Turhasta valittava naapuri?

Minulla ja tyttöystävälläni on alkanut ilmetä seuraavanlainen ongelma. Muutimme n. kolme kuukautta sitten kaksi kerroksiseen luhti taloon ja alakerran naapuri on alkanut valittaa jatkuvasti meidän auheuttamasta "metelöinnistä". Tämähän ei aiheittaisi muuten juuri mitään ongelmaa mutta kun ei meiltä kuulu ihan varmasti mitään normaalista elämästä poikkeavaa "meteliä". Kumpikaan meistä ei käytä alkoholia eikä meillä käy vieraita oikeastaan ikinä muuta kuin päiväs aikaan jos joskus harvoin käy. Viime yönä heräsin toista kertaa elämässäni siihen kun naapuri oli hakkaamassa ovea siinä n. yhden aikaan yöllä ja heti oven avattuani alkoi tämä kyseinen naapuri möykätä äärimmäisen epäasiallisesti ja epäasiallista kieltä käyttäen kuinka olen apina ja läski ja kuinka hän hommaa meille häädön. Ja olin aivan oikeasti nukkumassa kun naapuri tuli häiriköimään. Kuitenkaan tämä meidän "metelöinti" ei ole kuulunut kumpaankaan seinänaapuriin ollenkaan, kun kävin kysymässä. Kertokaa mitä ihmettä voin tehdä tämän minun niin valtavan ihanan naapurini kanssa?
51389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

sille että olet joutunut henkisesti häiriintyneen ihmisen hampaisiin, joka ei ole saanut syytä teistä ja käytöksestänne vaikka on odottanut sellaista. Joten sitten itse keksii häiriöt päässään kun on päättänyt teidät sieltä kerran savustaa ulos.
Soitahan isännöitsijälle HETI ja kerro tilanne mahdollisimman tarkkaan hänelle jotta tietää varautua tilanteisiin joita tämä naapurinne aivan selvästi aikoo teistä keksiä.
Kirjatkaa naapurinne häiriöt ylös ja tehkää rikosilmoitus häirinnästä jos sitten vielä jatkaa tuota touhua.
Mikäli isännöitsijänne on fiksu hän ottaa naapuriinne yhteyttä ja toivottavasti tämä jättää teidät sen jälkeen rauhaan, mikäli ei tehkää kuten edellä neuvoin.
Jaksamista teille. Henkisesti häiriintyneen kanssa on vaikeaa elä mutta koittakaa lohduttautua sillä että hän ei asu samojen seinien sisällä missä te asutte sentään.
Jos alkaa tavaroita häipyä tai rikkoontua tiedätte syyllisen ainakin.

Äänestä
  • Meteli ei aina tule välttämättä sieltä mistä se ensikuulemalla vaikuttaisi tulevan. Rivitalossa on helpompi löytää se häirikkö.

    Äänestä

Sairasta

Äänestä

Mitä joku persoonallisuushäiriöinen/luonnehäiriöinen voisi hyötyä kekdimällä kirjoituksia jossa ei ole kotona tai nukkuu ja muka turhasta valittaa vaikka monet meluajat ovst väkivaltaisia ja jopa lyövät jos joku uskaltaa sanoa?

Esim voisi olla lääketeollisuuden kätyri. Kaikki aiemmin naisille määrätyt diagnoosit on todettu traumaperöisiksi eikä mitään kemiallisia muutoksia oikeasti ole havaittavissa eikä genetiikkaa ole taustalla.

Miten muuten olisi mahdollista hankkia toimeentulo valehtelulla?

Äänestä

Vieläkö asutte siellä ja onko tuo sama naapuri vielä?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


neuvoja tarvitaan kirjoitti:

Minulla ja tyttöystävälläni on alkanut ilmetä seuraavanlainen ongelma. Muutimme n. kolme kuukautta sitten kaksi kerroksiseen luhti taloon ja alakerran naapuri on alkanut valittaa jatkuvasti meidän auheuttamasta "metelöinnistä". Tämähän ei aiheittaisi muuten juuri mitään ongelmaa mutta kun ei meiltä kuulu ihan varmasti mitään normaalista elämästä poikkeavaa "meteliä". Kumpikaan meistä ei käytä alkoholia eikä meillä käy vieraita oikeastaan ikinä muuta kuin päiväs aikaan jos joskus harvoin käy. Viime yönä heräsin toista kertaa elämässäni siihen kun naapuri oli hakkaamassa ovea siinä n. yhden aikaan yöllä ja heti oven avattuani alkoi tämä kyseinen naapuri möykätä äärimmäisen epäasiallisesti ja epäasiallista kieltä käyttäen kuinka olen apina ja läski ja kuinka hän hommaa meille häädön. Ja olin aivan oikeasti nukkumassa kun naapuri tuli häiriköimään. Kuitenkaan tämä meidän "metelöinti" ei ole kuulunut kumpaankaan seinänaapuriin ollenkaan, kun kävin kysymässä. Kertokaa mitä ihmettä voin tehdä tämän minun niin valtavan ihanan naapurini kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu