Apua!

Hei!
Minulla on ollut nyt puolitoistaviikkoa samantapaisia oireita kuin pissatulehduksessa: alaselän kipua, alavatsakipua, nivuskipua, reisissä kipua, lämpöilyä, jatkuva pissalla ravaaminen joka ei auta asiaan, tuntuu koko ajan että pissattaa. Pissaamisen jälkeen tulee ns. kramppi (pitää työntää lujasti) tuntuu kuin rakko ei tyhjenisi kunnolla.
Minulta on otettu virtsanäyte ja hiivanäyte jotka molemmat negatiivisia. Klamydiaa minulla ei voi olla.
Tulen kohta hulluksi tämän kanssa, tk:ssa hoitaja käski mennä gynelle, mutta täältä se on hiukan hankalaa.
Eikö tavallinen päivystys lääkäri voi katsoa ultralla jos jotain näkyis..
Onko kenelläkään muulla samanlaista ja minkälaista hoitoa sait?
Auttakaa hyvät kanssaihmiset
2505
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Näin heti alkuun suosittelisin tekemään vielä varmuuden vuoksi klamydiatestin, sillä käsitykseni mukaan monet oireista viittaavat siihen, tai johonkin muuhun sukupuolitautiin.

Itsellä oli jatkuva pissahätä, sain pahimmillaan vartin välein käydä vessassa, joskus kirveli, joskus ei. Sukupuolitautitestit oli tehty muutamaa kuukautta aiemmin ja ne tehtiin uudelleen, mutta mitään ei löytynyt. Vaivaa jatkui ehkä noin kuukauden verran ja lisäksi ulkosynnyttimiä "poltteli". Ei kirvellyt tai kutissut, mutta jatkuva polttelu, eikä hiivaa ollut. Toinen gynekologi kertoi että usein tällaisia vaivoja hoidetaan hiivana, mutta joskus se aiheutuu siitä, että bakteerikanta muuttuu alapäässä. Minulle se "sopi" hyvin, koska aloin seurustelemaan uuden miehen kanssa, jolloin tälläinen bakteerien vaihtuminen on yleistä, ja joskus se ilmenee näin voimakkaana.

Voisiko sinulla liittyä tällaiseen asiaan? Tosin nuo sinun kipuilut epäilyttää, sillä itsellä ei ollut mikään paikkaan kipeänä.

Äänestä
  • ei voi olla klamydiaa, koska olen naimisissa oleva ihminen. Mieheni ei ole käynyt vieraissa jne.. Vuosi sitten minulta otettiin varmuuden vuoksi klamydia ja se oli negatiivinen. Eilen aloin syömään antibiootteja ja nyt tuntuu helpottavan, kumma juttu. Toivottavasti häipyis nyt..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hulluuden partaalla.. kirjoitti:

Hei!
Minulla on ollut nyt puolitoistaviikkoa samantapaisia oireita kuin pissatulehduksessa: alaselän kipua, alavatsakipua, nivuskipua, reisissä kipua, lämpöilyä, jatkuva pissalla ravaaminen joka ei auta asiaan, tuntuu koko ajan että pissattaa. Pissaamisen jälkeen tulee ns. kramppi (pitää työntää lujasti) tuntuu kuin rakko ei tyhjenisi kunnolla.
Minulta on otettu virtsanäyte ja hiivanäyte jotka molemmat negatiivisia. Klamydiaa minulla ei voi olla.
Tulen kohta hulluksi tämän kanssa, tk:ssa hoitaja käski mennä gynelle, mutta täältä se on hiukan hankalaa.
Eikö tavallinen päivystys lääkäri voi katsoa ultralla jos jotain näkyis..
Onko kenelläkään muulla samanlaista ja minkälaista hoitoa sait?
Auttakaa hyvät kanssaihmiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu