Varkaus, Uskonto ja Työilmapiiri

Hyvät lukijat,
Minulle sattui työpäiväni aikana tällainen episodi.
Olen perheyrityksessä ollut jo töissä yli 20 vuotta ja olen aina uskonut Jumalaan, jonka myös muut työssäni tietävät.
Perheyrityksen 10 vuotta myöhemmin tullut poika (joka siis on osakkaana) ei saanut autoaan sisähallin parkkipaikallensa, koska paikalle oli parkkeerannut joku toinen auto. Koska tämä poika/mies ei saanut omaa paikkaansa parkkihallissa, päätti hän ottaa paikalle ajaneesta pakettiautosta laatikollisen pullia, wiinereitä ym. Laatikossa oli ainakin 20 kpl erilaisia herkkuja. Hän oikeutti itsensä laatikon omistajaksi, koska paikka oli viety. -Parkkeerattuaan autonsa ulos ja tullessaan sisälle, hän reteästi tuo nämä pullat/herkut työpaikkamme kahvipöytään muillekin syötäväksi. - Kun lausahdin hänelle, että ei ollut oikeutettu tähän tekoon, hän oikein sylkäisi suustaan, että "yritätkö moralisoida minua, minä olen ateisti ja jos sinä (tarkoitti minua) syöt pullasi ja pelkäät joutuvasi Helvettiin...".mutisi loput ja lähti pois.
Tilanteen jälkeen sain todella kylmäkiskoista käytöstä loppu päivän. Kahvitauolla sitten jätin pullan syömättä ja muut naureskellen söivät ja irvailivat, että onpa hyvää ....nam.
Töistä lähtiessään ei kukaan enää tervehtinyt, kuten yleensä.
Palkankorotusta on siis turha luulla saavansa, kuten ei koskaan kiltit ja ahkerat saakaan.
terveisin minä, joka on hieman ymmällään, miten olisi pitänyt toimia.
2301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mielikuvituksellinen tarina. Voit olla ylpeä itsestäsi jos et ole kopioinut sitä jostain netistä.

Äänestä

:DDDDDD

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Pettynyt työkavereih kirjoitti:

Hyvät lukijat,
Minulle sattui työpäiväni aikana tällainen episodi.
Olen perheyrityksessä ollut jo töissä yli 20 vuotta ja olen aina uskonut Jumalaan, jonka myös muut työssäni tietävät.
Perheyrityksen 10 vuotta myöhemmin tullut poika (joka siis on osakkaana) ei saanut autoaan sisähallin parkkipaikallensa, koska paikalle oli parkkeerannut joku toinen auto. Koska tämä poika/mies ei saanut omaa paikkaansa parkkihallissa, päätti hän ottaa paikalle ajaneesta pakettiautosta laatikollisen pullia, wiinereitä ym. Laatikossa oli ainakin 20 kpl erilaisia herkkuja. Hän oikeutti itsensä laatikon omistajaksi, koska paikka oli viety. -Parkkeerattuaan autonsa ulos ja tullessaan sisälle, hän reteästi tuo nämä pullat/herkut työpaikkamme kahvipöytään muillekin syötäväksi. - Kun lausahdin hänelle, että ei ollut oikeutettu tähän tekoon, hän oikein sylkäisi suustaan, että "yritätkö moralisoida minua, minä olen ateisti ja jos sinä (tarkoitti minua) syöt pullasi ja pelkäät joutuvasi Helvettiin...".mutisi loput ja lähti pois.
Tilanteen jälkeen sain todella kylmäkiskoista käytöstä loppu päivän. Kahvitauolla sitten jätin pullan syömättä ja muut naureskellen söivät ja irvailivat, että onpa hyvää ....nam.
Töistä lähtiessään ei kukaan enää tervehtinyt, kuten yleensä.
Palkankorotusta on siis turha luulla saavansa, kuten ei koskaan kiltit ja ahkerat saakaan.
terveisin minä, joka on hieman ymmällään, miten olisi pitänyt toimia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu