Mihin aikaan vuodesta siellä on hyttysiä?
Lokakuun puolessa välissä olen siellä käynyt ja ainuttakaan ei näkynyt.
Nyt olisi ajatuksena mennä sinne keväällä, toukokuun alussa, mutta onko silloin siellä kuinka paljon hyttysiä?
Lokakuun puolessa välissä olen siellä käynyt ja ainuttakaan ei näkynyt.
Nyt olisi ajatuksena mennä sinne keväällä, toukokuun alussa, mutta onko silloin siellä kuinka paljon hyttysiä?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Huhti-, touko-, kesä-, syys- ja lokakuussa, enkä ole hyttysiin törmännyt. En tiedä, eivätkö ne halunneet mua kohdata, mutta suomessa kyllä ötökät mua syö.
kesäkuussa cactus-hotellissa oli jonkin verran hyttysiä, kun sattui muutama tuuleton päivä. tuulinen rantakin oli aivan tyyni, harvinaista kuulema.
ja sama juttu epsilon-hotellissa, tyyninä iltoina ei viitsinyt parvekkeella istuskella, sen verran hyttyset kiusasi.
joskus oltiin rodoksen kaupungissa kesäkuun alussa ja silloin oli eniten hyttysiä. tavernassa illalla hyökkäsivät sääriin. isommat paukamat jää välimeren hyttysistä kuin suomalaisista.
ei ole tarvittu myrkkyjä tai moskiittomasiinoita, niin paljon eivät ole vaivanneet.
Kreikankin hyttysiin (vaikka ovatkin eri sorttia kuin meidä) auttavat normaalit offit ja autan-sticit. Kerran minulla ei ollut mitään "myrkkyä" niin sivelin sääriä ja käsivarsia sitruunalla. Auttaa. Paukamat ovat kyllä ikävempiä kuin meidän kotoisten jäljiltä.
Ainakin keväällä ja syksyllä, mutta toisaalta olen aina ollut siellä isommassa seurueessa eikä yleensä toiset ole tiennyt mitään hyttysten olemassa olosta mitään paitsi minä. Mutta toisaalta siellä on hyviä lääkkeitä niihin myös tarjolla kunhan vaan on matkavakuutus kunnossa.
neljästi toukokuun alkupuolella käyty rodoksella/kreetalla , ei kertaakaan ole näkynyt hyttysiä. joten ei liene merkittävä haitta. suomessa niistä riesaa läpi kesän.
On paljonn jostIn 5-30 päivinä