Häirikkö västäräkki

Hei!

Kuinka pääsisi eroon häirikkövästäräkistä? Meillä on nyt viikon ajan käynyt västäräkki parvekkeella paskomassa paikat ja kaikenlisäksi se vielä koputtaa ikkunoihin. Tämä hyväkkäs istuu parvekkeen oven kahvalla ja koputtaa nokallaan ikkunalasiin ja tiirailee sisälle. Metrin päähän kärsii mennä ennenkuin se lähtee karkuun. Aina "vierailun" jälkeen saa pestä kaiteet yms. parvekkeelta, kun kaikki on paskassa.

Itse ei olla ruokittu lintuja, mutta eräs naapureista on ruokkinut talvella. Onko tällä mitään yhteyttä asiaan?

Eli mites saadaan häädettyä tämä häirikkö?
157211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

No haittaako se paska nyt niin hirveesti? Yhdestä västäräkistä ei kauheesti paskaa tuu viikossakaan. Ja linnunpaskaa on maailma täynnä. Saisit olla kiitollinen kun saat ihailla västäräkkiä noinkin läheltä kerrostalo-lokerossasi.
Mieti vähän omaa asennettasi ja koita suhteuttaa asioita uudelleen.

Äänestä
  • No kyseessä ei todellakaan ole mikään kerrostalo koppero. Minulla ei ole mitään lintuja vastaan. Päinvastoin niitä on kivakatsella takapihan metsikössä ja kuunnella niiden laulua. Tämän kyseisen västäräkin käytös ei vaan ole kovinkaan mukavaa. Ikkunoihin koputtelu alkaa parhaillaan jo puoli viisi aamulla. Tähän onkin kiva herätä...
    Ja sitä paskaa tuntuu kyllä yhdestä västäräkistäkin riittävän. Ei ihan kehtaa istuskella tahritulla tuolilla tai nojailla paskottuun kaiteeseen.

    Onko olemassa jotain sellaista, jota linnut pelkää ja jonka voisi laittaa siihen parvekkeella roikkumaan? Tarkoitus ei ole mitenkään vahingoittaa lintuja.

    Äänestä

  • just joo kirjoitti:

    No kyseessä ei todellakaan ole mikään kerrostalo koppero. Minulla ei ole mitään lintuja vastaan. Päinvastoin niitä on kivakatsella takapihan metsikössä ja kuunnella niiden laulua. Tämän kyseisen västäräkin käytös ei vaan ole kovinkaan mukavaa. Ikkunoihin koputtelu alkaa parhaillaan jo puoli viisi aamulla. Tähän onkin kiva herätä...
    Ja sitä paskaa tuntuu kyllä yhdestä västäräkistäkin riittävän. Ei ihan kehtaa istuskella tahritulla tuolilla tai nojailla paskottuun kaiteeseen.

    Onko olemassa jotain sellaista, jota linnut pelkää ja jonka voisi laittaa siihen parvekkeella roikkumaan? Tarkoitus ei ole mitenkään vahingoittaa lintuja.

    makkaranpätkä rotanloukkuun, heh!

    Äänestä

  • Fyrer kirjoitti:

    makkaranpätkä rotanloukkuun, heh!

    Laita pikaliimaa siihen ovenkahvaan ja kun saat linnun kiinni niin liimaa sen persläpi umpeen.

    Äänestä

västikällä pesä jossain lähellä ja pesää puolustaakseen se yrittää häätää pois ikkunastanne heijastuksena näkyvää "vierasta" västikkää.

Hauska tapaus. Tarvinneeko sen edesottamuksista vetää hernettä nenään? Se on pois luultavasti parin viikon kuluttua, kun vietit ja hormoonit ei enää hyrrää täydellä teholla.

Äänestä

.....västäräkki syö hyönteisiä eli en usko et kannattaa naapuria mennä ensimmäisenä hirttämää....tuski se sille kärpäsiä pyydystää...

Äänestä
  • laita parvekkeellesi joku muovinen haukka pyörimään narun päähän kyllä lähtee, samoja haukkoja jotka vahtii märjamaita linnuilta

    Äänestä

  • poika kirjoitti:

    laita parvekkeellesi joku muovinen haukka pyörimään narun päähän kyllä lähtee, samoja haukkoja jotka vahtii märjamaita linnuilta

    Sellaisen mustaksi maalatun, keltaisilla silmillä varustetun vanerista sahatun hiipivän kissan näköisen otuksen olen nähnyt joidenkin kotipuutarhojen ympäristössä. Linnut luulee sitä paikoillaan olevaksi vaaninaksi kissakasi ja tämä kivannäköinen pelätti on helppo tehdä parvekkeelle vaikka pahvista, jonka maalaa kissan väriseksi =) Voi vaikka toimiakin.

    Äänestä

  • pelätti kirjoitti:

    Minulla on samanlainen kokemus peipposesta ja fasaanista. Peipponen lensi päin ikkunaa sotkien lasin eritteillään - sitä kesti 2 viikkoa. Fasaani otti oikein vauhtia ja nokkasi kiukkuisena kellarin ikkunaa. Laitoin ikkunalle muutamia julman näköisiä (Tasmaanian tuholainen)pehmoeläimiä - ei tehonnut!!!

    Äänestä

  • pelätti kirjoitti:

    Sellaisen mustaksi maalatun, keltaisilla silmillä varustetun vanerista sahatun hiipivän kissan näköisen otuksen olen nähnyt joidenkin kotipuutarhojen ympäristössä. Linnut luulee sitä paikoillaan olevaksi vaaninaksi kissakasi ja tämä kivannäköinen pelätti on helppo tehdä parvekkeelle vaikka pahvista, jonka maalaa kissan väriseksi =) Voi vaikka toimiakin.

    Talviruokinta ei voi olla syynä sen oleskeluun parvekkeella ensinnäkin koska västäräkit eivät talvehdi Suomessa vaan lähi-idässä tai Afrikassa sen lisäksi ne syövät vain hyönteisiä. Joten onko mahdollista että parvekkeellasi on jotain sille ravinnoksi kelpaavia hyönteisiä? Häädä hyönteiset pois niin pääset eroon myös västäräkistä...

    Äänestä

Omassa huushollissani oli vähän vastaava tapaus hännänkeikuttajan kanssa pari vuotta sitten. Nimittäin ulomman ja sisemmän ikkunalasin väliin oli päässyt kärpänen, ja se kun lenteli siellä, niin västäräkki kävi useaan otteeseen hamuamassa sitä suuhunsa ulomman ikkunalasin läpi. Vielä senkin jälkeen kun kärpänen oli jo päättänyt maallisen vaelluksensa, ja oli liikkumatta lasin pinnassa, västi koetti tökkiä sitä lasin läpi.

Äänestä

se siellä häärää?

Äänestä
  • Joo, kyllä se edelleen häärii maisemissa. Näkyy käyvän "kylässä" myös naapurien parvekkeilla ;O)

    Ei ole parvekkeelle laitetut käärmeet yms auttanu. Kerrankin kävi paskomassa käärmeen viereen ;O)

    Mistähän semmosen haukan / kotkan saisi ostettua, mistä tuolla aiemmissa viesteissä oli puhe?

    Äänestä

  • Häirikkö västis kirjoitti:

    Joo, kyllä se edelleen häärii maisemissa. Näkyy käyvän "kylässä" myös naapurien parvekkeilla ;O)

    Ei ole parvekkeelle laitetut käärmeet yms auttanu. Kerrankin kävi paskomassa käärmeen viereen ;O)

    Mistähän semmosen haukan / kotkan saisi ostettua, mistä tuolla aiemmissa viesteissä oli puhe?

    Laitettiin marjapensaiden läheisyyteen puihin roikkumaan siimasta ihan vaan pahvisia haukan hahmoja. Jos yksikin lintukirja löytyy, niissä on yleensä ns. "lentokuva" haukoista. Siitä vaan suurentamaan ja pahvista leikkaamaan liiteleviä haukkoja. Temppu ei kaikkia marjarosvoja ole häätänyt, mutta ehdottomasti hyvin suuren osan. Kannattaa kokeilla, koska moinen häätö ei ketään vahingoita eikä tule kalliiksi.

    Äänestä

Ammu se

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuinka eroon? kirjoitti:

Hei!

Kuinka pääsisi eroon häirikkövästäräkistä? Meillä on nyt viikon ajan käynyt västäräkki parvekkeella paskomassa paikat ja kaikenlisäksi se vielä koputtaa ikkunoihin. Tämä hyväkkäs istuu parvekkeen oven kahvalla ja koputtaa nokallaan ikkunalasiin ja tiirailee sisälle. Metrin päähän kärsii mennä ennenkuin se lähtee karkuun. Aina "vierailun" jälkeen saa pestä kaiteet yms. parvekkeelta, kun kaikki on paskassa.

Itse ei olla ruokittu lintuja, mutta eräs naapureista on ruokkinut talvella. Onko tällä mitään yhteyttä asiaan?

Eli mites saadaan häädettyä tämä häirikkö?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu