Minulla on viljelyspalsta, jolla nyt keväällä tulee kuokittua lähelle puoltayötä.
Eilen alkoi läheisestä metsiköstä kuulua erittäin kovaäänistä rääkymistä. Sitä oli niin kamala kuunnella, että pakko minun oli mennä katsomaan, mitä siellä tapahtui.
Ällistyin, kun rääkyjä oli pienehkö siili, jonkin verran miehen nyrkkiä suurempi. Paikalta lehahti varis puunoksalle. Ilmeisesti se oli nokkinut siiliä, joka oli piikkipallona ja rääkyi. En ole koskaan kuullut, että pienestä siilistä voi lähteä niin kauhea ääni.
Se vaikeni, kun otin sen puutarhahansikkailla käteeni ja siirsin toiseen paikkaan. Sitten oli aivan hiljaista, kun jatkoin vielä tunnin töitä palstallani.
Sama tilanne toistui tänä iltana: siili rääkyi, ja taas lehahti paikalta varis. Tilanetta todistivat kaksi muutakin palstaviljelijää.
Olen huolissani viljelyspalstan pienemmistä siileistä, pystyvätkö ne pitämään puoliaan palstan variksia vastaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuo kuulostaa ihan kauhealta. Osaisiko kukaan Suomen siiliyhdistyksestä neuvoa?
Vanha ketju mutta just hetki sitten ihmettelin kovaa rääkymistä kun tulin koiran kans lenkiltä. Siili oli nurmikolla ylösalaisin pallona. Aika iso siili. Räväkästi uudestaan kun oltiin parin metrin päässä. Eka ääni niin yli 20. Tulon just takas ulos ja pallona edelleen. Ylösalaisin. Ihan uusi tilanne ilman huutoakin.