Hei, onko järkevää perustaa perennapenkki nyt syksyllä vai odotanko kevääseen? Tarkoitus siis uusia vanhaa penkkiä, jättää vanhoja ja lisätä uusia.
Perennapenkin perustaminen
Avuton -75
31242
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Samaa pähkäillyt. Kummassakin ajankohdassa on omat hyvät puolensa. Syksyllä taimistoissa ei ole niin kiire, ehtivät palvella paremmin asiakkaita. Syksyllä on kosteampaa ja taimet juurtuvat hyvin. Omat kasvit kasvaneet jakokuntoon. Ei ole vielä pihanharavointia eikä sadonkorjuu kiireitä. Minua mietityttää se kun joudun turvautumaan ostomultaan, niin säkkimullat on lannoitettuja, ja ravinnetaso saattaa olla liikaa talvehtimisen kannalta.
Keväällä taas on ihanaa puuhastella pihalla talven jälkeen. Pieniä alkavia kasveja on helpompi jakaa ja siirrellä. Taimistojen valikoimat runsaimmillaan.
Taidan putsata ja uusia kivikkoryhmän nyt, istuttaa ison perennapenkin aukkoihin syksyllä myöhemmin sipulikukkia ja muuten jätän jakohommat kevääseen.
Kyllähän toki keväällä on mukava puuhastella kukkapenkin kimpussa. Tuota multa-asiaa en ole edes ajatellut, nehän on tosi ravinnerikkaita. Taidan päätyä siihen, että kaivelen penkin uuteen uskoon nyt ja jaan vanhat perennat ja jätän uusien hankinnan keväälle. Täytyy vaan nyt hillitä puutarhapeukaloa :)
Nythän voi muokata penkin valmiiksi ja merkata tyhjät paikat, pääsee sitten keväällä suoraan istutushommiin. Jos ei uskalla uutta multaa laittaa, niin jättää vaikka matalammaksi ne paljaat kohdat ja multaa vanhat kasvit entisellä mullalla.