Allevokuuri vko 8

77.2kg eli -200g.
Ai kauhistus miten aika on rientänyt. Oikeesti ei tässä tahdo perässä pysyä.
Eilen kävin läpi vaatteitani ja iso kassillinen lähti vaatteita kaapista pois.
Osa toki oli semmoisia mitä ei ikinä enää edes tulisi käytettyä.
Pääosa liian suuria.
Vaatekoko on muuttunut tässä projektini aikana. Tuossa toukokuussa oli pahimmassa vaiheessa koko 44 ja jossain saattoi olla jopa koko 46.
Nyt menee hyvin päälle koko 40. Tosin joitain sellaisiakin vielä on mihin tarvii vielä muutaman kilon pudotusta.
Mutta hurjasti on heittoja eri valmistajien koossa.
Vaan kyllä on hyvä mieli.
Tsemppiä kaikille.
18545
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Lukema 66.8 kg. Eilen asiallisesti pirtelöillä ja pientä jumppailua. Olen siis palannut lipsumisesta ruotuun.

Entisillä laihiksilla olen lyönyt hanskat tiskiin heti, kun olen vähänkään retkahtanut, mutta ei nyt. Tällä kertaa ei jäädä rypemään hairahtumiseen!

Vaatekokojen ymmärtäminen on todella ydinfysiikkaa vaikeampaa! Mulla on suurin koko ollut 46/48 yläosa. Toisaalta joku vanha S-koon neuletakki roikkuu päällä, mutta XL-kokoa oleva t-paita ei vaan sovi, jos ympärys riittää, ovat hartiat kuin 80-luvulla, sillä erolla, että olkatoppaukset puuttuu!

Minäkin olen noita vaatteita pyöritellyt. Osahan niistä ei koskaan ole edes sopinut, vaikka kokonumeroa olisikin ollut. Helpommin lentää nuo isot vaatteet kierrätykseen kuin aikoinaan pieniksi jääneet :)

Mun koko on tällä hetkellä... niin mikä? Farkut 40, hameet 40-42, yläosa 42-44. Tai en tosiaankaan tiedä!

Jatketaan!

Äänestä

Paino 77.1kg eli -100g eiliseen. Hiljaa hyvä tulee.
Kävin tuossa tuommoisessa tarkastuksessa. Terveydenhoitajan luona.
Tää henkilö oli aivan toista luokkaa. Mitä nutrailusta puhuttiin. Eipä mulle hirmusti suunvuoroa jäänyt. Ihan ikävä ruppasi sitä ihanaa lääkäriä, joka oikeesti kuunteli ja ymmärsi.
labraan tuli taas passitus.
No se siitä. Vointi on hyvä ja tätä jatketaan vielä muutama vikkoa. Sitten alkaa työ ja yks ateria menee tavis sapuskalla. Niukasti ja tarkkaan katsoen mitä suuhun menee.
Tsemppiä kaikille!

Äänestä

Makkaran ja kaljan kosto? 600g! Voi ärsy! 67,4 kg.

Äänestä
  • 67,4 kg. Jumittaa... Voi, p#%&*!

    Äänestä

  • Nutrimutsi kirjoitti:

    67,4 kg. Jumittaa... Voi, p#%&*!

    Itse kun on muutaman erän syönyt jotain muuta niin muutaman päivän viiveellä on alkanut paino sitten taas laskea. Älä anna periksi.

    Äänestä

  • Kuntokuuri kirjoitti:

    Itse kun on muutaman erän syönyt jotain muuta niin muutaman päivän viiveellä on alkanut paino sitten taas laskea. Älä anna periksi.

    Kyllä nyt on viime päivinä lipsunut osanutraukseksi...
    Pakko vielä yrittää tuohon 65 kiloon täysnutrata!

    Äänestä

Eiliseen 100g eli nyt taas 77.2kg.
Eilinen iltapäivä ja ilta meni keittiössä. Leivoin yms. 1 ateria jäi juomatta.
Aamulla tuli mieleen, että onpa aina takkuista alittaa se tietty kilo. Nyt kun odotaa, että lukema olisi esim 76.9kg niin ei. Antaa odotuttaa itseään.
Mielenkiintoista oli havaita, että iltapaino eilen ja toissapäivänä oli tismalleen sama. Oli helppo muistaa luku 77.7
Tsemppiä kaikille!

Äänestä

Paino samassa eli 77.2kg. Odottavalla kannalla, että pian se lasku taas alkaa.
Mutta tämä jumihan on mulle jo tuttua. Täytyy ilmeisesti taas napostella jotain muuta lisäksi niin alkaa tapahtua.
Tsemppiä kaikille!

Äänestä

67,4.

Eikä tarvitse edes ihmetellä, koska mulla on mennyt kaloreita yli 800/ vrk.

Äänestä

Ootte kyllä ihme muijia! Tuommosia sisupusseja, elikkästen melekosia pakkauksia.
Tane nostaa hattua teitille ja jatkaa omia pussipupellusyrityksiä vaihtelevalla menestyksellä...

Äänestä
  • Tuntuu hassulta, että nämä kirjoittelut muitakin kiinnostaa, mutta kiitoksia hatunnostosta ja onnea sinunkin yrityksille!

    Voisitko kertoa itsestäsi ja yrityksistäsi enemmänkin?

    Äänestä

Vihdoinkin alaspäin! 67,2 kg. Nyt menee pelkästään pirtelöitä ja keittoja. Pakko päästä tuohon 65 kiloon!

Äänestä
  • Nyt pääsin takaisin lukemaan 66,8 kg.

    Äänestä

78.2kg viikonlopun jälkeinen saldo siis 1kg. Kyllä ja meni muutakin, kuin utraus juomia. Niin ja yhtään alkoholia en juonut. En edes maistanut.
Kalaa ja lihaa meni kyllä jonkun verran. Hillitysti kylläkin verrattuna entiseen minään. Vielä, kun saisi tuon masun toimimaan.
Paluu arkeen ja ruotuun taas. Se täytyy tässä kertoa, että viikonloppu oli ihana kaikin puolin. Eilen vaan keho taas haki palautumista nutraukseen. Oli nimittäin aika ilkeä jomotus ohimolla.
Oli kuin olisi alusta taas alkanut homman.
Nyt tosiaan taas tiukasti nutrauksessa. Tosin tässä mennään näin muutama viikko ja sitten ne työt alkaa ja se päivän 1 normaali ruokailu.
Huomenna käynnistyy taas ihan uusi viikko.
Tsemppiä kaikille!

Äänestä
  • 66.8 kg. Aamukävelyllä käynyt ja eilen vähän liikuskelin.

    Äänestä

  • Tuli jo ikävä sinua :)

    Olen myös huomannut, että lipsuilun jälkeen joutuu vähän kuin aloittamaan alusta. (Ei kuitenkaan ihan niin vaikeata.)

    Joko oon muistanut sulle suositella Femi-Soijaa? Itse laitan sitä reippaan teelusikallisen pirtelön sekaan ja hyvää on. Alkoi syömisen jälkeen taas vatsa toimia.

    Mennäänkö tällä ketjulla jatkossakin? Näyttää, että en sovi osa- enkä täysnutrauskategoriaan. Minä olen syönyt muutakin koko ajan, mutta ateriakorvikkeet pääravintona ja rajana 800 kaloria.

    Äänestä

  • Nutrimutsi kirjoitti:

    Tuli jo ikävä sinua :)

    Olen myös huomannut, että lipsuilun jälkeen joutuu vähän kuin aloittamaan alusta. (Ei kuitenkaan ihan niin vaikeata.)

    Joko oon muistanut sulle suositella Femi-Soijaa? Itse laitan sitä reippaan teelusikallisen pirtelön sekaan ja hyvää on. Alkoi syömisen jälkeen taas vatsa toimia.

    Mennäänkö tällä ketjulla jatkossakin? Näyttää, että en sovi osa- enkä täysnutrauskategoriaan. Minä olen syönyt muutakin koko ajan, mutta ateriakorvikkeet pääravintona ja rajana 800 kaloria.

    Laskin tuossa, että mun nutrailu maksaa n. 200 € per kuukausi. Tarjouksista olen pirtelöpussit ostanut.

    Lisää hintaa tälle hommalle toki olen saanut valmistetroilla ja patukoilla. Vointi kuitenkin on hyvä. Kun mulla on nyt ollut varaa ostaa ateriankorvikkeita, ei voi rahassa laskea!

    Äänestä

Tietääkö kukaan näistä kahdesta mitään?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuntokuuri kirjoitti:

77.2kg eli -200g.
Ai kauhistus miten aika on rientänyt. Oikeesti ei tässä tahdo perässä pysyä.
Eilen kävin läpi vaatteitani ja iso kassillinen lähti vaatteita kaapista pois.
Osa toki oli semmoisia mitä ei ikinä enää edes tulisi käytettyä.
Pääosa liian suuria.
Vaatekoko on muuttunut tässä projektini aikana. Tuossa toukokuussa oli pahimmassa vaiheessa koko 44 ja jossain saattoi olla jopa koko 46.
Nyt menee hyvin päälle koko 40. Tosin joitain sellaisiakin vielä on mihin tarvii vielä muutaman kilon pudotusta.
Mutta hurjasti on heittoja eri valmistajien koossa.
Vaan kyllä on hyvä mieli.
Tsemppiä kaikille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu