..kun sen uudet lehdet mustuvat heti kasvun alussa, eikä ne kehity? Kasvupaikka puolivarjoinen. Juurakot vanhat. Onko lannoituksesta apua, jos niin minkälaisesta?
mikä vaivaa vuorenkilpeä?
eekoo
118987
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
vuorenkilpi on yleensä helppo ja paikassa kuin paikassa viihtyvä kasvi. olisiko syynä kuivuus? vai onko maa liian savista ja jäykkää? vuorenkilven alimmat lehdet mustuvat ihan luonnostaan samalla kun uusia lehtiä kasvaa. se pitää omista lehdistään muodostuneesta humuksesta, joten ne kannattaa murentaa lehtien alle maatumaan. savista maata voi keventää turve-hiekka seoksella.
Kannattaa kääntää koko maa. Poista vuorenkilvet ja käännä maa. Lisää maahan uutta multaa ja hiekkaa. Pienennä juurakoita ja istuta uudelleen. Kastele juurtumisvaiheessa.
Saattaa olla, että maasi ei sovellu vuorenkilville, vaikkakin kasvi on mitä helpoin. Se viihtyy niin varjossa kuin auringossa ja jopa aivan ohuessa multamaassa. Sitä voi kasvattaa jopa kalliolla, niin että juurakot ovat juuri ja juuri mullassa. Kaikki kivikot yms. ovat oivia paikkoja.Itselläni kasvaa myös aivan pimeässä kuusien alla ja jaksaa sielläkin kukkia joka kevätkesä.
Todennäköisesti maasi on liian savipitoista, koska vuorenkilpi viihtyy mielummin hiekkaisessa mullassa. Lannoituksesta tuskin on apua, jos et saa sitä nyt kasvamaan ollenkaan.
että vuorenkilpiesi kasvupaikalla on seisovaa vettä??? Ko kasvi ei pidä siitä. Uudelleen istutusta suositellaan n. 5 vuoden välein...
kiitos vinkeistä. ilmeisesti uusi istutus ja mullan vaihto on täsmähoito, joka vain ei ole tullut mieleeni. multasormille hyvää kesää.
Edelleen vuorenkilvistä kysymys:
Saako niitä kasvamaan muualta tuoduista juurista, jotka ovat kasvaneet tosi asiassa maan pinnalla, jos ne panee uuteen paikkaan maahan 2-3 cm:n syvyydelle?
Toin viime syksynä tällä tavoin muualta noita "juuria" (mikäli ne ovat niitä) ja panin maahan. Katsoin tänä keväänä; ne olivat elävän näköisiä, mutta ei niistä mitään kasvua lähtenyt. Lähteeköhän yleensäkään? - Oli ostettu myös muutama taimi ja ne kasvoivat normaalisti.
Pitääkö vuorenkilpi (olen kuullut myös nimityksen kalliokilpi) siis normaalisti ostaa taimina? Eikö juurista saa kasvamaan uutta kasvia? Entä siemenistä?
Kyllä ne kasvaa juurakon palasistakin, jos juuri on elossa.
ihan mihin vain. Omassa puutarhassani vuorenkilvet levisivät kompostin ympärille, kun yritin maaduttaa liiat juurakot sellaisenaan. Kokeilumielessä heitin juurakoita metsikköön aidan taakse ja ne kasvavat nyt siellä hyvin. Nyt panen liiat juuret silppurista läpi.
Vuorenkilvien juurakoissa on vanhojen lehtihankojen kohdalla ns piilosilmuja. Kun pätkit tällaisen juurakon niin, että palaan jää tällainen piilosilmun kohta ja istutat pätkät maahan, niin piilosilmuista syntyy uusia taimia.
minulla on huono viherpeukalo
Kasvata sitä !
kannata vaihtaa aivan turhaa työtä tuo uutta multaa, lannoitta kunnolla ja kääntää lapiolla vanhanmullan joukkoon