Kamppuri ja muita kadonneita moottorimiehiä

Uudella ”Circus Scandinavia”” –sivustolla on merenkulkijoiden palsta, jossa ”bensiiniä ja buranaa” –palstan miekkoset muistelevat menneitä. Ketjussa tällä hetkellä Antero Kamppuri, joka putosi Finnbeaveriltä Antlanttiin. Ydinsukellusvene noukki miehen lähes vuorokauden uiskentelun jälkeen.
http://www.cirkus-scandinavia.com/viewtopic.php?f=12&t=83&p=781#p781
193615
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Antin kanssa aloitettiin koulu samaan aikaan. Korvat oli vielä kovasti kipeät siitä uimareissusta. Komea oli USS ... -hattu kaverilla päässään.
Uskon, että hän olisi koulun selvittänyt siinä kun muutkin, mutta kun niitä kiireitä oli niin kovin paljon.
Ennen ensimmäisen lukukauden loppua kävi viimeinen kutsu.
Oli muuten aika värikästä vuosikertaa koko luokka. Kolme kaveria poistui keskuudestamme jo ennen kevätlukukauden alkua!
Oli se aika menoa.

Äänestä
  • Osanottoni

    Äänestä

  • Samalla luokalla olin minäkin, syksyllä -79 alotettiin tekussa kotkassa. Hyvin muistan Kamppurin Antin. Myöhemmin seilasin myös Finnbeaverillä 3:s ja 2:s mestarina ja siellä monet Kamppuria muistelivat.

    Äänestä

  • Samalla luokalla oltiin, laita sähköpostiosoite niin vaihdellaan kuulumisia. Niin ellet ole joku niistä jotka asuvat Kotkassa kuten minäkin, heistä osaa tapaan useinkin tai ainakin puhelimessa puhutaan.

    Äänestä

  • Kamppuri oli mesu joka viinahörhöissä loikkas mereen,naurettavaa selitystä jota sitten antoi lehdistölle ja kaikki uppos kansaan joka ei tiedä merenkulusta mitään..mm että hän oli tutkimassa ulkosivun ruosteita(siis merellä ja konemestari!!!)ja siinä sitten lipsahti mereen..hahhah.Oli kotkassa sitten laivojen yövahtina sen jälkeen ennen kuin tappoi itsensä.

    Äänestä

  • piste. kirjoitti:

    Kamppuri oli mesu joka viinahörhöissä loikkas mereen,naurettavaa selitystä jota sitten antoi lehdistölle ja kaikki uppos kansaan joka ei tiedä merenkulusta mitään..mm että hän oli tutkimassa ulkosivun ruosteita(siis merellä ja konemestari!!!)ja siinä sitten lipsahti mereen..hahhah.Oli kotkassa sitten laivojen yövahtina sen jälkeen ennen kuin tappoi itsensä.

    Ei Kamppuri ollut mesu vaan hän oli tunkki ja tappoi itsensä ollessaan laivasta lomilla.

    Äänestä

  • Konemesu kirjoitti:

    Ei Kamppuri ollut mesu vaan hän oli tunkki ja tappoi itsensä ollessaan laivasta lomilla.

    Joo, ei se mikään mestari ollut, syvänmerensukellusreissun jälkeen toimi yövahtina Haminan satamassa olevissa laivoissa, siihen asti kun ampui itsensä. Kyllä se sai kuulla siitä ruostevauriotarkastusreissustaan joka kerta kun oli yövahtina.

    Äänestä

  • on vanhaa tussun porukkaa joka tietäis tämänkin asian oikean laidan?Vielähän niitä varmaan seilaakin,tai ainakin elossa on porukkaa joka siellä oli mukana sillon.

    Äänestä

  • Kerrotkaa kirjoitti:

    on vanhaa tussun porukkaa joka tietäis tämänkin asian oikean laidan?Vielähän niitä varmaan seilaakin,tai ainakin elossa on porukkaa joka siellä oli mukana sillon.

    Kerron tapaus Antti Kamppurin tapauksen niin kuin sen muistan. Olin täkkikolmosena Finnbeaver-laivassa silloin, kun Antti Kamppurin tapaus sattui. Oli sunnuntai ja olin iltapäivällä menossa laivan uima-altaalle,kun Antti Kamppuri (tästä eteenpäin AK) tuli luokseni ja kysyi, voisinko antaa hänelle pullon viinaa. Muistaakseni kertoi,että edellisenä päivänä oli ollut synttärit. Sanoin,ettei minulla ollut viinaa. AK oli työskennellyt aamupäivän kannella neljännen konemestarin apuna tämän leikatessa kaasulla peltiä muistaaksneni laivan ilmastoinnin parantamiseksi.Silloin ei päivämiesten tarvinnut tehdä töitä sunnuntaisin, jos eivät halunneet. Iltapäivän epävirallisen (klo 14) kahvitauon jälkeen AK ei ollut jatkanut työskentelyä. Kukkaan ei ollut kaivannut AK:ta ennen kuin seuraavana aamuna kahdeksalta, jolloin päivämiesten työaika alkoi. Noin 8.15 seuraavana aamuna stuertti soitti sillalle ja ilmoitti,että AK on kateissa. Päällikkö oli juuri tullut sillalle, ja kerroin, mitä stuertti oli puhelimessa sanonut. Päällikkö käski sanomaan stuertille, että on tehtävä nopea etsintä ja ilmoitettava heti sillalle etsinnän tulos. Noin 20 minuutin kuluttua stuertti soitti ylös ja ilmoitti,että AK:ta ei löydy. Päällikkö ilmoitti VHF-puhelimella Floridan Coast Guardille asiasta. Sieltä kysyttiin laivan tarkka sijainti ja pyydettiin meitä palaamaan takaisin omia jälkiämme. Coast Guard tiedoitti radiolla kaikille alueella oleville aluksille tapahtuneesta ja kehoitti pitämään hyvää tähystystä. Noin kahden tunnin kuluttua Coast Guard antoi meille luvan jatkaa New Orleansiin. Iltapäivällä tuli tieto,että amerikkalainen ydinsukellusvene Cincinnati oli poiminut AK:n merestä.

    Äänestä

  • Even keel kirjoitti:

    neljäs konemestari???????????

    Näin AK:n kun hän tuli Las Palmasissa laivalle kesäkuun alussa, itse jäin silloin lomille.
    Muutama sananen tuli Antin kanssa vaihdettua.

    Äänestä

  • exstuju kirjoitti:

    neljäs konemestari???????????

    Olen seilannut muutamassa paatissa missä oli neljä mestaria. ykkösenä olin päivämestari, kakkonen, kolmonen ja nelonen ajoivat vahtia. Ne oli kylläkin Bahaman lipun alla olevia paatteja.

    Äänestä

  • Konemesu evp kirjoitti:

    Olen seilannut muutamassa paatissa missä oli neljä mestaria. ykkösenä olin päivämestari, kakkonen, kolmonen ja nelonen ajoivat vahtia. Ne oli kylläkin Bahaman lipun alla olevia paatteja.

    Neljänsiä mestareita kutsuttiin normanneissa Kvartteneiksi nim Normanneissa seilannut

    Äänestä

  • Even keel kirjoitti:

    Kerron tapaus Antti Kamppurin tapauksen niin kuin sen muistan. Olin täkkikolmosena Finnbeaver-laivassa silloin, kun Antti Kamppurin tapaus sattui. Oli sunnuntai ja olin iltapäivällä menossa laivan uima-altaalle,kun Antti Kamppuri (tästä eteenpäin AK) tuli luokseni ja kysyi, voisinko antaa hänelle pullon viinaa. Muistaakseni kertoi,että edellisenä päivänä oli ollut synttärit. Sanoin,ettei minulla ollut viinaa. AK oli työskennellyt aamupäivän kannella neljännen konemestarin apuna tämän leikatessa kaasulla peltiä muistaaksneni laivan ilmastoinnin parantamiseksi.Silloin ei päivämiesten tarvinnut tehdä töitä sunnuntaisin, jos eivät halunneet. Iltapäivän epävirallisen (klo 14) kahvitauon jälkeen AK ei ollut jatkanut työskentelyä. Kukkaan ei ollut kaivannut AK:ta ennen kuin seuraavana aamuna kahdeksalta, jolloin päivämiesten työaika alkoi. Noin 8.15 seuraavana aamuna stuertti soitti sillalle ja ilmoitti,että AK on kateissa. Päällikkö oli juuri tullut sillalle, ja kerroin, mitä stuertti oli puhelimessa sanonut. Päällikkö käski sanomaan stuertille, että on tehtävä nopea etsintä ja ilmoitettava heti sillalle etsinnän tulos. Noin 20 minuutin kuluttua stuertti soitti ylös ja ilmoitti,että AK:ta ei löydy. Päällikkö ilmoitti VHF-puhelimella Floridan Coast Guardille asiasta. Sieltä kysyttiin laivan tarkka sijainti ja pyydettiin meitä palaamaan takaisin omia jälkiämme. Coast Guard tiedoitti radiolla kaikille alueella oleville aluksille tapahtuneesta ja kehoitti pitämään hyvää tähystystä. Noin kahden tunnin kuluttua Coast Guard antoi meille luvan jatkaa New Orleansiin. Iltapäivällä tuli tieto,että amerikkalainen ydinsukellusvene Cincinnati oli poiminut AK:n merestä.

    Ei kai siellä Finnbeaverissa ollut 4.-konemestaria, vaan Konepäällikkö, 1.-, 2.- ja 3.-konemestari. Kyllä 80-luvulla päivämiehet tekivät merellä pyhisin töitä täyden päivän, joissain laivoissa lopetettiin työt hyvissä ajoin ennen työajan loppua. Stujuko se pitää lukua konemiehistä?

    Äänestä

päällikkö myös "ruosteentarkastustehtävissä"?

"Den 39-årige danske Mærsk-kaptajn Klaus Gunnersen frygtes omkommet, efter at han natten mellem søndag og mandag faldt over bord fra forsyningsskibet Mærsk Responder, mens det befandt sig i farvandet ud for Sydkorea.

Kaptajnen blev sidst set på skibets bro søndag aften lokal tid, og han dukkede ikke op til morgenmad. En eftersøgning på skibet gav intet resultat.

Mærsk Responder vendte herefter om og iværksatte en eftersøgning af kaptajnen. Mærsk Responder er nu gået i havn i Yeosu, men eftersøgningen fortsætter. Sammenlagt deltager 11 skibe i eftersøgningen.

"Vandet er 22 grader, og det er relativt varmt. Men på trods af det er der ifølge SOK grænser for, hvor længe man kan overleve i vandet. Efter 28 timer begynder kroppens funktioner at sætte ud", siger Thomas Buhl, chef for Mærsk Crew Management, til Ritzau.

"Vi har iværksat psykologisk krisehjælp til besætningen om bord, der er mærket af situationen og har brug for psykologisk bistand. Vi har tilbudt besætningen, at de kan afmønstre, men de har alle valgt at blive til de planlagt skal afmønstre i næste uge, så de kan rejse hjem som en gruppe", siger Thomas Buhl.

En anden kaptajn er på vej til Mærsk Responder, der var ved at lægge kabler. Der er 72 mand om bord på skibet, heraf 17 besætningsmedlemmer."

Äänestä

Muistan kun keskusteltiin sanan laitella uitti raisusta vuosi taisi olla 1979

Äänestä

Kommentoi aloitusta

SirWillie kirjoitti:

Uudella ”Circus Scandinavia”” –sivustolla on merenkulkijoiden palsta, jossa ”bensiiniä ja buranaa” –palstan miekkoset muistelevat menneitä. Ketjussa tällä hetkellä Antero Kamppuri, joka putosi Finnbeaveriltä Antlanttiin. Ydinsukellusvene noukki miehen lähes vuorokauden uiskentelun jälkeen.
http://www.cirkus-scandinavia.com/viewtopic.php?f=12&t=83&p=781#p781

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu