Mitä Ahvenanmaallako nuoriso voi pahoin

Astrid Thors: Ahvenanmaalaisnuoret voivat pahoin

"Maahanmuuttoministeri Astrid Thors ilmaisee huolensa nuorten pahoinvoinnista. Kaupunginosalehti Töölöläisen tuoreessa kolumnissa Thors kertoo, että Maarianhaminan yläasteilla 20 prosenttia nuorista potee masennusta ja väsymystä.
Thors kiinnittää huomiota myös nuorten naisten pahoinvointiin. Hän mainitsee, että lääkäriseuran konsensuskokous on todennut neljänneksen 19-34 –vuotiaista naisista kokee masennusta, mutta miehistä vain joka kymmenes. Syyksi Thors epäilee ihmisten muottiin painamista. ”Tytöt luulevat, että heiltä vaaditaan paljon ja (…) ulkoiset paineet ovat kovia. Lasten ei myöskään sallita olevan lapsia ja media on väärällään vääriä ’ihanteita’”, Thors kirjoittaa.
Thors muistuttaa, että tytöt pyrkivät pärjäämään kaikilla aloilla ja pärjäävät poikia paremmin kouluissa, kun taas poikien joukosta löytyy enemmän koulupudokkaita.
Thors epäilee, että arvokeskustelua esimerkiksi niin sanotuista säästölistoista ei käydä riittävästi, tai ainakaan keskustelu ei toimi, koska eri ihmisryhmien tarpeet asetetaan vastakkain. Hän toivoo keskusteluun johtajuutta.
”Muutosta tarvitaan”, kirjoittaa Thors, ja epäilee, että muuten on pakko puhua pahoinvointi- eikä hyvinvointiyhteiskunnasta.
lmastonmuutos hoitaa asian. Ahvenanmaa peittyy vesimassojen alle.Nopeasti heti huomenaamusta Nooan arkkia rakentamaan koko porukka siellä. Kyllä masennus katoaa, kun tulee isompia ajatuksia.Ja arkilla voi seilata maailman meriä vaikka hottentottien maahan saakka."

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/87315-astrid-thors-ahvenanmaalaisnuoret-voivat-pahoin

Mahtaako Thorssia kiinnostaa muut nuoret suomessa, vai onko hänellä jokin erityinen osa suojella
Ahvenanmaata ? Luulisi ministerin olevan koko kansanasialla vai onko se tuossa. Nyt RKP:n viekas vilppi, on noussut kunniaan. On valheet vallan päällä, ja vääryys voimissaan.
4296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Thorsia kiinnostaa maahanmuuttajat joihin tietenkin kuuluu myös suomenruotsalaiset. Ahvenanmaahan on osa Suomea. Ei ole olemassa ahvenanmaalaisia vaan on vain suomalaisella saarella asuvia ruotsinkielisiä miehittäjiä.

Äänestä
  • Ahvenanmaalaiset toimivat samoin mitä miehittäjät ja kaikki suomalaisuus on tuhottu saarelta massiivisella
    kiihkolla ja meillä päättäjät vain katselevat sivusta.
    RKP yrittää samanlaista toimintaa Manner-Suomessa, mutta huonolla menestyksellä, vaikka niskalimassa
    nämä maassamme asustavat lierot tihutyötään tekevätkin.

    Äänestä

  • Lukenut kirjoitti:

    Ahvenanmaalaiset toimivat samoin mitä miehittäjät ja kaikki suomalaisuus on tuhottu saarelta massiivisella
    kiihkolla ja meillä päättäjät vain katselevat sivusta.
    RKP yrittää samanlaista toimintaa Manner-Suomessa, mutta huonolla menestyksellä, vaikka niskalimassa
    nämä maassamme asustavat lierot tihutyötään tekevätkin.

    Perhanan kova jätkä tämä Lukenut on! Ihan väärässä vaan ja väärällä alalla.

    Äänestä

  • tonkija kirjoitti:

    Perhanan kova jätkä tämä Lukenut on! Ihan väärässä vaan ja väärällä alalla.

    Jos ei ole totta niin miksi ahvenanmaalaiset halusivat liittyä Ruotsiin vuonna 1918 mutta olivat järkyttyneitä kun Kansainliitto päätti vuonna 1921 että Ahvenanmaa kuuluu Suomelle?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lukenut kirjoitti:

Astrid Thors: Ahvenanmaalaisnuoret voivat pahoin

"Maahanmuuttoministeri Astrid Thors ilmaisee huolensa nuorten pahoinvoinnista. Kaupunginosalehti Töölöläisen tuoreessa kolumnissa Thors kertoo, että Maarianhaminan yläasteilla 20 prosenttia nuorista potee masennusta ja väsymystä.
Thors kiinnittää huomiota myös nuorten naisten pahoinvointiin. Hän mainitsee, että lääkäriseuran konsensuskokous on todennut neljänneksen 19-34 –vuotiaista naisista kokee masennusta, mutta miehistä vain joka kymmenes. Syyksi Thors epäilee ihmisten muottiin painamista. ”Tytöt luulevat, että heiltä vaaditaan paljon ja (…) ulkoiset paineet ovat kovia. Lasten ei myöskään sallita olevan lapsia ja media on väärällään vääriä ’ihanteita’”, Thors kirjoittaa.
Thors muistuttaa, että tytöt pyrkivät pärjäämään kaikilla aloilla ja pärjäävät poikia paremmin kouluissa, kun taas poikien joukosta löytyy enemmän koulupudokkaita.
Thors epäilee, että arvokeskustelua esimerkiksi niin sanotuista säästölistoista ei käydä riittävästi, tai ainakaan keskustelu ei toimi, koska eri ihmisryhmien tarpeet asetetaan vastakkain. Hän toivoo keskusteluun johtajuutta.
”Muutosta tarvitaan”, kirjoittaa Thors, ja epäilee, että muuten on pakko puhua pahoinvointi- eikä hyvinvointiyhteiskunnasta.
lmastonmuutos hoitaa asian. Ahvenanmaa peittyy vesimassojen alle.Nopeasti heti huomenaamusta Nooan arkkia rakentamaan koko porukka siellä. Kyllä masennus katoaa, kun tulee isompia ajatuksia.Ja arkilla voi seilata maailman meriä vaikka hottentottien maahan saakka."

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/87315-astrid-thors-ahvenanmaalaisnuoret-voivat-pahoin

Mahtaako Thorssia kiinnostaa muut nuoret suomessa, vai onko hänellä jokin erityinen osa suojella
Ahvenanmaata ? Luulisi ministerin olevan koko kansanasialla vai onko se tuossa. Nyt RKP:n viekas vilppi, on noussut kunniaan. On valheet vallan päällä, ja vääryys voimissaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu