Mömmö-Myllylä ei ole mies

Mika "mömmö" Myllylä ei selvästikään ole mies.

Jos hän olisi mies, hän kärsisi rötöksistään
langetetun rangaistuksen mukisematta.

Kahden vuoden kilpailukielto on sitä paitsi liian
lievä, jos ottaa huomioon vahingon, jonka tämä
doupattu porsas sai aikaan Suomen hiihdolle.

Ei ole lainkaan ihme, että Hiihtoliiton
johtokunnassakin moni on sitä mieltä, että näille
dopingista kärynneille pitäisi langettaa
elinikäinen kilpailukielto.
171758
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kuinka voi edes kinastella aiheesta, josta
ei tiedä muuta kuin julkisen kuvan???!!!

Hiihtoliitossa voi olla jopa painostettu
käyttämään "mömmöjä".

ps. eihän mikään ole niin varmaa kin epävarma ;O)

Äänestä
  • Tosiasia on, että Mikä Myllylä on käyttänyt
    kiellettyjä aineita ja jäänyt niistä kiinni.

    Jätkä ei kadu muuta kuin että jäi kiinni
    rötöksistään.

    Mömmö-Myllylän tapauksesta tekee erityisen
    raskauttavan, että jätkä oli luonut itsestään
    julkisuuskuvan "uskovaisena", "korkean moraalin"
    miehenä. Nyt Mömmö-Myllylä on paljastunut vain
    tavalliseksi pikkurikolliseksi.

    Elinikäinen kilpailukielto on tuollaiselle
    hylkiölle ainoa oikea rangaistus.

    Äänestä

  • jeesus kirjoitti:

    Tosiasia on, että Mikä Myllylä on käyttänyt

    Kukaan meistä ei ole puhtaita pulmusia, niin kuin
    eivät ole urheilijatkaan. Meidän 'mömmöilyistä'
    harvemmin kirjoitetaan Iltiksen lööpeissä, joten
    niitä ei pidetä pahana (puoliso puukottaa toista,
    politikot käyttävät asemaansa häikäilemättömästi
    hyväkseen jne.) Hiihtäjät ovat pyytäneet anteeksi.
    Miksei heille voida antaa toista mahdollisuutta?

    Äänestä

  • jeesus kirjoitti:

    Tosiasia on, että Mikä Myllylä on käyttänyt
    kiellettyjä aineita ja jäänyt niistä kiinni.

    Jätkä ei kadu muuta kuin että jäi kiinni
    rötöksistään.

    Mömmö-Myllylän tapauksesta tekee erityisen
    raskauttavan, että jätkä oli luonut itsestään
    julkisuuskuvan "uskovaisena", "korkean moraalin"
    miehenä. Nyt Mömmö-Myllylä on paljastunut vain
    tavalliseksi pikkurikolliseksi.

    Elinikäinen kilpailukielto on tuollaiselle
    hylkiölle ainoa oikea rangaistus.

    kun doping käry nousi pintaan , myllylä oli
    viimeinen jonka olisin uskonut jäävän
    kiinni...mutta tässä sitä ollaan.siinä on
    meidän "karpaasit","rehdit ja rehelliset"
    suomenpoijjat...hävettää juuri nyt olla
    suomalainen!!toivottavasti kaikki hiihtäjät edes
    vähän ymmärtävät mitä hallaa tekivät suomen
    hiihtourheilulle ja sen kunniotukselle
    ulkomailla!!

    Äänestä

  • tepsityttönen kirjoitti:

    Miten niin hävettää olla suomalainen,ei mua
    ainakaan!! Mä oon ainakin yhtä ylpee suomalainen
    kuin ennenkin!

    Äänestä

Suomi voittaisi kultaa olympialaisissa, jos kielto
lyhenisi sopivasti...
Luuletko että häikälettömät Ruotsalaiset ja
Norjalaiset sallivat sen...
En IKINÄ anna anteeksi Ruotsalaisille, jotka
"Käräyttivät" Paavo Nurmen aikoinaan...Unohdatte
jotain...
Hiihtämään vaan, Elofsonnin naama ärsyttää jo nyt
(Ihan totta) ja vuoden päästä ilman kilpailua
(Dählie, Myllylä ) vähintään 3 kultaa...

Äänestä
  • Toivottavasti hiihtäjät saavat vain kolme
    kuukautta,niin sitten ne pääsis näyttämään et
    ilman dopingiakin pärjää, eivät varmasti enää
    käyttäisi!!
    Ja ennenkaikkea pystyttäisiin näyttämään
    ruottalaisille ja norjalaisille! Ne oli täysin
    vahingoniloisia tosta dopinjutusta ja suurenteli
    asiaa aika lailla! Sielläkin varmasti käytettiin
    dopingia,sillä niissä epävirallisissa tuloksissa
    oli ollut 151 positiivista...toivottavasti ne
    julkistetaan, olisi muuten epäoikeudenmukaista
    suomalaisia kohtaan.

    Äänestä

Mieleen tulee tässä väkisinkin erään "rehdin
pohjoisen pojan"ilmoitus, että tässä
(kärähtäessä) meni ammatti, ja jäätiin
työttömiksi. Nyt samainen herra väittää, ettei
tiennyt ainetta ja menetelmää kielletyksi, koska
hänellä ei ole "lääketieteellistä koulutusta" ja
"tahattomasta käytöstä" johtuen ei kilpailukielto
ole edes perusteltua.
Perskeles, jos tyypit pitävät hiihtoa
ammattinaan, niin heidän TÄYTYY tietää asioista
joita tekevät. Jos he eivät todellakaan tiedä
asioiden todellista laitaa, niin ei kannata puhua
kovin vakavissaan huippu-urheilijoista. Se
osoittaa lähinnä ammattitaidon ja -ylpeyden
puutetta.
Kolmen kuukauden kilpailukielto on verrattavissa
siihen, että meidän penkkiurheilijoiden ja maan
kansalaisten silmille kustaan.

Äänestä
  • Pitääkö tejän haukku sitä myllylää?

    Äänestä

  • Mikafani kirjoitti:

    Pitääkö tejän haukku sitä myllylää?

    Niin ei enää

    Äänestä

  • jaajoooo kirjoitti:

    Niin ei enää

    la sud africaine

    Kasper Semenya

    aura couru plus vite que les autres

    Äänestä

  • siinäsulleMIES kirjoitti:

    la sud africaine

    Kasper Semenya

    aura couru plus vite que les autres

    voitais perustaa näille mömmö carpaaseille oma hemohessi sarja voisivat käyttää aineita ihan vapaasti joko nappia tai kossua voiteena.

    Äänestä

  • hauskaaollapittää kirjoitti:

    voitais perustaa näille mömmö carpaaseille oma hemohessi sarja voisivat käyttää aineita ihan vapaasti joko nappia tai kossua voiteena.

    On olemassa urheiluliiga, jossa doping on vain paperilla kielletty. Tämä sarja on NHL. Eli täällä ihan selvästi on nyt äänessä lähinnä niitä, joilla ei ole oikeasti minkäänlaista tietoa huippu-urheilusta.
    Nämä "asiantuntijat" aukovat täällä päätään nimettöminä asiasta, joista ei tiesä mitään. 80- ja 90-luvulla jokainen arvokisaurheilija käytti EPO:a, koska sitä ei pystytty testaamaan. Huippu-urheilussa on kyse VAIN rahasta, ja sitä EI tule ilman menestystä. JA kun on olemassa hormoonivalmiste, joka ei näy testeissä, eikä sitä ilman pärjää, niin mitäs luulette tapahtuvan.

    NHL:ssa pelaavie ei testata WADAN tai muunkaan toimesta, js kenenkää fysiikka EI kestäisi sitä rytmiä, jota siellä vedetään. Tai sitten jääkiekko on lajina verrattavissa sukan kutomiseen. Sitä se toisin onki verrattuna äärimmäisen kovaan maastohiihtoon tai muihin kestävyyslajeihin.

    Turha vinkua Myllylästä tai muista. Me kaikki tiedetään että sitä päivää ei tule kun Teemu Selänne kertoo piristeistä, joita käytetään joka iltaisen pelikunnon ylläpitämiseksi.

    Äänestä

  • Slaye666 kirjoitti:

    slay kirjoittaa mömmöliigasta jota ei yhdistetä puhtaaseen urheilun kans samalle viivalle ollenkaan johan säännötkin sanoo sen, mömmö tulokset mitätöidään ilmi tultua ja mömmöilijä pettää ennen kaikkea vain itseään kaikkein eniten .Amerikan asiantuntija on tainnut suunnistaa rehellisen urheilun kartalta amerikan slummiin hinkuun epoa että jaksaa rötöstellä kaukalossa.

    Äänestä

Ei ykskää hiihtäjä ole mies eikä ykskää marjanpoimija ole oikee mies. Näkeehän sen ladulla... ni pieniä ja heiveröisiä et ei niitä mieheksi voi kutsua

Äänestä

Millä luulette sen valtavan eron selittyvän mikä on suomalaisten ja muitten välillä? Kyl ne vetää muualla jotain muuta kun ovat aina ni paljon parempia ko suomalaiset

Äänestä

Mika Myllylä oli hieno mies. Me Mikan ystävät muistamme myös hänen loistavaa urheilu-uraa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

pettuleipä kirjoitti:

Mika "mömmö" Myllylä ei selvästikään ole mies.

Jos hän olisi mies, hän kärsisi rötöksistään
langetetun rangaistuksen mukisematta.

Kahden vuoden kilpailukielto on sitä paitsi liian
lievä, jos ottaa huomioon vahingon, jonka tämä
doupattu porsas sai aikaan Suomen hiihdolle.

Ei ole lainkaan ihme, että Hiihtoliiton
johtokunnassakin moni on sitä mieltä, että näille
dopingista kärynneille pitäisi langettaa
elinikäinen kilpailukielto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu