Kuortaneen päättäjät ovat valinneet Seinäjoen pääsuunnakseen, kun haluavat tievalaistuksen Veneskosken ja Mäyryn välille liitosrahoilla. Ymmärtävät, missä raha ja mahti ovat.
Isokyrö kuuluu jo Seinäjoen terveysyhtymään ja saisi pidettyä yhdessä Ylistaron kanssa hyvät opettajat lukiossa.
Jalasjärvi liittyy Seinäjokeen, kun Kiviniemi niin päättää. Valtava velkataakka hoidetaan valtion saattohoidolla,
Isokyrö kuuluu jo Seinäjoen terveysyhtymään ja saisi pidettyä yhdessä Ylistaron kanssa hyvät opettajat lukiossa.
Jalasjärvi liittyy Seinäjokeen, kun Kiviniemi niin päättää. Valtava velkataakka hoidetaan valtion saattohoidolla,
Vastaukset 86
Vanhimmat
Vanha emäpitäjä, kyllä te pärjäätte! Yhteistyötä vain muiden kanssa, niin homma kyllä hoituu. Älkää ruvetko kenenkään alaisiksi ja kappalaisiksi.
Eli panostamista erkonomiaan ettei kukaan joudu tekemään sitä yksin
saattohoidolla? tarkoitat siis sitä, kun seinäjoki kaatuu velkoihinsa ja kuopataan sitten?
kuortane ja isokyrö otetaan riemuiten maksamaan emäkunnan velkoja mutta mitään ette saa tilalle vrt. ylistaro nurmo ylihärmä joissa kaikissa on aloitettu suuri alasajo!
kuortaneen ainut järkevä suunta on lapua joka tulee toimeen omillaan, ei liitos vaan yhteistyö.
niin olis ollut ylihärmänkin mutta kun joillain johtajilla oli muut asiat mielessä.
Maa pyörii radallaan ja kunnat liittyvät ajallaan.
Mitä tekee teknisellä johtajalla 30 km välein.
Esikunta on kallis ja turha kavikuppiseurue.
ei oo ainakaan ylistaros näkynyt,menöö vissiin kyröönjokea pitkin pohjanlahten.
Kitinojan katuvalot, Halkosaaren koulu ym. Liipantönkälle, Hanhikoskelle, jne.
Ylistaroa viemäröidään liitosrahoilla ja katuvaloja tulee sinne sun tänne.
Ylistaro/Isokyroon saataisiin taas voimakas keskittymä lääkäripalveluineen ja kaupungin teknisine palveluinenn jos kunnat yhtyisivät.
ja muodostaisi Isonkyrön kanssa uuden kunnan? Olisikohan sellainen mahdollista. Suostuisiko Ylistaro luopumaan Ylistaro-nimestä? Muodostetun kunnan nimenhän tulisi olla Isokyrö tai Pohjankyrö.
Älä nyt Paavo ymmärrä aivan väärin. paikan nimet säilyvät vaikka Isokyrö Seinäjokeen (Ylistaroon) liiytyykin.
mutta liittymismaksusta päätellen ei ole se on 4800 e kun keskustas maksaa 1500 e .mukamasta on kaivettu kaavoittamattomalla alueella.miten voi olla alue kaavoittamaton koska joka talo on jo rakennettu toiset jo yli 50 vuotta sitten.ja rakennuslupa on kysytty joka taloon kunnalta vapaita tonttia ei ole enää talot on 10 km.matkalla vieri viedessä.ja seinäjoen vesi väittää että alue on kaavoittamaton.liekä joku käyny ala-asteen heikoin arvo sanoin tai liekö peräti pissaa jäätynyt päähän.
Vimpelissä ja Alajärvellä viemäriliitos on kaikille sama 3000 e.
Jos näitä uusia ympäryskuntia liittyy Seinäjokeen, saadaan maaseutukunnille enemmistö kaupungin eri hallintoelimiin.
Se olisi kova juttu.
Saadaan talonpoikaisjärkeä ja poliittista voimaa hoitaa asiat a) järkevästi ja b) taloudellisesti. Liittämällä yhtä kahta kuntaa kerrallaan vanhat pomot vain jatkavat pomoina vanhalla systeemillä ja mikään ei muutu.
Pomot voivat jatkaa,(turhatkin) mutta luottamusmiehet vaihtuvat .
Jaa. Ei täällä kyllä mitään alasajoa ole havaittavissa päinvastoin,Meinaan Nurmoos.
Yllämainitut "kaupunginosat" sijaitsevat 10-15 minuutin ajomatkan päässä kaiken rohmuamasta Seinäjoesta ja sitten unohtamalla, maakuntakeskuksen "ulkopuolella," eli liian kaukana sijaitsevien, harvaanasuttujen/pienten yhdyskuntien HUOMIOIMINEN.
Miettikää hyvät päättäjät-ei virkamiehet, vaan hallitus/valtuusto, mitä liittymisehtoihin todella kirjattu.
No, se Nurmoohan on ollu jo kymmeniä vuosia katkeamatonta yhteenrakentamista Seinäjoen kansaa, Vaikka kansanäänestys oli vastaan liittymistä, niin valtuusto Nurmon asukkaiden vastaisesti päätti littymisestä. Oliko onnistunut liittyminen,
vai onko jokin mennyt huonompaan suuntaan? Ei ilmeisesti,
kiviniemi on justiin niin kovapäinen miltä näyttääkin eli jalasjärvi saa velat anteeksi neki mitä sen (suku?) teki ja j:jävi säilyy ittenääsenä, tuskin s:joen kannattaa muuten eres kosiskella sitä.
ilimajoen ja kuortaneen ei kannata liittyä maksajiin ja keskustojen lopettamisiin, vrt. ylistaro.
lapua ei liity koska ikinä ei saara niin suurta kansan enemmistöä että johtajat tohtiis aloittaa litospuuhat
Ei kannata muutenkaan paljon mikään, mutta joskus on pakko tehdä vaikeitakin TULEVAISUUDEN päätöksiä.
on vain kaupungia,niitten pitäis joskus käydä lakeuden ristin tornis näkyis pikkasen kauemmas.jotkut sielä vain hamuaa lisää kuntaliitoksia vaikkain ne pysty näitäkään liitoksia hoitamaan.puuttuu kaikkein arvokkain ja tärkein äly ja järki.
tai mistä kiikastaa
Lähes kaikki Seinäjoen päättäjät haluavat Kuortaneen mukaan kehitykseen.
seinäjoelta nääs puuttuu urheiluopisto.ja kuortaneelta ne sais sen ilmaseksi.olishan se mahtavaa sanoa et meillä on urheiluopisto vaikkei asioita osattais hoitaakkaan, asioitten hoitaminen ja osaaminen on taas sivuseikka.
Raha on Seinäjoella.
Hiljattain kerrottiin, kuinka myös Etelä-Pohjanmaankin kunnista enemmistö saa valtaosan verotuloistaan valtionapuina! Seinäjoen osuus on 26 ptosenttia ja seuraava on Vimpeli, jonka verotuloista 41 prosenttia on valtionapuja.
Valtionosuuksia myönnetään, jotta kunnat pystyisivät huolehtimaan lakisääteisistä velvollisuksistaan, rakentamaan sairaaloita ja kouluja. Myös työttömyysluvut ja vanhusten määrä vaikuttavat valtionavun määrään. Köyhiä kuntia pitää auttaa, mutta siinä käy ihan samalla tavalla kuin Kreikan, Italian tai Espanjan eli laiskuus ja aloitteettomuus alkavat vallata tilaa,
Notta kyllä ne katuvalot pitäisi Kuoratneen ja Jalasjärven rakentaa omillaan, sillä Seinäjoki maksaa jo muutenkin melkoiset määrät tulontasauksia. EP:n ns. vetelien kuntien pitää ottaa mallia vaikkapa Kaskisista, jonka verotulosta vain 2 prosenttia on valtionapua.
Kaskisiin kukaan ei halua muuttaa ja kaikki kunnan palvelut ovat jo valmiina rakennettuna MetsäBotnian hyvien vuosien aikaan.
Montaa maakunnan kuntaa tosiaan uhkaa tai ei enää edes uhkaa Kreikan, Espanjan ja Italian tapainen kohtalo. Velka kasvaa eikä omassa kunnassa ole enää juurikaan halua hoitaa muuta kuin anomuksia, joilla saa valtiolta apua. Vaikka Seinäjokea pidetään kaiken pahan alkuna, auttaa se melkoisilla tulontasauksilla valtionavuilla kituuttelevia kuntia/kaupunkeja ja sen lisäksi hoitaa omat velvoitteensa ja palvelut kuntalaisille.
Tervetuloa Kuortane, tervemenoa Jalasjärvi, Isostakyröstä en tiiä.
Se on aivan sama mihin liitytte, mutta niinkauan kun täällä nää KEPULAISET pitää valtaa kaikki mene päin persettä!
Ilmajoella on kova hinku Seinäjoelle.
Turha ylläpitää kalliita päällikköjä --ravattikauloja-- suojatyöpaikoissa.
Ilmola ja Östernyrä menevät yhteen tai puoli kahteen.
Kuortane sopii hyvln Seinäjoen kanssa liitokseen.
Saisi sitten Urheiluopisto leveät hartijat ja lisää kursseja.
Herätys uneksijat. Urheiluopisto siirtyisi Seinäjoen keskustan tuntumaan pala palalta.
.
Ilmajoella on sisällissota.
Johtaja on diktaattori.
'
Missäpäin on rahaa
.......
pimeä kantatie ketuttaa
valta
Hirvi oli taas pimeällä Seinäjoen tiellä.
Tievalaistus Seinäjoentielle .
Ja pian.
Maksaako Alavus ?
66 valot tulee jo varalaskupaikalle asti, siitä on lyhyt jatkaa.
Kuortanenn Soile Yli-Mäyry Seinäjoella juhlapuhujana itsenäisyysjuhlassa.
Haluaako Soile Seinäjoen, Lapuan vai Alavuden suuntaan ?
Soile on tohtori.
Viihtyykö hän paremmin körttiLapualla vai Seinäjoen kirjastossa ?
Ja Kuortaneen terveyskeskus siirtyy Y-taloon. Mitenkäs mummot ja papat, joilla ei ole autoa????
Ei terkkari ja terveydenhoitajat minnekään siirry.
Kerran viikossa Kuurtaneella on lääkäri, jos niin halutaan..
Kuinkas nyt ?
lieneekö tää opisto paremmin valtion pulju?????
KUORTANEEN urheilulukio saisi paremmin yhteisiä päteviä lehtoreita Seinäjoen kanssa.
Isojen lukujen laki toimii.
Kyllä sekin käy myöhemmin
Yhyristetään saman tien koko Etelä-Pohjanmaan maakunta yhdeksi suurkunnaksi. Nimeksi vaikka sitten suurin paikka, Seinäjoki. Tai toisaalta, jos koko Suomen mittakaavassa tehtäisiin samalla tavalla, voitaisiin lakkauttaa kaikki kunnat, ja tilalle vain maakunnat. Nimi-asiatkaan ei tulisi niin vaikeaksi, kun puhuttaisiin vain maakunnista, ja maakuntakeskuksista. Tämän alueen maakunta olisi Etelä-Pohjanmaa, ja maakuntakeskus Seinäjoki, muita kaupunkeja tai kuntia ei olisikaan, eikä tarvittaisikaan. Silti Töysät, Isotkyröt, Kurikat ja Kauhajoet säilyisi niminä, ja ns kyläkeskuksina. Yhtälailla urheiluseurat yms pysyisi entisinä, eikä niitä tarvitsisi keinotekoisesti muuttaa miksikään Seinäjoki-alkuisiksi, kun ei olisi tarvetta. Pelkät kuntaliitokset pilaa monen paikan identiteetin ja sekaa muutenkin asiat. Mutta jos tehtäisiin läpi Suomen, kunnat pois ja maakunnat tilalle, niin saataisiin nää suojatyöpaikat karsittua pois, ja Ylistarot pysyisi Ylistaroina, sekä Karijoet Karijokina. Eikä Kuortaneenkaan urheiluopiston nimeä tarttisi muuttaa Seinäjoeksi, vaan se pysyisi nykyisenä.
Olisi ihan terve ajattelumalli mun mielestä. Nykyisten kuntaliitoshaihattelujen tilalle. Jos ja kun halutaan poistaa nää valtion suojatyöpaikat, jotka eivät ole muutenkaan kovin kannattavalla pohjalla. Esim Etelä-Pohjanmaata saataisiin aivan hyvin pyöritettyä Seinäjoelta käsin, hiukan nykyistä suuremmalla porukalla, kuitenkin paljon pienemmällä, mitä tätänykyä jokainen 18 kuntaa päällekkäisine virkoineen yhteensä. Nykyisiä kuntia ajateltaisiin enemmän lohkoina tai alueina, sen enempiä värilaseja käyttämättä. Onhan kuitenkin taivaan tosi, että Seinäjoki hyötyy ympäryskunnista, ja päinvastoin. Sen takia Etelä-Pohjanmaata pitäisi kehittää ALUEENA. Alueen kehitystä ei edistä se, että ympäryskunnissa pidetään hallintoja ja raskaita organisaatioita, ja sitten kinastellaan keskenään ja tehdään toisiaan haittaavia päätöksiä. Kun aluetta ajatellaan Seinäjoelta käsin, Seinäjoki-keskeisestikin, niin koko alue hyötyy. Mistään Lapuasta tai Kauhajoesta ei ole Seinäjoen kilpailijaksi, eikä pidäkään olla, ne on Seinäjoen vasalleja kuten muutkin, ja hyöty pitäisi kulkea molempiin suuntiin.
Vaasalla on taas oma alueensa, ja pitää olla. Yhtälailla sitä aluetta pitää ajatella Pohjanmaana, jonka maakuntakeskus on Vaasa, muiden ollessa kyläkeskuksia tai aluekeskuksia. Esim jostakin Närpiöstä tms Kristiinankaupungista ei vain yksinkertaisesti ole kaupungiksi, tai sellaiseksi keskukseksi, joka pystyisi taloudelliskannattavasti pyörittämään minkäänlaisen alueen asioita ja velvollisuuksia. Vaasa on sellainen, sekä Seinäjoki, kuten myös Tampere, Pori, Jyväskylä, Kokkola, Oulu, Kuopio, jne.
Unohtakaamme kuntauudistus, ja katsokaamme karttaa hieman kauempaa. Niin jos silmät joillain aukenisi.
Lääkärit ja pätevät opettajat haluavat aina isompiin ympyröihin toistensa seuraan.
Luottamusmihillä on vain oma etu ja paikka mielessä
Seinäjoki rules.
Viihdetaituri Janne Kataja muuttaa kesäkuun alussa Seinäjoelle, uutisoi MTV3.fi. Syy muuttoon on rooli kesäteatterissa.
Kataja esiintyy Älä pukeudu päivälliselle -näytelmässä, joka saa ensi-iltansa 26. kesäkuuta Törnävän kesäteatterissa.
Kataja pitää Seinäjokea ”harvinaisen mukavana kaupunkina”.
– Minulla on hyvä suhde Seinäjokeen. Kavereitani asuu siellä, joten olen päässyt sitä kautta tutustumaan paikkaan, mies kertoo.
Elokuun puolivälissä Kataja palaa takaisin kotikonnuilleen Riihimäelle. Ennen sitä mies aikoo tutustua Seinäjoen nähtävyyksiin.
– Aion käydä ainakin Powerparkissa, sillä se on kiinnostanut minua jo pitkään. Ja Seinäjoellahan järjestetään myös Provinssirock ja Tangomarkkinat, Kataja muistaa.
Ässäjoki rules.
Oli jonkunverran asiaakin, mutta oli joukossa suurta tietämättömyyttäkin.
Ensinnä, minkä takia valtionosuuksia maksetaan? (Seinäjoki saa 26% ja Vimpeli 41%). Sillä tasataan piilotukea, mitä kunnat saa valtion virkamiesten palkkoina ja niistä maksetuista kunnallisveroista.
Suomessa on 660 000 virkamiestä, joidenka palkkakulut ovat 23 miljardia vuodessa ja tämä raha hyödyttää kuntia, joissa on paljon valtion virkoja.
Siksi Seinäjoki ja Vaasa hanakasti imuroi valtion virastot maakunnista.
Valtio asettaa kunnat perutuslain vastaiseen eriarvoiseen asemaan leikkaamalla vationosuuksia ja tukemalla virastojen rahoilla keskuskuntia. Törkeimmän hyödyn tästä saa pääkaupunkiseutu.
Nimimerkki "Ugh Ough" oli jonkinverran kuusalla, mutta miksei maakunnan keskuksen nimenä voisi olla vaikkapa Koskenkorva, tai jokin täysin keksitty?
TYÖSSÄKÄYNTIALUE ??????????
MITEN VALOT Seinäjoentielle ?????
Vastaus : Seinäjokeen liitoksella.
Olisi Isokyröläisiltä suurta typeryyttä liittyä siihen tuppuiseen
Seinäjokeen. Huomattavasti järkevämpää sensijaan olisi Vähiksen lailla liittyä Vaasaan. Siellä ovat työpaikat, palvelut ja koulutus, mutta onko se tuppukylä Seinäjoki mitään muuta kuin pelkkä rautateiden risteys?
lentopallomaajoukkue kammoksuu PIMEÄÄ TIETÄ SEINÄJOELLE.
Heidän täytyy vaihtaa työsuhdeautot sen verran parempiin että niissä olisi ajovalot. Jos nykyisissä leijonissa ei niitä ole. Katuvalot nevalle on energian haaskuuta.
.
Missä valot ja kiväääri.
Jalasjärvi, Isokyrö ja Seinäjoki liitetään Kuortaneeseen mutta paikkakunnan nimeksi tulee Mäyry.
Liitosrahoilla tehdään mäyryn kouluun rossipohja leppälänkyläästen selkänahoista joka tuetaan ylijokisten kinnerjänteillä
Ei missään nimessä velkaasen seinäjoen kans kuntaliitosta.lapuakin parempi vaihtoehto ja lapualle lyhyempi kuin seinäjoelle.joutuu kuortanelaiset seinäjoen maksumiehiksi.
höpö höpö, Seinäjoki ainoo oikee suunta
Eherottomasti Lapua parempi vaihtoehto ,kasvava kaupunki ja harrastemahdollisuuksia joka suuntaan, ja sielä käytetään viisaammin kaupungin rahoja kuin seinäjoella, miksi kuortanelaisten pitäisi ottaa seinäjoen velat niskaansa.
Liittykää Soiniin, Töysään, Jurvaan, Ähtäriin tai Lapuaan.
Jos taantuvat mettäkylät kiinnostavat.
Kysykää nuorilta mika on tulevaisuuden suunta.
Ässäjoki.
Tämä on ehdottomasti hyvä ehdotus vero erittely kaikille
Työssäkäyntialue rajaisevat suunnat
vai valoonpäin ???
Kuortanelaisvaltuutettu sakkoihin rattijuopumuksesta
20.05.2014 15:56
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut kuortanelaisen kunnallispoliitikko Aulis Keisalan (kesk.) rattijuopumuksesta sakkoihin.
Keisalan luottamustoimia on jäsenyys Kuortaneen kunnanvaltuustossa.
Hänet on myös valittu Kuusiokuntien terveyskuntayhtymän yhtymäkokouksen puheenjohtajaksi kaudelle 2013–16.
Keisala sai käräjäoikeudessa 30 päiväsakkoa, ja rahassa laskien sakkotuomio on 360 euroa.
Käräjäoikeuden mukaan tapahtumahetkestä lähtien väliaikaisessa ajokiellossa ollut Keisala on jo kärsinyt riittävän pitkän ajokiellon, joten sitä ei ole syytä jatkaa.
Hän jäi kiinni rattijuopumuksesta maaliskuun puolivälissä arkiaamuna Kuortaneen keskustaajamassa. Keisalan veren alkoholimääräksi todettiin 0,57 promillea. Hänellä oli kyydissään kolme matkustajaa.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Viiskunta.
maille
köyhyyteen ja pimeyteen
KYSYKÄÄ NUORISOLTA.
TYÖSSÄKÄYNTIALUE RATKAISEVIN.
Kunnille on tulossa aikaraja esittää yhdistymistä vuoden 2016 huhtikuun loppuun mennessä, jos ne haluavat taloudellista tukea kuntaliitoksiinsa. Aiemmin selvitysvelvollisuuden määräaika oli sidottu sote-lain hyväksymiseen.
Kuntarakennelaissa on turvattu kuntien yhdistymisille taloudelliset tuet vuonna 2017 tapahtuviin yhdistymisiin saakka.
Minne suuntaan menee aamulla autojono ?
Etelä-Pohjanmaan kuntien ja Isonkyrön kunnan sote-ohjausryhmä on sopinut 17.12.14 sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseen liittyvästä tuotantokuntayhtymän valmistelusta.
Sote-valmistelu jatkuu kuntavetoisena erillisenä projektina, joka organisoituu Seinäjoen kaupunkiin. Seinäjoen kaupunki käyttää Etelä-Pohjanmaan puhe- ja äänioikeutta neuvotteluissa sote-järjestämisalueella eli käytännössä Tampereella.
EP:n sote-palvelutuotannon suunnittelun lähtökohdaksi kootaan talouden ja toiminnan perustiedot koko maakunnan alueelta suhteutettuna palvelutarpeisiin. Hyväksytty toimintamalli vahvistaa kuntaperustaista sosiaali- ja terveydenhuollon todellista uudistamista. Tämä luo toiminnan vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta, koska tällöin voidaan katsoa kaikkia lähipalveluita ihmisen/ kuntalaisen näkökulmasta. Kuntavetoisessa sotessa palveluiden järjestäminen lähtee ihmisen tarpeista eikä palveluiden järjestäjän näkökulmasta. Kunnassa on paras osaaminen ihmisten hyvinvoinnin tukemisessa.
Turha Seinäjokea on PELÄTÄ:
Sosiaalilautakunnan puh. joht. on Sihto Ilmajoelta
Teknisen lautakunnan puh.joht. Rintamäki Ylistarosta
Ympäristölautakunnan Iskala Lapualta
Sivistyslautakunnan Mäenpää Ylistarosta
Kulttuurilautakunnan Kivisaari Lapualta
Valtuuston puh, joht. Ojaniemi Peräseinäjoelta
Valtuuston toinen puh.joht Mäki-Hakola Nurmosta
Tekninen johtaja on Kujanpää Lapualta/Nurmosta
Hallintojohtaja on Ahonen Kauhavalta .
Kaupungin geodeetti on Herttua -Suokko Lapualta
Sairaalan johtaja Pihlajamäki Kauhavalta
Johtava lääkäri Puolijoki Lapualta
aamulla menee ???
Mietippä sitä.
samaa mieltä ollaan Seinäjokeen tarvitaan Vaasalle vastapainoa koska sinne tulossa
iso kuntaliitos.
Kuortane, Isokyrö, Ilmajoki, Alavus (Kurikka kun Jalasjärvi liittynyt )
Lapua jossain vaiheessa !!!!!!!!!!!!!!!
Nurmon Ylijoelta on pikitie ja katuvalot Vaasaan asti.Hirvetkin näkee ylittää tien.
Mitä katuvaloilla tehdään keskellä korpea, kun autoissa on nykyään valot?
Seinäjoki on oikea suunta.