Menossa ekaa kertaa Budapestiin, mistä kannattaa ottaa/varata hotelli?
Emme kaipaa mitään luksusta, mutta kuitenkin ihan ok hotellia. (sellanen 3-4 tähtee ihan jees)
Vietämme yleensä koko päivän kaupungilla, käppäillen tai julkisilla, tutustuen sekä nähtävyyksin että joihin ravintola/terasseihin.
Emme kaipaa mitään yö-menoa.
"keskusta" olis toive, mutta missä se keskusta abaut sijaitsee?
Kiitokset etukäteen :)
Mistä
majoitus?
152578
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Budapestin "keskusta" sijaitsee abaut Pestin puolella V. kaupunginosassa ja sen ympärillä. Kun katsot Budapestin karttaa, niin huomaat että siinä on kaarikatuja, jotka rajaavat keskustan ytimen. Ydinkeskustan alueella hyviä 4 tähden hotelleja ovat mm. Taverna ja Astoria. Samoin Bajcsy Zsilinszkyn suunnalla oleva Parlament on hyvä. Hyvä 3 tähden hotelli on esim. Erzsébet ja Matyas.
Kiitokset vinkeistä, varasin juuri hotellista Matyas huoneen reissuumme :)
Ketjun aloittaja
Hamupipőke on oikeassa, mutta keskusta on myös pienen kaarikadun ulkopuolellakin, siis suuri kaarikatu, jossain Oktogonin ympäristössä on myös hyvä ratkaisu. Esimerkiksi http://city-hotel.hu/ Niin myös http://royal.2ms.hu/index.php?sp=/english eli Corinthia Grandhotel Royal... Jos ekaa kertaa Budapestiin: www.opas.hu tervetuloa
Mónika on oikeassa, myös Oktogonin alue on oikein kaunis alue myös. Meinasin kirjoittaa sen viestiini, mutta ajattelin yksinkertaistaa kuitenkin :-) Oktogon on siis kahdeksankulmainen aukio jonkin matkan päässä ydinkeskustasta Bajcsy Zsilinszky -katua eteenpäin. Alueella on mm. vanhoja aateliston kaupunkitaloja, Unkarin valtionooppera ja Ferenc Liszt -musiikkiakatemia ja paljon hyviä ruokaravintoloita. Oktogonin lähellä on myös edullisempi 3 tähden hotelli Medosz: http://www.medoszhotel.hu/index.php?option=com_content&task=view&id=14&Itemid=28 Budapest on suuri kaupunki, suosittelen opastetun kierroksen ottamista, jos menette ensimmäistä kertaa.
Hej, katso personal.inet.fi/koti/rantasaari (ilman www) Hyvä sijainti hyvät liikenneyhteydet, 60eur/vrk riippumatta hlömäärästä. Voin antaa paljon tietoa Budapestista. Christina
Jos henkilö kysyy 3-4 tähden mukavaa hotellia kahdelle hengelle, niin tuo ei ole hyvä vaihtoehto. Lastenhuoneen 90 cm leveät sängyt ovat järjettömän tilaavievät, huoneessa ei mahdu liikkumaan eikä leikkimään. Tavalliset 80cm kokoiset sängyt riittäisivät hyvin aikuisellekin. Asunnossa ei ole ilmastointia eikä se ole keskustassa. Jos matkalle on lähdössä 4-5 hengen perhe, joka haluaa yöpyä edullisesti Obudassa, niin asunto on sopiva.
majoitus paikasta millainen matka keskustaan tai minkalaiset julkiset kulkuneuvot keskustaan?
Tunnen Budapestin melko hyvin ja kyllä tämä kyseinen asunto on Budapestin keskustan tuntumassa. Obudan kaupunginosassa kyllä (joka tosin on aika laaja sekin), mutta keskustan tuntumassa. Julkisia joutuu/saa käyttää Budapestissa jos jotain aikoo nähdä ja tehdä joka tapauksessa ja julkinen liikenne on Budapestissa aivan loistava.
Tässä tulee kovaa faktaa niin ei tarvitse kiistellä :-) Arkisin tuon asunnon läheltä menee Pestin puolelle bussi 206 Nyugatille eli läntiselle rautatieasemalle. Se kulkee arkisin n. 10 minuutin välein ja matkustusaika on n. 10 minuuttia. Iltaisin liikenne harvenee ja loppuu n. klo 23. Nyugatilta kun menee vielä pari pysäkinväliä metrolla Deák térille niin on aivan ydinkeskustassa. Yhteensä matkaan menee kävelyineen ja vaihtoineen n. 20-30 minuuttia. Viikonloppuisin menee bussi 109 aivan ydinkeskustaan asti Astorialle n. 10 minuutin välein ja matkustusaika on n. 15 minuuttia. Myös viikonloppuisin vuoroväli harvenee iltaa kohti ja loppuu klo 23. Alueelta menee muitakin busseja ja raitiovaunu 17, mutta ne liikennöivät Budan puolella. Batthyány térin metroasemalle menee bussit 86 ja 260. Metrolla pääsee Pestin keskustaan.
asiallisesta vastauksesta,nyt ei tarvitse miettiä matkan pituutta sen enempää jos majoitus vaikka kysyisi.
HÉV on Budapestin "rantarata", eli metron tyyppinen juna, joka kulkee Tonavaa pitkin ja siis tämän kyseisen talon ohi. Pysäkki on aivan talon kohdalla (max 200m). HÉVillä pääsee muutamassa minuutissa suoraan Tonavaa pitkin etelään Budan puolella Batthyány aukiolle, joka on Parlamenttitaloa vastapäätä. Batthyány tériltä matkaa voi jatkaa suoraan metrolla. HÉVillä pääsee myös pohjoiseen Szentendreen asti, joka on todella suosittu idyllinen pikkukaupunki Budapestin pohjoispuolella. Me emme käyttäneet busseja lainkaan kun asuimme kyseisessä asunnossa, vaan HÉViä, metroa ja muutaman kerran ratikkaa. Aika vähän edes kävimme Pestin puolella, vaan Budan kukkulat, Libegö, Mammut-ostoskeskus, ja lukuisat muut nähtävyydet löytyivät Budan puolelta. No, eläintarhassa kävimme tietenkin lasten kanssa Pestin puolella ja sitten ihan kääntymässä Váciutcalla, joka on se varsinainen turistirysä, samoin isossa kauppahallissa. Tässä asunnossa istuimme lasten jo nukkuessa parvekkeella viiniä maistellen ja nautittiin aivan uskomattomasta näköalasta.
muutaman viikon kuluttua ja löysimme mielestämme kohtuuhintaisen hotellin hotels.comin kautta: http://finland.hotels.com/ Siihen voi asettaa itselleen sopivia selausasetuksia (esim. etäisyys keskustasta tai muista kohteista kaupungissa, hinta...). Hotelliesittelyistä löytyy aikaisemmin majoittuneiden arvioita.
Kaupunginpuiston laidalla on myös tosi kiva ja viimeisen päälle laadukas majoitusvaihtoehto: http://personal.inet.fi/koti/pienimaa
että olemme erilaisia ... majoitus lomanne varten on aina riippuu omista odotuksista, iästä, ohjelmasuunnitelmista jne :-) ja kyllä jokainen suurkaupunki onkin sellasta - jokaiselle tarjoaa jotain ... Sekä hotelli että majatalo niin myös kiva kodikas asunto löytyy Budapestista Ja opaskin ;) www.opas.hu
Aikaa on jo kyllä puolitoista vuotta mutta olimme Ibis Centrumissa. Hint aja laatu oli todellakin kohdallaan. Oisko ollut kolmen tähtösen hotelli. Minusta se oli keskustassa, jonkun mielestä ehkä ei. Yks pysäkki oli vastapäätä ja metro ja ratikka noin kahden harppauksen päässä.