Taksikyydin maksaminen pankkikortilla

Tämän palstan vuoropuheluista syntyy vaikutelma, että osa ei ole ihan täysipäistä. Tietokonelaitteet eivät ole helppokäyttöisiä. Pyydän kommenttiani anteeksi niiltä, jotka osaavat hommansa.

Laitteiden käyttö saattaa monelle olla ylivoimaista. En kiellä etteikö niin voisi olla myös omalla kohdallani, mutta kuitenkin.
19911
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Olisiko lisäkoulutuksen paikka? Varmaan löytyy taho, joka ilomielin järjestää taksareille asiaa koskevan kurssin.
Ei ne koneet niin vaativia ole, ettei niitä opi. Samalla tavalla ne on opittu kaupoissa ja kioskeilla. Ei kai taksikuski ole niin avuton, ettei opi samaa, mitä kiskan kesäapukainen oppii hetkessä. Miten sellainen pärjää liikenteessäkään?

Äänestä
  • meni_Sagemi_ei_toiminut_kipsassa_. Otettiin_pointilta_toimiva_. En usko_että_toimii_teillä_takseissakaan_.
    Vielä_kun_lisätään_että_teillä_enemmän_välikäsiä_siinä_rahansiirrossa_.
    By_the_records_:_ Saamme_itse_valita_mitkä_Laitteet_otamme_.

    Äänestä

semel.
Ja yhteyden toimittajien päivityksien on turha väittää aiheuttavan katkoksia. Soneran yhteydet toimivat, päivittävät tai eivät. Taksikeskukset tekevät vain vääriä valintoja ja pakottavat autoilijat samaan pelleilyyn kiristämällä.
HTD ja Lähitaksi semelin juoksupoikia. Taitaa olla semelin osakkeita johtajien hallussa ja se jos mikä pistää suosimaan "omaa lehmää"...

Äänestä
  • joko päätöksien tekijät ovat uskomattoman typeriä tai korruptoituneita. Etelän,pohjoisen reissuja, saunailtoja,ilmaisia laitteita tai selvää rahaa. Voi olla toi mainitsemaisi osakkeenomistuskin vaikuttava tekijä.
    Itse uskoisin että puusilmiä ja pihalla maailmasta.Eivät vain ymmärrä että voisi välillä käydä muuallakin ostoksilla...
    Tuota kiristystä olen myös ihmetellyt. Aika kovat sanktiot jos ei taivu. Mahtaako olla ihan lainmukaista?

    Äänestä

  • tai voipi olla ettei.. kirjoitti:

    joko päätöksien tekijät ovat uskomattoman typeriä tai korruptoituneita. Etelän,pohjoisen reissuja, saunailtoja,ilmaisia laitteita tai selvää rahaa. Voi olla toi mainitsemaisi osakkeenomistuskin vaikuttava tekijä.
    Itse uskoisin että puusilmiä ja pihalla maailmasta.Eivät vain ymmärrä että voisi välillä käydä muuallakin ostoksilla...
    Tuota kiristystä olen myös ihmetellyt. Aika kovat sanktiot jos ei taivu. Mahtaako olla ihan lainmukaista?

    httv//:www.osakasrekisteri.org...
    Löytyy tuttuja nimiä. Kyllä minäkin pistäisin yhteistyökumppanit ostamaan ylihintaiset laitteet omasta firmastani jos ovat niin pöllöjä että vielä ostavat.
    Tämähän ei ole enään edes fransicinea vaan.... jääköön sanomatta, tulee vaan rikollisia sanoja mieleen...

    Valinnat eivät ole aina vääriä jos katsoo niitä oikeasta suunnasta, vaikka kuinka järjettömiltä näyttävät ulkoapäin.

    Puusilmiä siinä mielessä että, luulivatko todella jäävän huomaamatta 3000 taksilta ja alaa seuraavilta?

    Taksiliitto=Mafialiitto (suoraan suomennettuna)

    Äänestä

  • osakasluettelo kirjoitti:

    Jos löytyy nimiä paikallisista hallituksista ja/Tj:t niin silloin on kieltämättä hieman, hhmnm.. puurot ja vellit sekaisin...

    Taksiliitossa olleet jäseninä jo kauan taksikeskukset, joten sen toimivuuteen autoilijoiden etujärjestönä ei kannata paljoakaan luottaa. En ihmettelisi vaikka niitä osakkaita löytyy myös sieltä.
    Täysin kaksinaamainen liitto, ikävä kyllä äänitorvi julkisuuteen joka ei käsittääkseni nauti edes kaikkien taksiautoiljoiden luottamusta, eikä myöskään edistä alan toimivuutta.
    Kaikkien turhan tärkeiden liittojen ja yhdistysten toimintaa ei kannata rahoittaa joten eroa. Aivan samanlainen kuin Skal aikoinaan ja Akt, lähinnä rajoittivat toimintavapauksia. Menneen ajan haamu suoraan Bresnevin ajoilta.

    Toi sinun osoite ei muuten toimi. Löytyykö nimilista jostain muualta vai pitääkö pyytää apua virkamiehiltä?
    Alkoi kiinnostamaan....

    haisee

    Yllätys? Lähitaksin tukholman risteilijät sopi asioista yhteisen kivan merkeissä, enkä viitsinyt häiritä herkkää hetkeä laivalla. Ei uskoisi kuinka vanhat miehet ovat vielä kiihkeitä:)

    Äänestä

  • speditööri kirjoitti:

    Jos löytyy nimiä paikallisista hallituksista ja/Tj:t niin silloin on kieltämättä hieman, hhmnm.. puurot ja vellit sekaisin...

    Taksiliitossa olleet jäseninä jo kauan taksikeskukset, joten sen toimivuuteen autoilijoiden etujärjestönä ei kannata paljoakaan luottaa. En ihmettelisi vaikka niitä osakkaita löytyy myös sieltä.
    Täysin kaksinaamainen liitto, ikävä kyllä äänitorvi julkisuuteen joka ei käsittääkseni nauti edes kaikkien taksiautoiljoiden luottamusta, eikä myöskään edistä alan toimivuutta.
    Kaikkien turhan tärkeiden liittojen ja yhdistysten toimintaa ei kannata rahoittaa joten eroa. Aivan samanlainen kuin Skal aikoinaan ja Akt, lähinnä rajoittivat toimintavapauksia. Menneen ajan haamu suoraan Bresnevin ajoilta.

    Toi sinun osoite ei muuten toimi. Löytyykö nimilista jostain muualta vai pitääkö pyytää apua virkamiehiltä?
    Alkoi kiinnostamaan....

    käydä suoraan firmassa pyytämässä nähtäväksi se luettelo. Ja kopioitakin saa kun pyytää. Netistä ko. luettelon löytäminen on vaikeaa, toki mahdollista. Mutta näin se toimii kaikkien osakeyhtiöiden kanssa tai sitten on jotain pielessä.

    Äänestä

  • Osake-Antti kirjoitti:

    käydä suoraan firmassa pyytämässä nähtäväksi se luettelo. Ja kopioitakin saa kun pyytää. Netistä ko. luettelon löytäminen on vaikeaa, toki mahdollista. Mutta näin se toimii kaikkien osakeyhtiöiden kanssa tai sitten on jotain pielessä.

    Minkähän firman osakkaita tässä nyt oikein haetaan? Semelistä on on aivan turha estiä ketään tuttuja, niitä seiltä ei vaan satu löytymään. Kannattais ensin katsoa kuka sen on oikeesti ominstaa, KG Knutson sveduista nääs, eikä mikään persaukuinen kaveri:)

    Äänestä

  • etsivä löytää kirjoitti:

    Minkähän firman osakkaita tässä nyt oikein haetaan? Semelistä on on aivan turha estiä ketään tuttuja, niitä seiltä ei vaan satu löytymään. Kannattais ensin katsoa kuka sen on oikeesti ominstaa, KG Knutson sveduista nääs, eikä mikään persaukuinen kaveri:)

    Mielenkiintoinen oy jonka omistaa kg sveduista.
    Kiva kun kerroit sen täällä suolessa. Pikku-g varmasti tyytyväinen kun hänen osakasluettelo löytyy suolesta:)
    Itse yhtiön hallinnonkin voisit julkaista täällä, kun se k on niin ujo poika ettei ole raatisinut siitä mitään kertoa missään muuallakaan edes omilla sivuillaan..
    Ainakin siinä luettelossa mitä minä tavasin (täällä savossa) oli myös muitakin nimiä, eikä kaikki olleet edes ruotsinkielisiä.
    Taitaa olla vaan persaukisten juttuja noi omistajasadut...
    Rinnalle kun pistää muutaman taksikeskuksen ja taksiliiton löytyy erikoisia sattumia ns knutsoneja..

    Äänestä

  • ML Mickelsson kirjoitti:

    "Rinnalle kun pistää muutaman taksikeskuksen ja taksiliiton löytyy erikoisia sattumia ns knutsoneja.. "

    Haha haha haa ja mä olen valmis syömään hatullisen, jos kyseisen yrityksen osakkeita omistaa yksikin edellä mainitsemistasi instansseissa tai niissä työskentelevä.

    On muuten kumma, että kukaan ei oikeasti ole sitä osakasluetteloa hakenut vaikka täälläkin aina asiasta uhotaan ja osakkaiden nimiä arvellaan. Hakekaa se, sillähän se arvoitus ratkeaa.

    Kaverihan tavasi sitä tossa savossa. Kerro nyt ihmeessä ketä olet niin tulen katsomaan kun syöt hatullisen sitiä itseään..

    Äänestä

  • svante kirjoitti:

    Kaverihan tavasi sitä tossa savossa. Kerro nyt ihmeessä ketä olet niin tulen katsomaan kun syöt hatullisen sitiä itseään..

    Kuule, kerro sinä ensin, ketkä keskusten, liiton ym. tapit muka Semelin osakkeita omistaa?

    Äänestä

  • esiin...... kirjoitti:

    Kuule, kerro sinä ensin, ketkä keskusten, liiton ym. tapit muka Semelin osakkeita omistaa?

    Kerro sinä niin minä kerron sitten kuinka asiat oikeasti ovat. Älä viitsi toistaa itseäsi...
    Sen kun vaan luet vastauksen sieltä luettelosta. Pääset helpommalla kun katsot ketä ei ole osakkaana.
    Etkö aikaisemmin väittänyt että sen omistaa joku kutsoni ruottist? Äijä on ihan sekasin, ei taida lääkitys olla ihan kohdallaan?

    Äänestä

  • turvallista kirjoitti:

    Niin kyseinen puulaaki on osa tätä: http://www.kgk.se/ ja sen pääkonttori on Sollentunassa. Suomessa se omistaa mm. Semelin ja KAHA:n. Sen pääjeppe on yksi svedujen isoja kihoja Håkan Knutsson joka omistaa kuulemma paljon muutakin, kun tämän :http://www.nordicnet.fi/yritykset/KG-Knutsson-AB/6485/

    Äänestä

  • matkammeko käy? kirjoitti:

    Meillä taksimittarit on ostettu IKEAsta, heh,heh,heh,,,,
    IKEAn laatua, hah,haha,hah,,,

    Äänestä

  • matkammeko käy? kirjoitti:

    Niin kyseinen puulaaki on osa tätä: http://www.kgk.se/ ja sen pääkonttori on Sollentunassa. Suomessa se omistaa mm. Semelin ja KAHA:n. Sen pääjeppe on yksi svedujen isoja kihoja Håkan Knutsson joka omistaa kuulemma paljon muutakin, kun tämän :http://www.nordicnet.fi/yritykset/KG-Knutsson-AB/6485/

    Ainakin täällä savossa nähtävillä olevassa luettelosta on muitakin nimiä.
    KGK itse vailla tietoa vielä. Onneksi on sähköpostit:)
    KGB voisi olla pätevä saamaan näitä luetteloita käsiin. Aika vaikeesti saatavissa olevia. Pääkonttorissa tuntuu olevan periaate sama kuin taksikeskuksissa. Mitään ei kerrota. Mitään ei tiedoiteta.
    Kuinka iso se håkan on ? 150kg?

    Äänestä

Kannata somali kyytejä jeah , Ouh vittu jeah, ne väkisin mekon alle käy matkan puoli välin jo nai

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Per Saukko kirjoitti:

Tämän palstan vuoropuheluista syntyy vaikutelma, että osa ei ole ihan täysipäistä. Tietokonelaitteet eivät ole helppokäyttöisiä. Pyydän kommenttiani anteeksi niiltä, jotka osaavat hommansa.

Laitteiden käyttö saattaa monelle olla ylivoimaista. En kiellä etteikö niin voisi olla myös omalla kohdallani, mutta kuitenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu