hassiksen pössyttelystä paniikkihäiriö

Onko monelle muulle sattunut vastaavaa kuin minulle kävi 15 vuotta sitten satunnaispössyttelijänä.
Olimme ottaneet kaveriden kanssa viinaa pitkin iltaa ja lopulta menimme jatkoille paikkaan missä oli luvassa joinkia.
Mikäs siinä pantiin piippu kiertämään ja nauratti kaikkia. Jonkin ajan kuluttua minulla alkoi sydän hakata aivan vimmatusti ja koin samalla melkoisen paniikki tunteen. Vain vaivoin kykenin hillitsemään itseni.

Aisaan vaikutti sekin, että en ollut polttanut tupakkaakaan pariin kuukauteen ja muut siinä seurueessa oli kokeneempaa hasiksen kanssa niin kopalliset oli myös sitä luokkaa.
4544
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kokemuksella voin sanoa, että liian iso ja tujakka annos tekee varsin epämiellyttävän tripin jos ei ole tottunut paasittaja.

Kannattaa ottaa alkuhenkoset ensin hyvin varovasti ja jos ei tunnu missään niin sitten asteittain vähän lisää.

Äänestä
  • Niin,ja AINA pitää muistaa säännöt:

    a) Siihen ei kuole. Et varmasti ole maailmanhistorian ensimmäinen ihminen, joka kuolisi kannabikseen.

    b) Jos tulee outo olo, se menee ohi. Viimeistään nukutun yön jälkeen olet ihan ennallasi. Lisäksi "oloa" pystyy itse ohjeilemaan, kunhan siihen tottuu/oppii.

    c) On ihan normaalia että sydämenlyönnit tuntuvat selkeämmin kuin tavallisesti. Se johtuu vain siitä, että verenpaine laskee. Se ei ole millään lailla vaarallista, ja menee yleensä kohta ohi. Jos ei, niin muista kohta b ja a.

    Nämä kun muistaa, niin mitään syytä huolestumiseen saatika paniikkiin ei ole. Kaikki on vain omien pelkojesi aikaansaamaa, todellisuudessa hätää ei ole kun muistat säännöt.

    Niin, ja älä ikinä sotke kannabista tupakkamyrkkyyn!

    Äänestä

Jep, joskus lontoossa jamaikan pojilla oli hiukan tujumpaa kun oli Suomessa totuttu ja luulin että jossain alkoi basso ryskämään...
Huomasin sitten että sehän olikin oma pumppu... :)
seuraavana päivänä sitä osasikin jo ahnas kakkiainenkin vetäistä hiukan vähämmän kerralla...

Äänestä
  • Voiko tosta muuten tulla poltellessa allergista reaktiota, johon sitten kuolis?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


panikpoke kirjoitti:

Onko monelle muulle sattunut vastaavaa kuin minulle kävi 15 vuotta sitten satunnaispössyttelijänä.
Olimme ottaneet kaveriden kanssa viinaa pitkin iltaa ja lopulta menimme jatkoille paikkaan missä oli luvassa joinkia.
Mikäs siinä pantiin piippu kiertämään ja nauratti kaikkia. Jonkin ajan kuluttua minulla alkoi sydän hakata aivan vimmatusti ja koin samalla melkoisen paniikki tunteen. Vain vaivoin kykenin hillitsemään itseni.

Aisaan vaikutti sekin, että en ollut polttanut tupakkaakaan pariin kuukauteen ja muut siinä seurueessa oli kokeneempaa hasiksen kanssa niin kopalliset oli myös sitä luokkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu