Nämä kyllä mahdottomia

Haluaisin kerätä rahaa kahdelle suomalaiselle elokuvalle, joka olisi tarina siirtolaisuudesta 1800 luvun lopusta ja 1900-luvun alusta. Haluaisin myös päästä vaikuttamaan niiden elokuvien tekoon. Toinen elokuva olisi dokumentti tyyppinen elokuva ja toinen fiktiivinen western. Haluaisin myös että Aleksi Mäkelä ja Jalmari Helander ohjaisivat ne elokuvat. Haluaisin myös nähdä joskus Hollywood mittakaavaan tehdyn elokuvan Simo Häyhästä. Paremman kuin "Vihollinen porteilla", mikä kertoo venäläisestä tarkka-ampujasta.
Haluaisin myös nähdä vapaustaisteluun liittyviä elokuvia asioista joita ei ole elokuviksi koskaan muokattu. Myös toisenmaailmansodan sotilahuumoriin liittyviä elokuvia haluaisin nähdä joskus. Elokuvia asioista jotka pitivät vaikeissa olosuhteissa mielialaa korkealla.
Haluaisin myös selvittää missä on Kristian Heinosen ruumis ja osallistua kirjan tekemiseen Kristian Heinosesta, tai olla jonkun lehden apuna tekemässä jännityskertomusta Heinosen ruumiin etsinnästä, sekä selvittämässä kaikkea mitä Heinonen elämänsä aikana teki. (1800-luvun "pieni suurimies" jota kukaan ei muista).
Haluaisin myös etsiä isäni sisaren. Haluaisin käydä isäni isoisän haudalla ja etsiä/löytää hänestä edes yhden valokuvan ja haluaisin selvittää kuinka hän on kuollut ja mitkä hänen suunitelmansa olivat perheensä suhteen. Haluaisin isäni äidin sisaren haudalle laittaa hänen nimensä. Eipä noitakaan kerkeä eikä mahdollista tehdä saati sitten muuta mitä olisi mielessä. Mutta tulipahan ainakin ajateltua.
0615
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


newbranch kirjoitti:

Haluaisin kerätä rahaa kahdelle suomalaiselle elokuvalle, joka olisi tarina siirtolaisuudesta 1800 luvun lopusta ja 1900-luvun alusta. Haluaisin myös päästä vaikuttamaan niiden elokuvien tekoon. Toinen elokuva olisi dokumentti tyyppinen elokuva ja toinen fiktiivinen western. Haluaisin myös että Aleksi Mäkelä ja Jalmari Helander ohjaisivat ne elokuvat. Haluaisin myös nähdä joskus Hollywood mittakaavaan tehdyn elokuvan Simo Häyhästä. Paremman kuin "Vihollinen porteilla", mikä kertoo venäläisestä tarkka-ampujasta.
Haluaisin myös nähdä vapaustaisteluun liittyviä elokuvia asioista joita ei ole elokuviksi koskaan muokattu. Myös toisenmaailmansodan sotilahuumoriin liittyviä elokuvia haluaisin nähdä joskus. Elokuvia asioista jotka pitivät vaikeissa olosuhteissa mielialaa korkealla.
Haluaisin myös selvittää missä on Kristian Heinosen ruumis ja osallistua kirjan tekemiseen Kristian Heinosesta, tai olla jonkun lehden apuna tekemässä jännityskertomusta Heinosen ruumiin etsinnästä, sekä selvittämässä kaikkea mitä Heinonen elämänsä aikana teki. (1800-luvun "pieni suurimies" jota kukaan ei muista).
Haluaisin myös etsiä isäni sisaren. Haluaisin käydä isäni isoisän haudalla ja etsiä/löytää hänestä edes yhden valokuvan ja haluaisin selvittää kuinka hän on kuollut ja mitkä hänen suunitelmansa olivat perheensä suhteen. Haluaisin isäni äidin sisaren haudalle laittaa hänen nimensä. Eipä noitakaan kerkeä eikä mahdollista tehdä saati sitten muuta mitä olisi mielessä. Mutta tulipahan ainakin ajateltua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu