millaisina aikoina vuodesta hanhikkia voi leikata?
hanhikki
örkki
84172
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Lepokautena eli mieluiten myöhään syksyllä tai varhain keväällä kun ei ole lehtiä. Mutta alasleikkausta en suosittele...ei kasva enää kauniiksi.
Kevät on hyvää leikkausaikaa, silloin se ehtii kasvamaan koko kesän ja on tuuhea jo syksymmällä.
Meillä vedettiin alhaalta asti poikki ja niistä tuli tosi reheviä. Pensaan aluset pitää siivota hyvin rikkaruohoista ja laittaa kunnon multaa ja kanankakkaa juurelle, kyllä kasvaa.
Voi uudistaa myös harventamalla , silloin voi vanhoja oksia leikata koska vaan, mutta nythän se kukkii, joten myödemmin
kalkista ja reilusti
Meillä on hanhikkiaidat molemmin puolin. Alasleikkaus ei ole koskaan toiminut. Pensas kasvattaa kyllä tuuhean puskan mutta oksat ovat täysin pystyjä ja menevät lumen painosta hajalle (taipuvat, tulee rumia, katkeilevat). Seuraavana vuonna aita on ihan kamala. Sama ongelma ollut monilla ja netissä tällaisia kokemuksia muillakin. Ja olen nähnyt rumia alasleikattuja hanhikkiaitoja. En siis todellakaan suosittele alasleikkausta. Puutarhalla sanottiin että pensas ei koskaan ole entisensä sen jälkeen. Lamoava kasvutapa häviää eikä pensas enää kestä lunta.
Kumma juttu ja meillä toimi hienosti ;)
Hanhikki nimenomaan kasvaa kauniiksi alasleikkauksen jälkeen. Itse leikkaan sen aina mahdollisimman lyhyeksi. En siis jätä mitään kymmenen sentin tappeja, kuten suositellaan. Silloin siitä tulee kaikkein nätein.
Niinä keväinä, kun en suorita alaleikkausta, tasoitan latvat. Näin toimien hanhikki pysyy kohtuu siistinä, eikä muodostu törkyiseksi risukasaksi. Suosittelen hanhikille pelkästään kevätleikkausta.
NO täytyypä ottaa kuva keväällä. Pystysuorina riukuina kasvavat ylöspäin ja tietää taas mitä talvi tuo tullessaan. Ja aivan maata myöten vedettiin eli ei mitään tappeja jätetty.
Jos latvoja tasoittaa, nehän haaroittuu eikä kasvutapa sitten ainakaan muutu lamoavaksi ja lunta kestäväksi.
Meillä on myös yksittäisiä hanhikkeja joille suositeltiin karsintaleikkausta (oksia sieltä täältä pois) ja ihan ammattilainen niitä karsi. Ovat kauniita ja ei tosiaan mitään risukasoja. Niitä siis kannattaisi ilmeisesti harventaa ja poistaa vain rumia oksia sieltä täältä. Risukasa kuulosta siltä ettei ole harvennettu.