti Suomen kiekkokulttuuria ei päästetä rappeutumaan näistä turvaverkoista huolimatta.