Kyllä on hirvet pieniä Suomessa

Kävin selailemassa kuvia suolakiviltä, joille on asennettu riistakameroita. Hirviä käy kyllä paljon kivillä, mutta eipä näkynyt yhtään kunnon lapiosarvista otusta kuvissa. Pitäisiköhän metsästystapoja jotenkin muuttaa, että edes joku hirvi ennättäisi aikuiseksi kasvaa... Muualla maailmalla niitä näyttää kyllä olevan.
111160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Urokit ovat pääosi pudottaneet jo sarvensa,niin mitenpä niitä sarvipäitä silloin näkyy.
Johtuen kovasta hirvikannan verotuksesta ,ei maassamme hirvet ehdi kasvaa täyteen mittaansa.Siinä syy miksi syksyllä ei kunnon lapiosarvia näy nykyään kuin aniharvoin.
80-luvun alkupuolella oli paikoitellen valtavia sarvipäitä.

Äänestä
  • Suomen hirvikannan geeniperimä on sellainen, että yli 90 %:lla sonnihirvistä kasvaa päähän hankosarvet eikä lapiosarvia. Tämäkin osaltaan selittää sitä miksi lapiosarvisia ei kummemmin näy.

    Äänestä

  • sabluuna kirjoitti:

    Suomen hirvikannan geeniperimä on sellainen, että yli 90 %:lla sonnihirvistä kasvaa päähän hankosarvet eikä lapiosarvia. Tämäkin osaltaan selittää sitä miksi lapiosarvisia ei kummemmin näy.

    Se tutkimus missä noin todetaan.Ja jos totta olisikin ,silloin näkisimme isoja hankosarvia.Sellaisiakin ammuin 80-luvulla.

    Äänestä

  • Mutta nuo kuvat ovat kyllä pitkältä aikaa ja ympäri vuoden. Kyllä niissä sarvipäitä on. Mutta tavattoman pieniä. Parihaaraisia hankosarvia enimmät. Jokin tässä on pahasti pielessä.

    Äänestä

  • perimä taitaa heiket kirjoitti:

    Mutta nuo kuvat ovat kyllä pitkältä aikaa ja ympäri vuoden. Kyllä niissä sarvipäitä on. Mutta tavattoman pieniä. Parihaaraisia hankosarvia enimmät. Jokin tässä on pahasti pielessä.

    Sonnit käy syömässä suolansa muualla. Eikä joka puolella suomea ole
    isosarvisia sonneja. Jokatapauksessa sonneja on, muuten ei olisi vasoja:)

    Äänestä

metsästän hirviä etelä-suomessa niin sonnit ovat lähes järjestään tappi päitä. Parhailla pari piikkiä puolellaan.
Eli nämä nuoret mullit painaa sitten ainakin pk-seudun lehmät.
Keski-suomessa metsästellessä tuli joka vuosi joitain kasi piikkisiä yms porukalla saaliiksi ja joskus kerran viiteen vuoteen 14-15 piikkisiäkin.
Kaveri taas ampuu pohjoisessa lähes joka vuosi yli kymmen piikkisiä.
Onhan se niin että lapin laajoissa selekosissa isomuksilla on hyvät mahdollisuudet karata ja joukkoon sopii runsaasti kunnon isomuksia. Etelän hirvi motteihin kymmenien ukkojen saartamina saalis on liki varma aina ja kanta näin nuorta.

Äänestä
  • Sarvien koko on yhtä kuin kannan koko.Kateellisena katsoin kun Kuusamolaiset kaatoivat Isosarvisia.
    Itse sain niitä 80-luvulla

    Äänestä

  • hirveemän kirjoitti:

    Sarvien koko on yhtä kuin kannan koko.Kateellisena katsoin kun Kuusamolaiset kaatoivat Isosarvisia.
    Itse sain niitä 80-luvulla

    Suuria hirviä?
    Jos jollain on tiedossa linkkejä kuviin suurista hirvistä, laittakaa näkysiin.

    Äänestä

No lapiot on ollut kysyttyjä.Saunatuvalle
voi lyödä 10" naulat Rambopukuja kannattelemaan.
Vai olisko kyse jostain muusta..?

Äänestä
  • Olisiko syynä se, että on nämä sarvirajoitukset olemassa. Kun isoja ei ammuta, ei tule reviiritilaa pienemmille, etenkään kun pienemmät urokset ammutaan keskenkasvuisina tappipäinä pois. Ihmiset ajattelevat lihanlaatua ja muka sitä että on siitoshirviä kun sästetään isoimmat. Mutta veikkaap,a että nämä vanhat sarvipäät eivät siitä ja kuolevat sitten vanhuuteen tjtn. Pitäisi siis ampua isompia hirviä, niin niden suhteellinen osuus kannasta kasvaisi.

    Äänestä

Suomen hirvikanta tapettiin melkein sukupuuttoon 1900 luvun alussa. Vanhat miehet seurassa muisteli ku täällä pohjosessakhaan ollu hirviä. Aina ku jäljet näky niin niitä lähethiin seuraahmaan ja toivothiin että ei ole joku muu kereny ennen. Selkosissa sai kuulema hiihtää pitkiäki matkoja eikä jälen jälkeä. Venäjältä alko tulehmaan hirviä meille suohmeen ja ne hirvet toivat mukahnaan hankosarvet. Ennen kannan romahtamista suomen metsissä samoili komeita lapiosarvisia sonneja. Totta on myös se mitä monet ovat maininneet että etelän metsästyksen tehokkuus heikentää hirvien mahdollisuutta kasvaa isoiksi. Täällä pohjoisemmassa lääniä on ja mahdollisuus kasvaa rauhassa on hyvä. Pari vuotta sitten kiikarissa oli 23 piikinen, lapiosarvet omaava sonni. Päähän olisi pitänyt ampua jos sen olisi halunnut. En lähtenyt koittamaan vaan päästin menemään. Meni linjasta läpi koska tiesi mistä mennä. Se pistää vielä monesti vahvat geeninsä poikimaan ja kanta pysyy hyvänä. Lapiosarvia näkkyy joka syksy ja saaliiksikin jää muutamia. Viime syksynä 17 ja 19 piikkiset.

On paljon kiinni kannan verotuksesta miten hirvemme voivat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pieniä on hirvet suo kirjoitti:

Kävin selailemassa kuvia suolakiviltä, joille on asennettu riistakameroita. Hirviä käy kyllä paljon kivillä, mutta eipä näkynyt yhtään kunnon lapiosarvista otusta kuvissa. Pitäisiköhän metsästystapoja jotenkin muuttaa, että edes joku hirvi ennättäisi aikuiseksi kasvaa... Muualla maailmalla niitä näyttää kyllä olevan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu