Kysymys patruunoiden ostosta

Henkilö X omistaa 12 kal haulikon, pienoiskiväärin, 7,62x39 kiväärin, 308win siluetti pistoolin ja 9mm pistoolin. Lisäksi hän lainaa joskus kavereiden aseita (jotka ovat muun kaliperisia) joihin ostaa itse omat patruunat. Onko niin että noilla luvilla saa ostaa minkä tahansa patruunoita?
51066
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

61 § (29.6.2001/601)
Patruunoiden hankkiminen ja hallussapito

Hankkimislupa, yksityinen valmistamislupa, hallussapitolupa ja rinnakkaislupa oikeuttavat hankkimaan ja pitämään hallussa sellaisia muita kuin erityisen vaarallisia patruunoita, jotka soveltuvat käytettäviksi ampuma-aseessa, jonka lainaamiseen luvanhaltijalla on oikeus siten kuin 87 §:n 1 momentissa säädetään. Lupaviranomainen voi kuitenkin sisällyttää lupaan ehdon, jonka mukaan lupa ei oikeuta hankkimaan ja pitämään hallussa keräilykokoelmaan kuuluvaan tai muistoesineenä säilytettävään aseeseen soveltuvia patruunoita.

Äänestä

muuta kuin sellaisia panoksia, jotka käy aseluvan esittäjän omaan aseeseen.

Laitonta on myös itse valmistaa patruunoita, joihin sopivaa aselupaa ei omaa.

Asetta voi lain mukaan lainata, mutta tarvittavat patruunat siihen on lainattava samalla. Laki ei kuitenkaan kerro, miten ne ammutut panokset on palautettava. Eihän niitä voi ampua kuin kerran. Voihan panoksien lainaaja tietenkin maksaa ne patruunat, jotka aseen omistaja ostaa. Lainaaminen on kuitenkin eri asia, kuin ostaminen tai edes vuokraaminen.

Esim 9 millisen luvalla ei saa ostaa cal .32 patruunoita, eikä edes valmistaa niitä. Tarpeet voi kyllä ostaa, mutta ei niitä saa tehdä.

Äänestä
  • *******
    Pääsääntö on, että lainansaajalle ei saa antaa kuin vastaavanlaisen tai sitä vaarattomamman aseen kuin saajalla itsellään on oikeus pitää hallussaan. Esim. tavanomaista lyhyemmän haulikon saa lainata vain henkilölle, jolla on lupa vastaavan ampuma-aseen hallussapitoon. Myös vastaavasti voi lainata tai luovuttaa patruunoita samalla periaatteella sekä myös aseen osia.

    *****

    Äänestä

  • lainailija. kirjoitti:

    *******
    Pääsääntö on, että lainansaajalle ei saa antaa kuin vastaavanlaisen tai sitä vaarattomamman aseen kuin saajalla itsellään on oikeus pitää hallussaan. Esim. tavanomaista lyhyemmän haulikon saa lainata vain henkilölle, jolla on lupa vastaavan ampuma-aseen hallussapitoon. Myös vastaavasti voi lainata tai luovuttaa patruunoita samalla periaatteella sekä myös aseen osia.

    *****

    61 § Patruunoiden hankkiminen ja hallussapito


    Hankkimislupa, yksityinen valmistamislupa, hallussapitolupa ja rinnakkaislupa oikeuttavat hankkimaan ja pitämään hallussa sellaisia muita kuin erityisen vaarallisia patruunoita, jotka soveltuvat käytettäviksi ampuma-aseessa, jonka lainaamiseen luvanhaltijalla on oikeus siten kuin 87 §:n 1 momentissa säädetään.

    Äänestä

Ei ihan mitä tahansa, sillä "erityisen vaaralliset patruunat" vaativat oman lupansa.

Esim. kiväärin luvalla voi kuitenkin ostaa kaikkia (tavallisia) kiväärin patruunoita, kaliiperin ei tarvitse täsmätä. Kiväärin luvalla saa myös ostaa kiväärin ruutia.

Olettaisin että pistoolin luvalla saa vastaavasti ostaa kaikkia tavallisia pistoolin patruunoita. Enpä tosin ole kokeillut kun en niitä kaikkia tarvitse.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ruger kirjoitti:

Henkilö X omistaa 12 kal haulikon, pienoiskiväärin, 7,62x39 kiväärin, 308win siluetti pistoolin ja 9mm pistoolin. Lisäksi hän lainaa joskus kavereiden aseita (jotka ovat muun kaliperisia) joihin ostaa itse omat patruunat. Onko niin että noilla luvilla saa ostaa minkä tahansa patruunoita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu