Täällä väitettiin yhdessä ketjussa, että Urho Kekkonen olisi määrännyt sodan jälkeen polttamaan tietyt neuvostovastaiset kirjat kirjastoista. Totesin heti, että mitään noista kirjoista ei käsketty polttaa, vaan siirtää varastoon pois lainattavien kirjojen hyllystä.
Löysin netistä Jyväskylän yliopiston mielenkiintoisen artikkelin, jossa käsitellään kiellettyjä kirjoja Suomessa laajemminkin. Sodan jälkeisiltä vuosilta siellä todetaan muun muassa näin:
”Valvontakomission määräyksestä ja oikeusministerin aloitteesta poistettiin 1944-46 yleisön ulottuvilta ns. poliittisesti arveluttavat kirjat. Täsmällinen luettelo poistettavista teoksista annettiin vain kirjakaupoille. Kahdessa kiertokirjeessään vuosina 1944 ja 1945 Suomen kustannusyhdistys kehotti poistamaan myynnistä ja palauttamaan n. 300 kirjaa.
Kirjastoista poistettujen teosten määrä on ennen tätä tutkimusta ollut arvailujen varassa; on arveltu mm., että määrä oli kaksinkertainen kirjakauppojen nimikemäärään nähden. Tosiasiassa kirjanimikkeitä oli runsaasti yli 1 000 kappaletta. Koska luetteloa kirjastoissa kielletyistä kirjoista ei lähetetty eikä julkaistu, kirjastoille jätettiin poistojen suhteen suhteellisen vapaa harkinta. Poistettavien valikoimasta muodostui kirjava. Useimmissa kirjastoissa luetteloihin kertyi kymmeniä, suuremmissa kirjastossa satoja niteitä.
----- (lainaus jatkuu) Helsingin kaupunginkirjastosta valikoitiin aikoinaan poistettaviksi kaikkiaan yli neljätuhatta nidettä; karanteeniajan ne olivat poliisin hallussa. Monissa kirjastoissa teokset sijoitettiin kirjastojen omiin lukollisiin varastoihin, ns. myrkkykaappeihin.”
http://jyk.jyu.fi/jyk/kokoelmat/julkaisut/kielletyt_kirjat/suomi.htm#itsen
--------------
Ei siis todellakaan mitään rovio- tai edes takkapolttoja, vaan siirto lukollisiin varastoihin lukuun ottamatta Helsinkiä, jossa kirjat vietiin poliisille. Ei edes täsmällistä luetteloa kielletyistä kirjoista, vaan kirjastot saivat suhteellisen vapaan harkinnan poistoihin.
Kirjat vapautettiin lainattaviksi jo vuonna 1958, ihme kyllä kemiläisen kirjastonhoitajan vaatimuksesta. Silloin pidettiin suotavana, että kirjat jätettäisiin vain tutkijoiden ulottuville, mutta esimerkiksi minä olisin 70-luvun lopulla saanut lainattua Hitlerin kirjan Taisteluni ilman tutkijantodistuksiakin, jos vain olisin halunnut.
Silmäilkääpä tuota artikkelia hieman laajemminkin. Myrkkykaappeihin ei joutunut pelkästään poliittisesti arveluttavaa kirjallisuutta, vaan myös "siveellisyyttä loukkaavia ja jumalanpilkkaa sisältäviä kirjoja", kuten Boccaccion "Decamerone", Lawrencen "Lady Chatterley", Henry Millerin kirjat jne. Ja on kiellettyjä kirjoja tavallaan vieläkin.
Löysin netistä Jyväskylän yliopiston mielenkiintoisen artikkelin, jossa käsitellään kiellettyjä kirjoja Suomessa laajemminkin. Sodan jälkeisiltä vuosilta siellä todetaan muun muassa näin:
”Valvontakomission määräyksestä ja oikeusministerin aloitteesta poistettiin 1944-46 yleisön ulottuvilta ns. poliittisesti arveluttavat kirjat. Täsmällinen luettelo poistettavista teoksista annettiin vain kirjakaupoille. Kahdessa kiertokirjeessään vuosina 1944 ja 1945 Suomen kustannusyhdistys kehotti poistamaan myynnistä ja palauttamaan n. 300 kirjaa.
Kirjastoista poistettujen teosten määrä on ennen tätä tutkimusta ollut arvailujen varassa; on arveltu mm., että määrä oli kaksinkertainen kirjakauppojen nimikemäärään nähden. Tosiasiassa kirjanimikkeitä oli runsaasti yli 1 000 kappaletta. Koska luetteloa kirjastoissa kielletyistä kirjoista ei lähetetty eikä julkaistu, kirjastoille jätettiin poistojen suhteen suhteellisen vapaa harkinta. Poistettavien valikoimasta muodostui kirjava. Useimmissa kirjastoissa luetteloihin kertyi kymmeniä, suuremmissa kirjastossa satoja niteitä.
----- (lainaus jatkuu) Helsingin kaupunginkirjastosta valikoitiin aikoinaan poistettaviksi kaikkiaan yli neljätuhatta nidettä; karanteeniajan ne olivat poliisin hallussa. Monissa kirjastoissa teokset sijoitettiin kirjastojen omiin lukollisiin varastoihin, ns. myrkkykaappeihin.”
http://jyk.jyu.fi/jyk/kokoelmat/julkaisut/kielletyt_kirjat/suomi.htm#itsen
--------------
Ei siis todellakaan mitään rovio- tai edes takkapolttoja, vaan siirto lukollisiin varastoihin lukuun ottamatta Helsinkiä, jossa kirjat vietiin poliisille. Ei edes täsmällistä luetteloa kielletyistä kirjoista, vaan kirjastot saivat suhteellisen vapaan harkinnan poistoihin.
Kirjat vapautettiin lainattaviksi jo vuonna 1958, ihme kyllä kemiläisen kirjastonhoitajan vaatimuksesta. Silloin pidettiin suotavana, että kirjat jätettäisiin vain tutkijoiden ulottuville, mutta esimerkiksi minä olisin 70-luvun lopulla saanut lainattua Hitlerin kirjan Taisteluni ilman tutkijantodistuksiakin, jos vain olisin halunnut.
Silmäilkääpä tuota artikkelia hieman laajemminkin. Myrkkykaappeihin ei joutunut pelkästään poliittisesti arveluttavaa kirjallisuutta, vaan myös "siveellisyyttä loukkaavia ja jumalanpilkkaa sisältäviä kirjoja", kuten Boccaccion "Decamerone", Lawrencen "Lady Chatterley", Henry Millerin kirjat jne. Ja on kiellettyjä kirjoja tavallaan vieläkin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.