Vaalivahvennusosasto oli loppuun kulutettu

"Kirsti Pohjonen
Anita Simola
Helsinki

Afganistanissa ollut vaalivahvennusosasto ei olisi pystynyt jatkamaan työtään, vaikka jatkoaika olisi saatu neuvoteltua.

Tätä mieltä on puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.).
-Keskustelin Afganistanissa olleen suomalaiskomentajan kanssa ja hän oli sitä mieltä, että vaalivahvennusosasto oli loppuun kulutettu. Pitää muistaa, että he olivat olleet alueella vaikeissa olosuhteissa jo neljä kuukautta.

Osasto oli täydessä valmiudessa 24 tuntia vuorokaudessa seitsemän päivää viikossa. Osasto ei liioin saanut lomia.

Häkämiehen mukaan kyse on ennen kaikkea palvelusturvallisuudesta.
- Se on aina etusijalla. Siitä ei tingitä.
Mikäli vahvennusosasto olisi jäänyt turvaamaan myös vaalien toista kierrosta, olisi pitänyt rekrytoida uudet rauhanturvaajat."



Mitä tuo "loppuun kulutettu" oikein tarkoittaa? Pojat henkiseti romuina vaikka eivät ole oikeastaan edes taistelleet?

Nostaa kysymyksiä kuinka hyvin puolustusvoimat pärjää tositilanteessa jos tuollaisessa reissulla on jo "sotilaat" loppuunkulutettuja.
1447
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"Mitä tuo "loppuun kulutettu" oikein tarkoittaa? Pojat henkiseti romuina vaikka eivät ole oikeastaan edes taistelleet?

Nostaa kysymyksiä kuinka hyvin puolustusvoimat pärjää tositilanteessa jos tuollaisessa reissulla on jo "sotilaat" loppuunkulutettuja. "


Tämä on kyllä kaikkien aikojen sammakko.

Pojat hoiti homman 100% ja olisivat jatkaneet jos poliittiset päätökset olisi tehty syyskuussa eikä viikkoa
ennen sopimuksen päättymistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Peltivene kirjoitti:

"Kirsti Pohjonen
Anita Simola
Helsinki

Afganistanissa ollut vaalivahvennusosasto ei olisi pystynyt jatkamaan työtään, vaikka jatkoaika olisi saatu neuvoteltua.

Tätä mieltä on puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.).
-Keskustelin Afganistanissa olleen suomalaiskomentajan kanssa ja hän oli sitä mieltä, että vaalivahvennusosasto oli loppuun kulutettu. Pitää muistaa, että he olivat olleet alueella vaikeissa olosuhteissa jo neljä kuukautta.

Osasto oli täydessä valmiudessa 24 tuntia vuorokaudessa seitsemän päivää viikossa. Osasto ei liioin saanut lomia.

Häkämiehen mukaan kyse on ennen kaikkea palvelusturvallisuudesta.
- Se on aina etusijalla. Siitä ei tingitä.
Mikäli vahvennusosasto olisi jäänyt turvaamaan myös vaalien toista kierrosta, olisi pitänyt rekrytoida uudet rauhanturvaajat."



Mitä tuo "loppuun kulutettu" oikein tarkoittaa? Pojat henkiseti romuina vaikka eivät ole oikeastaan edes taistelleet?

Nostaa kysymyksiä kuinka hyvin puolustusvoimat pärjää tositilanteessa jos tuollaisessa reissulla on jo "sotilaat" loppuunkulutettuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu